USKON ASIOITA


KAMINIITTO3
KAMINIITTO
BA  
TANGO  
LAINOJA   Valistus  
Savigliano  
Stal  

USKON ASIOITA        

JK:    Yksi parhaita vastauksia erilaisille eksistentialisteille on jumaluusopillinen oivallus: suru on syntiä. Suru eli huoli on paholaisen ansa. ...
"Mitä täytyisi tapahtua, tai olla tapahtunut, jotta se riittäisi todistukseksi Jumalan rakkautta tai olemassaoloa vastaan? "
Tosikot   Romulus   Apoteoosi   Tuonpuoleista   Onko jumala olemassa?   Fundamentalismi   2on1   Teemu Kerppu   Paavit   Maallistuminen  
Veijo Litzen: Tie Nikeaan, 2009

Romulus       sivut 102-103
Keisari Augustuksen sisäpiiriin kuulunut historioitsija Titus Livius vuoden 26 eaa. tienoilla julkaisi hieman tarkoitushakuisen laajan historiateoksen (Ab urbe condita, osat 1 ja 2 suomennos Marja Itkonen-Kaila) roomalaisista, jotka pitävät itseään Quirinuksen lapsina, kviriitteinä. Romuluksen kuoltua jumalaksi korotettuna häntä sanottiin Quiriniukseksi.

Kesken Romuluksen pitämää sotaväen tarkastusta nousi myrsky ja ukonilma. Pilvi peitti kuninkaan eivätkä sotilaat pystyneet näkemään häntä. Kun ilma kirkastui, valtaistuin oli tyhjä. Lähimpänä olleet senaattorit vakuuttivat, että myrsky oli temmannut Romuluksen yläilmoihin. Murheen ja hämmennyksen jälkeen sotilaat rukoilivat ja tervehtivät kadonnutta Romulusta Rooman kaupungin isänä, jumalana ja jumalan poikana, jollaisena Romulusta voitiin pitää, koska tarinan mukaan Mars-jumala oli Romulkuksen isä ja äiti Vestan papittarena neitsyt.

Kansan keskuudessa liikkui kuitenkin huhu, jonka mukaan senaattorit olisivat itse asiassa silponeet Romuluksen. Kun Rooman kaupunki oli tästä syytä kuohuksissaan, eräs mies ilmoitti, että Romulus oli aamun sarastaessa laskeutunut taivaasta ja ilmestynyt hänelle. Mies kertoi: "Kun pelon ja kunnioituksen vallassa seisoin siinä ja rukoilin, että saisin katsoa häntä kasvoihin, hän sanoi: ’Mene ja ilmoita roomalaisille, että jumalten tahto on, että minun Roomani on oleva maanpiirin pääkaupunki. Heidän on sen vuoksi harjoitettava sotataitoa, ja heidän tulee tietää ja opettaa myös lapsilleen, ettei mikään inhimillinen mahti voi vastustaa Rooman aseita’. Tämän sanottuaan hän hävisi yläilmoihin (suomennos: Marja Itkonen–Kaila). Liviuksen toteamus: "On hämmästyttävää, kuinka suurta luottamusta miehen kertomus herätti ja kuinka paljon kansan ja sotaväen tuntemaa kaipausta lievitti se, että oli saatu vahvistus Romuluksen kuolemattomuudelle ", ansaitsee tulla vain paria sukupolvea ennen Jeesuksen aikaa esitettynä kannanottona otetuksi huomioon arvioitaessa opetuslasten suhtautumista Jeesuksen ylösnousemukseen.

Kun alkuperäisimpänä pidetyn Markuksen evankeliumin teksti päättyy tyhjän haudan havaitsemiseen ja pelästyneitten naisten välityksellä opetuslapsille annettuun lupaukseen kohdata ylösnoussut Jeesus (Mark. 16:8), jää ylösnousemuksen toteutuminen tekstin mukaan vain lupauksen – ja siis uskon – varaan.

Aikalaisilla oli kuitenkin jopa Liviuksen kertomuksen perusteella käsitys siitä, mitä mahtavan, maailmahistoriallisen hallitsijan kuoleman jälkeen voisi tapahtua, ja näin myöhempien evankeliumien ja Markuksen tekstin täydennyksen kertomukset ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisestä ovat olleet roomalaisille omaksuttavissa. Markuksen evankeliumin täydennysosa ja Matteuksen ilmeisesti sitäkin myöhemmin laaditut, kuuluisat lähetyskäskyn jakeet sisältävät vielä Jeesuksen "lapsilleen " Romus-Quireniuksen tapaanantaman suuren tehtävän (Mark. 16:15-18; Matt. 28:18-20).

Apoteoosi       sivut 103-104
Senaatin julistuksen ohella keisarin apoteoosiin, jumalaksi korottamiseen, kuului taivaaseennousu, joka toteutui ensimmäisen kerran Romuluksen kohdalla. Apoteoosin perinne eli Augustuksesta aina keisari Konstantinukseen asti. Kun Caesarin kohdalla kerrottiin kotkan nousseen korkeuteen samaan aikaan, kun savu kohosi hänen hautaroviostaan, Augustuksen hautajaisissa tiedetään turvaudutun irtipäästettyyn kotkaan. Tuon jumalyhteyden osoituksen jälkeen eräs senaattori vielä todisti nähneensä Augustuksen nousseen taivaaseen, minkä Rooman senaatti sitten vahvisti. Myöhemmin apoteoosi muuttui enemmän symboliseksi julisti kuolleen divukseksi.

Opetuslapset todistivat pilven, joka siis oli peittänyt myös Romuluksen, vieneen Jeesuksen heidän näkyvistään (Ap.t. 1:9). Samalla tavoin senaatti julisti kuolleen keisarin kuulumisen jumalien joukkoon, apostoli Pietari puolestaan seurakunnassa meidän helluntainamme ilmoitti Jeesuksen ylösnousemuksen tapahtuneeksi ja Jumalan korottaneen Jeesuksen "voidellun " hallitsijan valtaistuimelle kuningas Daavidin jälkeläisenä, muta häntä korkeampana valtiaana. Jeesuksen paikka oli Jumalan oikealla puolella. Roomalainen saattoi kuitenkin ymmärtää Kristuksen aseman, ei niinkään "oikeanpuoleiseksi ", vaan pikemminkin "luottomiehen " asemaksi, mitä "oikea käsi ", dextra, tarkoitti (Ap.t. 2:29-36). Jeesus oli nostettu jumaluuden ensimmäiselle askelmalle. Kristittyjen "senaatti " oli tehnyt hänestä roomalaisen divus-jumalan.

Ortodoksiseen kirkkoon lukeutuvilta kristityiltä kielletään yhä pääsiäisestä aina helluntaihin saakka polvillaan rukoileminen, vain seisten rukoileminen on sallittua. Kun Rooman keisari kuoltuaan ei enää ollut "ensimmäinen kansalainen " vaan olemuksessa jumala, deus, oli läsnä, siksi hänen lähestymisensä, persialaisen hovietiketin mukaan, piti taphtua nöyrtyen ja anoen, proskynesisesti. Pietarin suulla ilmaistuna Messiaasta – pelkästä "jumalasta ", divus – muuttunut kristittyjen piirissä vähitellen taivaalliseksi "tosi jumalaksi ", deus, silloin myös hänen kohtaamisensaoli alkanut edellyttää vastaavaa, "tosi jumalan " lähestymisen tapaa.

Tuonpuoleista ja taivaallista       sivut 165 – 170
Juutalaisten pyhät kirjat– Vanha Testamentti – eivät tunne helvettiä, pelkkä manala, jossa synkkyys ja epäjärjestys vallitsevat, on jossakin maan alla. Sellaisena se muistuttaa varhaisten kreikkalaisten Hades-jumalan valtakuntaa, kun sen sijaan Uusi Testamentti tuo esiin Aeneis-runoelman lailla uhrejaan kiduttavan tilan. Vergiliuksen mukaan ensin kaikki odottavat Kharonin lautalle pääsyä – ehkä juuri ne 40 päivää, kunnes "elämä " on viimein jättänyt vainajan. Sen jälkeen matkan jatkuminen yli Styx-virran edellytti nimenomaan, että ruumis tai tuhka oli päässyt omaan hautaansa – kotipaikka oli tärkeä niin kuolleelle kuin elävällekin roomalaiselle.

Useimmat jäävät Vergiliuksen mukaan "kärsimään kohtaloaan " varjojen mailla – ansioituneimmat - pääsevät vähitellen Elysiumin kedolle. Kaikki odottavat tuhannen vuoden ajan jumalan kutsua ohi virtaavalle Lethelle, Unohduksen virralle. Sen veden myötä vainajat vapautuivat kaikesta elämäänsä liittyvästä ja kokevat jälleensyntymän. Se merkitsi jonkinlaista sielunvaellusta, paluuta maailmaan, jossa mikään ei sitonut entiseen.

Näin roomalaisten ei todellakaan tarvinnut kompastella kynnykseen kristittyjen maailmaan johtavalla ovella. Kun kristittyjen kasteen yhteydessäkin oli kysymys unohduksen, syntien "unohtamisen " virrasta, jopa kaste Jordanissa saattoi roomalaisista tuntua jotenkin ymmärrettävältä; alkoihan siitäkin "uusielämä ".

Kristittyjen puheessa kuolema ja ylösnousemus liitettiin yhteen. Inhimillistä kuolemaa seurasi aikanaan ensimmäinen ylösnousemus, jossa Jeesuksen "omat ", "autuaat ", 500-luvulta lähtien "pyhät " pääsivät hänen hallitsemaansa valtakuntaan, "taivaisiin ". Taivaat on tässä ymmärrettävä "Jumalan valtaistuimeksi " (Jes 66:1), jonka oikealla puolelle Jeesus nostettiin.

Taivaitten, seitsemän taivaankappaleen hallitseman kehän, "sfäärin ", yläpuolella oli klassillisen käsityksen mukaan kiintotähtien katto, ja niin kuin Danten ilmaisemassa keskiaikaisessa käsityksessä – vielä senkin yläpuolella oli "enkelien kehä " ennen Isä Jumalan olotilaa. Näin "taivasten valtakunta ", Kristuksen hallitsema paratiisi, muodostui kiintotähtien taivaankannen alla olevista seitsemästä taivaasta. Joh. Ilm 2:2: "Niin sanoo hän (Kristus), jolla on oikeassa kädessään seitsemän tähteä ja joka käyskentelee seitsemän kultajalkaisen lampun keskellä ". Ylin Saturnus-planeetan taivas oli seitsemäs, jota on tapana sanoa suurimman onnen olotilaksi, sillä tämän jumalan roomalaiset kuvittelivat hallinneen aikojen alun kultaista kautta, eräänlaista "paratiisia ". Kristittyjen "taivasten valtakuntaa " siis vastasivat - mitä kuolemantakaisiin vaiheisiin tuli – roomalaisten Elysiumin niityt eikä "autuaiden " – uskontunnustuksemme "pyhien " – vastinettakaan tarvitse kaukaa Roomasta etsiä. Niitähän olivat divus-jmaliksi kuolemansa jälkeen julistetut "hyvät " keisarihuoneen jäsenetja koko kuolleitten "hyvien " esi-isien muodostama Di (divus/divae) Manes-joukko. (DM)

Kun perinteisiä arvoja kunnioittanut, hyvin elänyt roomalainen päätyi kuoltuaan "valoisampaan " elämään Elysiumin niityillä, hän säilytti samalla mahdollisuutensa vaikuttaa divus-jmalana elävien maailmassa. Niistä, jotka joutuivat "maksamaan synneistään " ikuisesti, aina Unohduksen joelle kutsumiseen saakka, ei ilmeisesti eläville ollut paljonkaan apua. Vainajien antaman "siunauksen " suuri merkitys näkyy siinä valtapelissä, jota käytiin senaatin ja keisarin välillä. Se ilmeni Septimus Severuksen vaatiessa edesmenneen keisari Commoduksen, tuon gladiaattorinäytöksiin osallistuneen ja tappelijan maineen saaneen edeltäjänsä nostamista divusten joukkoon huolimatta siitä, että tämän muisto huonona hallitsijana oli jo ehditty kirota. Itse asiassa Septimus Severus julisti vastoin kaikkia tosiasioita itsensä Marcus Aureliuksen pojaksi ja Commoduksen veljeksi. "Hyvän jumalan " genius oli vielä Septimus Severuksen aikaan arvokas, jopa välttämätön sukuperintö.

Mutta kulkiko "hyvienkin " vainajien tie Elysiumin niityille vielä Styx-virran ylityksen jälkeen vasta erilaisten puhdistautumisvaihteitten kautta? Näin lienee Vergilius ajatellut, ja tähän perustuen keskiajalla kirkkokin keksi vallankäyttönsä hyödylliseksi välineeksi kiirastulen, purgatoriumin, johon joutuneen vainajan vaivoja saatettiin helpottaa esirukouksin ja kirkolle suunnatuin lahjoin. Perusteluksi löydettiin Toisen Makkabealaiskirjan kertomus hurskaasta sotapäälliköstä, Juudaasta, joka taistelukentillä kuolleiden ja asianmukaisesti hautaamatta jääneiden vainajien puolesta lausuttavia esirukouksia varten osoitti rahavaroja Jerusalemin temppelille (2. Makk.. 12:43-45).

Mutta myös Uudessa Testamentissa tuli ja uhri kuuluvat kaikkien kohtaloon: "sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava. " (Mark. ):49) ilmeisesti taustana kyllä lienee ollut roomalainen uhritoimitus, jossa alttarin tuleen heitettiin spelttivehnää ja suolaa, mutta se on myös hämmästyttävän samansuuntainen kuin egyptiläisellä muumioinnissa, jossa vainajan ruumis valmisteltiin tulevaa elämää varten puhdistamalla ja suolaamalla. Ylimalkaan tulessa jalostumiseen verrattava virheistä puhdistuminen esiintyy niin Raamatussa kuin myös parsien – zoroasterilaisten - pyhässä kirjassa, Zend-Avestassa. Vaihe saattoi synnintekijöille olla vaikea, mutta oikeamielisille "kuin kävelisi lämpimässä maidossa ", kuten Zend-Avesta asian ilmaisee. Meidän päivinämme katolinen Johdatus uskonelämään eli "Hollantilainen katekismus " ohittaa kiirastulen menneisyydessä vallinneena käsityksenä "odottamisesta isien etuvartiostossa ".

Kun kristillinen usko rakentui Jumalan armon ja Kristuksen kuolemallaan maksamien lunnaiden varaan, ei kukaan elämällään ansainnut tuonpuoleisessa huonompaa tai parempaa kohtelua. Pahantekijä pyysi, että Jeesus muistaisi häntä tultuaan valtakuntaansa, ja Jeesus lupasi: "Totisesti; jo (?) tänään olet minun kanssani paratiisissa ", Amen dico tibi: Hodie mecum eris in paradiso (Luuk. 23:43). Jeesuksen lupaus ei ensinäkemältä tunnu sopivan yleisimmin kirkossa käytettyjen uskontunnuksien esittämään tapahtumakulkuun, jonka mukaan Jeesus ei välittömästi ristinkuoleman jälkeenjoutunut taivaaseen, jossa paratiisi ilmeisesti sijaitsi. Hän "astui alas tuonelaan ", jonne pääsyä kuollut joutui roomalaisen käsityksen mukaan odottamaan 40 päivää. Olisko Jeesus tarkoittanut sanoilla hodie mecum vain "kanssani samana päivänä ", toisin sanoen viitannut näin päivään, jolloin hänet itsensä kaikista muista poiketen otettiinkin ylös – uskontunnustuksen mukaan tosin "astui ylös ", ascendit – valtakuntaansa.

Tetullianuksen ja hänen "oppilaansa " Cyprianuksen mukaan marttyyrikuoleman kokeneet pääsivät suoraa päätä "paratiisiin ". Oliko myös marttyyrien siitä huolimatta odotettava ne 40 päivää, jotka myös Jeesukselta vaadittiin vai oliko prosessi sama kuin Julius Caesarin ja Augustuksen kohdalla, joiden hengen sanottiin nousseen taivaalle vielä savun kohotessa hautaroviosta? Entä miten pitkään kuolemantapausten jälkeen Rooman senaatti sittemmin mahtoikaan viivytellä "hyvien " keisarien divus-jumaliksi julistamisella? Ja tarkoittiko Tertullianuksen mainitsema kuolemaa seurannut refrigerium interim "välillä levähtäminen ", nimenomaan tuota 40 päivän odotusta? Monet kysymykset ovat vailla vastauksia.

Entä mikä mahtoikaan johtaa kirkon oppineet jättämään kreikan kilen palatsin puutarhaa tarkoittavan paradisos-sanan ja antamaan sille aivan erityisen merkityksen? Sanahan tarkoitti vain "esipihaa " tai "-kartanoa ", jopa roomalaisen talon pihaa. Esipiha Konstantinuksen basilikan, Pietarinkirkon edeltäjän, edustalla tunnettiinnimenomaan "paratiisina ". Todennäköisesti paavi Symmachuksen (498-514) sen keskelle sijoitettiin allas ja sitä koristamaan prosiikäpy, joka nykyisin on toisella Vatikaanin suurista pihoista. Käpy oli Äiti Maahan samaistuneen Cybele-jumalattaren rakastetun, havupuuksi muuttuneen, mutta myös aurinkokulttiin liittyneenAttiksen tunnus. Jos käpy olikin kertonut Attiksen sanomaa uudelleen eloon heräämisestä, Konsatantinuksen basilikan edessä se viittasi kristittyjen ylösnousemukseen.

Vanhan Testamentin paratiisi sijaitsi jossakin tietyssä paikassa, idässä, kun sitä roomalaisilla vastasi Saturnus-jumalan hallitsema, aikaulottuvuuteen sijoittuva alkutila. Uuden Testamnetin paratiisi on puolestaan Kristuksen hallitsema valtakunta, Kaikkeinpyhimmän esikartano, joka sijaitsee Jumalan valtaistuimen muodostavissa taivaissa. "Taivas on oleva hänen (Kristuksen) asuinsijansa siihen aikaan saakka, jolloin kaikki pannaan kohdalleen " (Ap. t.3:21). Näin viitataan "toiseen kuolemaan " ja toiseen ylösnousemukseen, jota roomalaisilla vastasi kutsu Lethe-joelle ja herääminen uuteen elämään taivaan tähtien alla. Johanneksen ilmestys (Ilm 20 ja 21) puhuu "toisesta kuolemasta ", jolloin ensimmäisen ylösnousemuksen kokeneet, Jeesuksen Kristuksen valtakunnassa lopullista tuomiota odottavat ovat etuoikeutettuja pääsemään Jumalan kaupunkiin, "Uuteen Jerusalemiin ". Mutta tätä päätöstä tehtäessä tuomarina toimiva Jeesus Kristus on armoton. Hänen vasemmalle, "väärälle ", puolelleen päätyneet ovat kirottuja ja joutuvat ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. (Matt. 25:41 ). Voidaanko siitä vetää muuta johtopäätöstä, kuin että ihmiset ovat jo eläessään ratkaisseet teollaan, mikä on heidän kohtalonsa viimeisellä tuomiolla (Mark.9:41-48).



2 on yhtä suuri kuin 1. Uskotko?
Kiertokoulussa muistaakseni minulle opetettiin, että yhteenlaskettavien järjestystä saa muuttaa eli
tyyliin 2 ynnä 3 on yhtä suuri kuin 3 ynnä 2 eli kumpikin on 5.

Jos voidaan todistaa, että 2 = 1, niin sopivasti lisäämällä, vähentämällä, kertomalla ja jakamalla yhtälön molemmat puolet, voidaan saada tulokseksi, että mikä tahansa luku on yhtä suuri kuin jokin muu luku. (Nollan kanssa pitää olla tarkkana, ettei ainakaan jaeta sillä.) Näin tulisi todistettua vanha, fysiikan ja kemian töistä tuttu, varsinkin Tosikkojen, poliitikkojen ja tupo-neuvottelijoiden käyttämä pienimmän kuutiosumman keino eli mikä tahansa luku voidaan korvata millä tahansa luvulla.

Oletetaan siis, että yhteenlaskettavien järjestystä saa vaihtaa ja lähdetään liikkeelle:
Joku viisas on keksinyt, että ln 2 = 1 - ½ + 1/3 - ¼ + 1/5- . . . = S      (merkitään sarjaa ja sarjan summaa S:llä)
Tämän jutun kannalta ei ole tärkeää, että sarjan summa on luonnollinen logaritmi 2:sta (ln 2), vaan se että sarja suppenee ja saa jonkun tietyn reaalisen arvon (S). Tätä tässä ei todisteta, mutta kirjallisuudesta löytyy sekin ja voihan sitä kokeilla laskemalla pienemmillä jäsenmäärillä niin huomaa lähestymisarvon (n. 0,693147180559945...)
S = 1 - ½ + 1/3 - ¼ + .. + 1/(2n+1) - 1/(2n+2) + . . . +
	eli lyhyemmin (matemaattisesti) kirjoitettuna; ∑ = summa
 S = summa (1/(2n+1) - 1/(2n+2)), kun n saa arvot 0,1,2,.., ääretön. 
Vaihdetaan hieman sarjan S jäsenten paikkoja niin saadaan toinen, 
lähtöolettamuksen mukaan saman suuruinen sarja T eli S = T
 (Parittoman nimittäjän omaavan jäsenen viereen tuodaan kaksi
 seuraavaa siirtämätöntä parillisen nimittäjän omaavaa jäsentä)	
T = 1- ½ -¼+1/3-1/6-1/8+1/5-...+1/(2n+1)-1/(4n+2)-1/(4n+4)+ ...   eli
T = summa (1/(2n+1) - 1/(4n+2) - 1/(4n+4)),  kun n saa arvot 0,1,2, . . , ääretön.
Sievennetään hieman sarjaa T. Lavennetaan ensimmäinen jäsen kahdella
T = summa (2/(4n+2) - 1/(4n+2) - 1/(4n+4))   vähennyslaskun jälkeen
T = summa (1/(4n+2) - 1/(4n+4)) otetaan sitten 2 nimittäjistä ulos yhteisenä tekijänä
T = summa ( (½)((1/(2n+1) - 1/(2n+2))) 	   tuodaan vakio (½)summalausekkeen ulkopuolelle
T = ½(summa (1/(2n+1) - 1/(2n+2))) 	eli T = ½S 
      Mutta aiemman lähtöoletuksen mukaan T = S, niin sijoittamalla S:n paikalle T  saadaan 
T =  ½T  eli jakamalla T:llä saadaan 1 = ½ eli 2:lla yhtälö kertoen  2 = 1  mot 
(Ynnälasku on ihmeellistä! Itse kyllä epäilen todistusta, joku ei vermaan  nyt kerro kaikkea.)

Tosikot      
Hesarin Nimiä tänään (27.11.07) raportoi yllättävän laajasti  T. Kerpun tohtorinväitöstilaisuudesta. Salaseura Tosikot, jonka perustajajäseneksi itsenikin luen, on tukenut tutkimuksen empiiristä puolta väkevästi. Tavallisesti asioista perillä olevat piirit vieressäni tiesivät kertoa, ettei ao. osaston missään väitöstilaisuudessa ole ollut niin runsasta osanottoa. Kustoksena oli Tosikoiden ainoa kunniajäsen, emeritusprofessori Aimo Mikkola ja vastaväittäjänä myös Oopperan Ystävissä mainetta niittänyt TT Raimo Vuolio.

Väitös osui oivallisesti juuri kustoksen 90-vuotispäivän kohdalle, joten onnittelut Ampalle vielä kerran! Samoin onnittelut hänen tosikkopojalleen Pekalle 60-vuotispäivän johdosta!
                     __________________________________________
(PS1. Oopperan Ystävät koostuu eräästä Vuoriteollisuusosaston vuosikurssilaisista 60-luvun alkupuolelta. He kaikki olivat kiertäneet Euroopan eri oopperat ennen valmistumistaan kaukaa. Tosikot on heitä muutamaa vuotta myöhempää kurssia ja sen syntysanat liittyvät tanssiin siinä mielessä, että ollessaan kaivoskurssilla eräällä vaskipaikkakunnalla heidät oli sattuneesta syystä niuhojen järjestysmiesten toimesta määrätietoisesti illan loppupuolella poistettu tanssilavalta, jolloin he päättivät jatkaa majapaikassaan   tosissaan   juomakulttuurin vaalimista periaatteella, että oikean alkoholin käytön oppii vain sinnikkäällä harjoittelulla.

PS2. Em. väitöstilaisuuden jälkeen Pekka kertoi jääneensä eläkkeelle firmansa tj:n tehtävistä ja elämän saldolkseen sekä seuraajalleen eväiksi hänen omien sanojensa mukaisesti jäi pari tyhjää muovitaskua ja pieni pussillinen klemmareita. Työkaverin mukaan niitäkään ei olisi jäänyt, mutta kun hän on niin pirun nuuka. Samalla hän mainitsi myös siirtyneensä virkamies-/ eläkeläismalliseen hattuun, mistä hikinauha on poistettu tarpeettomana.)


Juhani Sarsila: "Valhe (lievemmin myytti) saattaa hallita historian kulkua päästyään miltei metafyysiseen suojaan kaiken kritiikin yläpuolelle. "

Tarina Jeesuksesta on tuonut kirkolle paljon rahaa.  (Paavi Leo X)
    *    *    *
Kun vanhan testamentin profeetat huusivat kurkut suorina: "Tehkää parannus ", he ehkä tarkoittivatkin, että hyväksykää jumala ajatuksiinne älkääkä murehtiko nin paljon optioistanne ja pörssiromahduksesta. Monoteismi heille saattoi olla sitä, että jokaisessa meissä on oma jumala (vrt. suojelusenkeli) eli jotain hyvää jos vain annamme sen toimia ja uskallamme myötäelää ympäristömme kanssa.

Juuri mikään kielenkäyttö ei ole viatonta (Nietzche).

Onko jumala olemassa? Miten vastaisivat Buddha ja Konfutse?
(Clio revista de historia, no. 73 nov. 2007, pp. 16-18, Karen Amstrong, referointia opetustarkoituksessa raakakäännösotteista; Tenerife 1-14.11.07)
Buddha, Konfutse, Sokrates ja vähemmän muistettu profeetta Jeremias ovat historian henkilöitä, joilla on edelleen jotain sanottavaa nykyiselle länsimaalaiselle ihmiselle. Karen Amstrong jätti aikoinaan nunnaluostarin kristinuskon julmuuden vuoksi ja alkoi tutkia uskontoja terapianaan ja nyt 62 vuotiaana on hyvin arvostettu alallaan toimien mm. YK:n alaisissa fundamentalismia käsittelevissä projekteissa.

Vasta julkaistussa kirjassaan "Suuri muutos " (esp. La gran tranformación, Paidos) Karen Amstrongin viesti keskittyy suurten profeettain tapaan yhteen avainsanaan "compasión " (myötätunto, sääli). Nämä yli 2000 vuotta sitten eläneet henkilöt yrittivät vakavissaan löytää vastauksia uskonnollisiin kysymyksiin samalla kun saarnasivat kanssaeläjien parannusta sielulle. Nykyään etsimme parannusta, mutta vain tieteellisessä ympäristössä ja vain ruumiillemme. Haluamme parantua syövästä, mutta olemme unohtaneet henkisen puolen asiasta. Siten pitäisi olla myös huolestunut jumaluuden puuttumisesta.

"Jos Buddhalta tai Konfutselta olisi kysytty, uskovatko he jumalaan, olisivat he pitäneet kysymystä melko typeränä. He olisivat vastanneet sivistyneesti, että kysymys on asetettu väärin. Se on aihe, joka ei kiinnosta sen paremmin yleisesti kuin että se ei huolestuta teologeja eikä metafyysikoita. " Karen Amstrong laajentaa tämän käsityksen koskemaan myös juutalaisia profeettoja. "Jos joku olisi kysynyt Amokselta tai Hesekieliltä että uskovatko he jumalaan, niin he olisivat olleet syvästi hämmästyneitä. "

Karen Amstrong myöntää että päivä päivältä hänen olisi helpompaa hyväksyä eläminen buddhalaisessa kuin katolisessa luostarissa, kuten hän teki nuoruudessaan. Hän myös viittaa Buddhan toteamukseen, että tämä oli kovin väsynyt loputtomasti selittämään korkeamman voiman olemassa oloa ja munkkikokelaiden oli syytä lopettaa spekulointi siitä, onko jumala olemassa vaiko ei.

Tarina kertoo, että taas kerran kun eräs munkki oli kysynyt onko jumala olemassa vaiko ei, oli Buddha vastannut tälle seuraavasti: Tämän kysymyksen inttäminen on samaa kuin jos joku olisi haavoittunut taistelukentällä nuolesta eikä tämä halua, että kukaan hoitaa häntä ennen kuin hän saa tietää kuka nuolen ampui ja mistä kaupungista ampuja oli kotoisin. Buddha suositteli myös, ettei ole syytä turhaan kuumentaa päätään tällaisilla keskusteluilla, vaan parempi on sen sijaan tehdä jotakin realistista kuten harjoittaa myötätuntoa (sääliä).

Edellä mainitusta sivistyneestä asenteesta seuraa, ettei ole tärkeää mihin joku uskoo vaan että käyttäytyminen ratkaisee. Uskonto muodostuu siitä, että tehdään asioita syvällisesti ja eri tavalla. Siinä mielessä tuon ajan uskonnot olivat samanlaisia, että ainoa tapa kohdata jumala (nirvana, brahman, tie, ..) oli myötätuntoinen elämä. Täsmällisesti sanottuna uskonto on myötätuntoista elämistä.

Nykyiset kristityt eivät ole seuranneet edeltäjiensä viitoittamaa tietä siinä, että olisivat säilyttäneet heidän opinkappaleensa. Omituista on, että vain länsimaalaisten kristittyjen keskuudessa on kehittynyt sellainen päähänpinttymä kuin teologia. Juutalaisuudessa sitä ei ole. Rabit selittävät, että jokaisella henkilöllä itsellään on oikea vastaus jumalan olemassa olosta. Islamilaisuus on puolestaan käytännönläheinen uskonto käyttäytymisestä ei teologiasta.

Länsimaalaiset ovat unohtaneet Sokrateen
Karen Amstrong on ottanut kirjaansa monia kreikkalaisia viisaita (Sokrates, Herakleitos, Solon, Parmenides). Kuvaavaa on että nämä filosofit edistivät tieteellistä rationalismia mutta myös uskontoa, koska heillä oli eräänä ulottuvuutena "tuonpuoleisuus ". Erityisesti Sokrateesta hän toteaa: "Luulen että länsi on hukannut hänen perintönsä. Hänen menetelmänään oli osoittaa, ettemme tiedä mitään. Kuitenkin nykyään olemme hyvin varmoja siitä, että tiedämme kaiken, meillä ei ole epäilyksiä ja esitämme hyvin hyökkäävästi omat mielipiteemme. Demokratiamme on hyvin haavoittuvaa, siinä on kyse vain voitoista ja tappioista. "

Länsimainen rationaalisuus on suurelta osin kreikkalaisen kulttuurin perintöä, mutta eräät ajattelijat (mm. englantilainen Michael Burleigh, ks. loppu) ovat viestittäneet poliittisten uskontojen noususta. Nämä tulevat korvaamaan ns. hurskaat uskonnot selittämällä elämää poliittisten ideologioiden kautta. Natsismi on räikein esimerkki tästä. Karen Amstrong vahvistaa näkökulmanaan natsismin uskonnollisen luonteen: "Hitler uskoi pahuuden uskontoon, johon kuuluivat kaameat mytologiat ja valittujen rotujen oppi. Nürnbergissä vietettiin suuret rituaalit kynttilänvalossa … Hitlerin esitys oli kaamea parodia uskonnosta, joka ei johtanut myötäelämiseen ja säälimiseen vaan vihaan ja hävitykseen. Stalin teki samoin. " Natsismi ja kommunismi lupasivat parempaa tulevaisuutta kannattajilleen ja siten tältä osin täyttivät uskonnon tunnusmerkistön.

Fundamentalismissa pelko on muuttunut vihaksi
Fundamentalismia ei ole vain islamilaisuudessa, vaan joka uskonnossa on siitä omat haaransa. Yleensä ne näyttävät sellaisilta, joita vastaan maallistuneet hallitukset hyökkäävät. Fundamentalismilla on juurensa syvällä pelossa, että tulee mitätöidyksi tai tuhotuksi. Kaikkien kolmen monoteistisen uskonnon fundamentalistit pelkäävät, että modernit länsimaiset yhteiskunnat haluavat hävittää pois heidän uskontonsa.

Hyvänä esimerkkinä on nykypäivän Irak, jossa jokainen kuva amerikkalaisesta valloittajasotilaasta istumassa hyökkäysvaunun päällä ja edustaen sotilaallista voimaa auttaa lisäämään al Qaidan jäsenmäärää, koska kuva vahvistaa sitä teoriaa, että amerikkalaiset ovat tulleet Irakiin lopettamaan islamilaisuuden. Fundamentalismissa pelko on muuttunut vihaksi.

Kaikki fundamentalistit eivät ole samanlaisia. Vain muutamat liikkeet osallistuvat terroritekoihin, joiden syyt ovat enemmän poliittisia kuin uskonnollisia.

Konfutse: "Kohtele muita kansoja niin kuin haluat heidän kohtelevan omaa kansaasi. "
* * * * * * PS.
Jeesus oli enempi diakoni kuin saarnaaja eli pääpaino oli jokapäiväisessä käyttäytymisessä, myötäelämisesssä ja auttamisessa, vaikka silloiset taikatemput eivät nykyihmistä kovin vakuutakaan.

US 9.11.2010 22:53 Ofelia)
Eräs alue uskontotutkimuksessa voisi olla varhaisten myyttien vaikutus ja esiintyminen nykyuskonnoissa.

Esimerkiksi kreikkalaisessa pantheonissa kuolevaa ja ylösnousevaa jumalaa,jonka kreikkalaiset ilmeisesti lainasivat kreetalaisesta mytologiasta, edusti Dionysos, joka oli härkien ja viinin jumala. Dionysoksen kerrotaan mm. muuttaneen veden viiniksi Dionysoksen ja Ariadnen häissä. Myyttinä tämä on varhaisempi kuin kristinusko.

Sensijaan Mithra, persialaisten valon ja oikeuden jumala, jonka roomalaiset sotillat omaksuivat eli loistoaikojaan Roomassa samaan aikaan kuin varhaiskristillisyys, joten on mahdollista, että se on lainannut aineksia kristinuskolta.
” Kun Mithra näki murheen, joka ihmiskuntaa koetteli, hän tuli maan päälle, missä paimenet todistivat hänen syntymäänsä 25. joulukuuta. Suoritettuaan paljon hyviä tekoja hän järjesti viimeisen illalisen lähimmilleen ja palasi taivaaseen”
Historioitsija Plutarkhos 100-luvulla kirjoittaa: ”Ormazdin ja Ahrimanin välillä on Mithras, jota persialaiset kutsuvat välittäjäksi.”
- Mithraan uskottiin palaavan maailman lopulla tuomitsemaan kuolleista noussutta ihmiskuntaa.

Tutkimus: Suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti (22.11.2007 10:02 Iltasanomat)

Suomalaiset määrittelevät itsensä mieluiten kristityiksi (68 prosenttia) tai perusluterilaisiksi (56 prosenttia).

Yli kolmasosa suomalaisista uskoo, ettei uskonkäsityksiä voi todistaa eikä eri uskontojen oppien totuudellisuutta kannata vertailla. Kirkon tutkimuskeskuksen keväällä teettämässä kyselyssä haastateltiin yli 4 000:ta suomalaista.

Kyselyssä selvisi lisäksi, että lähes neljäsosa suomalaisista uskoo, että kaikki uskonnot opettavat samaa ikuista totuutta. Naisista näin ajattelee 28 ja miehistä 18 prosenttia.

Noin seitsemäsosa suomalaisista uskoo lisäksi, että kaikissa uskonnoissa on jossakin määrin totuutta. Joka seitsemännen mielestä uskonnot sisältävät tärkeitä inhimillisiä arvoja, vaikka ne pohjautuvat uskomuksiin.

Vain kuusi prosenttia uskoo totuuden löytyvän vain yhdestä uskonnosta. Vielä harvempi eli vain noin nelisen prosenttia ihmisistä pitää uskontoja epätosina ja ihmisille haitallisina uskomuksina.

Nämä näkemykset ovat tavallisempia miesten kuin naisten parissa ja yleisimpiä 15-24-vuotiaiden keskuudessa. Uskontokriittinen ajattelu on tavallista yleisempää pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.

Itsensä määrittelee fundamentalistiksi vain joka sadas suomalainen. Uskonnollisesti konservatiiviksi mieltää itsensä vain kahdeksan prosenttia vastaajista. Vakaumukselliseksi ateistiksi määrittelee itsensä noin viisi prosenttia suomalaisista.

Kirkon tutkimuskeskuksen tammi-maaliskuussa teettämään kyselyyn vastasi 4 004 suomalaista. Kyselyn toteutti MDC RISC International Oy.

Wikipediasta: Prof. Martin Luther (s.10.11.1483  k.18.2.1546)
julkisti 31.10.1517 teesinsä kirkon oveen. Kirjoittajaksi arvellaan Lutherin uskottua Georg Röreriä.

"Paavillinen ane ei anna anteeksi ainoatakaan syntiä, rauhan voi saavuttaa Kristuksen sanassa uskon kautta. " Nämä sanat aloittivat protestanttisen uskonpuhdistuksen.

Luther kutsuttiin väittelyyn Johannes Eckin kanssa Leipzigin yliopistoon heinäkuussa 1519.

Luther sanoi: "Raamatun tähden meidän täytyy hyljätä paavi ja konsiilit. Minä tahdon uskoa omasta tahdosta enkä olla minkään auktoriteetin orja, oli se sitten konsiili, yliopisto tai paavi. "

Seuraavana vuonna, 1520 syksyllä, Luther vastaanotti pannauhkausbullan, jota kutsutaan alkusanojen mukaan nimellä "Exsurge Domine ". Kun ylioppilaat polttivat kirkollisia kirjoja julkisesti, heitti Luther vihkomuotoisen bullankin tuleen. Varsinainen pannabulla "Decet Romanum Pontifacem " julkaistiin tammikuussa 1521.

Kun keisari Kaarle V avasi Wormsin valtiopäivät 10. tammikuuta 1521, Luther oli saanut käskyn tulla selittämään näkemyksiään myös siellä. Luther kysyi: "Onko meidän aloitettava tämän kiistan selvittäminen tuomitsemalla Jumalan sana? ". Lutheria vaadittiin perumaan näkemyksiään, mutta hän jatkoi: "Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, sillä yksinomaan paavia ja kirkolliskokoustakaan en voi uskoa. Olen sidottu omaantuntooni ja Jumalan sanaan. Sen vuoksi en voi perua mitään. " Keisari julisti Wormsin ediktin, jonka mukaan Luther oli paholainen munkinkaapuun puetun ihmisen hahmossa. Luther tuomittiin myös valtionkiroukseen ja kerettiläiseksi ja hänen kirjansa määrättiin poltettaviksi. Lutherin suojelija vaaliruhtinas Fredrik Viisas antoi kuitenkin luvan "siepata " Luther, ja viedä hänet turvaan Wartburgin linnaan. Siellä piileskellessään Luther omistautui kirjalliseen työhön muun maailman luullessa hänen kuolleen. Luther käänsi Uuden testamentin yhdessätoista viikossa vuonna 1522 ollessaan Wartburgin linnassa. Vanhan testamentin kääntämiseen häneltä kului työryhmän avustamanakin 12 vuotta. Täydellinen saksankielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1534.

** Hän saarnasi juutalaisten noudattavan pahoja epäkristillisiä tapoja, sillä juutalaiset olivat mm. herjanneet Neitsyt Mariaa huoraksi ja Jeesusta äpäräksi. . (oma huomatus: Jeesuksen syntymän aikaan oli yleistä, että temppeleissä toimi pappien viihdyttäjinä nuoria naisia, jotka raskaaksi tultuaan naitettiin tavallisille, kohtuullisesti toimeentuleville, usein vanhemmille miehille kuten puusepille. >> "Syntyi pyhästä hengestä.. ") Koska Jeesus on Raamatun mukaan Jumala, juutalaiset syyllistyivt Lutherin mielestä jumalanpilkkaan.

Lutherin kirjaa  Juutalaisista ja heidän valheistaan  on pidetty Lutherin tuotannon häpeäpilkkuna, sillä kirjaan sisältyy "juutalaisten valheiden " kuulemisesta pääsemiseksi muun muassa kehotus esivallalle polttaa juutalaisten synagogia. Koska Luther katsoi Raamatun nojalla, että muun muassa jumalanpilkka, kristittyjen eksyttäminen pois Kristuksesta ja esivallan halveksiminen ovat vääryyksiä, hän kehotti esivaltaa rankaisemaan vääryyttä tekeviä juutalaisia. Kansallissosialistisessa Saksassa Lutherin kirjaa käytettiin juutalaisvihan lietsontaan.
"He (juutalaiset) elävät siis joka päivä vaimoineen ja lapsineen pelkästä varastamisesta ja rosvoamisesta kuten suurvarkaat ja maarosvot, kuitenkin kaikessa katumattomassa turvallisuudessa. Sillä koronkiskoja on suurvaras ja maarosvo, jonka hyvinkin pitäisi riippua hirsipuussa seitsemän kertaa korkeammalla kuin muiden varkaiden...
Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa...

Ja jos hän (Mooses) nyt eläisi, niin hän olisi ensimmäisenä sytyttämässä juutalaisten kouluja ja taloja palamaan... (Mooses kirjoittaa 5 Moos. 13:12-16, että missä jokin kaupunki harjoittaa epäjumalisuutta, se on kokonaan tulella hävitettävä eikä siitä ole mitään jätettävä jäljelle.)
.. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat. ..
.. että juutalaisilta kokonaan peruutetaan tien ja saattovartion käyttöoikeus,
.. Heidän on pysyttävä kotonaan.
.. että heiltä kiellettäköön koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, koska he eivät ole omassa maassaan eivätkä vieraiden maiden herroja, ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi.
.. että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä kuten Adamin lasten osaksi on määrätty (1 Moos. 3:19)
... mitä he ovat meiltä kiskoneet ja sen mukaan jaettakoon sovinnolla, mutta heidät karkotettakoon maasta… Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä!
... heidän kanssaan meneteltäköön kaikella armottomuudella, kuten Mooses teki erämaassa ja löi kuoliaaksi kolmetuhatta miestä, ettei koko joukko olisi joutunut perikatoon

Juutalaisvastaisten mielipiteidensä takia Luther oli arvostettu mies Hitlerin johtamassa Saksassa.
"Mihin Jumala rakentaa kirkon, paholainen viereen pystyttää kappelin. "
* - * - *
indulgentia = ane = lievitys (Paavi Julius II määräsi vuonna 1507 ns. Pietarinaneet, Johann Tetzel )
Anekauppa sai alkunsa hurskaasta ajatuksesta, että hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. (se kehittyi 500 — 900 -luvulla ja ainoastaan latinalaisessa kirkossa siirryttäessä julkisesta sovittamisesta yksityisen ripin sakramenttiin.)
Täydellisen tai osittaisen aneen saamiseksi on välttämätöntä, että uskova on armon tilassa vähintäänkin silloin, kun aneeseen liittyvä teko suoritetaan. "

"Täydellinen ane voidaan saada vain kerran päivässä. Sen saamiseksi uskovan täytyy olla armon tilassa, minkä lisäksi edellytetään, että
- hän on sisäisesti täydellisesti irrottautunut synnistä, jopa lievästä synnistä,
- hän on sakramentaalisesti tunnustanut syntinsä,
- hän on ottanut vastaan pyhän eukaristian (mieluiten osallistumalla messuun, mutta pelkkä pyhän kommuunion saaminen riittää aneeseen), ja
- hän on rukoillut paavin tarkoitusten puolesta. "

"Aneita voi aina käyttää itsensä hyväksi tai kuolleiden ihmisten sielujen hyväksi. Niitä ei kuitenkaan voi käyttää toisten maan päällä elävien ihmisten hyväksi. "


HS - Nimiä tänään - 27.11.2007 - 3565 merkkiä - 1. painos * * YLIOPISTOT
Olemattomasta insinööristä tuli kuvitteellinen tohtori
Tätä saatiin odottaa yli 30 vuotta, mutta eilen maanantaina hieman yli kello yksi alkoi Teknillisen korkeakoulun materiaalitekniikan laitoksella Teemu Kerpun väitöstilaisuus.

Sillä olihan lupaus opintojen jatkamisesta se nimenomainen ehto, jonka professori Aimo Mikkola asetti hyväksyessään Kerpun diplomityön 1971.

Väittelijä itse oli kuitenkin jättäytynyt pois tilaisuudesta ujouteensa vedoten. Todellinen syy on vielä parempi: Iki-teekkari Kerppua ei nimittäin lainkaan ole olemassa.

Teemu Kerppu ilmeistyi TKK:n vuoriteollisuuden läsnäololistoihin joskus vuoden 1964 paikkeilla, ensin satunnaisesti, mutta lopulta yhä määrätietoisemmin, muistelee Kerppua väitöstilaisuudessa valtakirjalla edustanut Tapio Leskinen.

Olematon kurssikaveri osoittautui siinä määrin hauskaksi jutuksi, että hänen nimissään käytiin jopa tenteissä.
"Joku taisi mennä läpikin", Leskinen muistelee.

Kerppu jatkoi omalaatuista akateemista elämäänsä kurssinsa valmistumisen jälkeenkin. Väitöskirjasta löytyvän curriculum vinaen mukaan Kerppu on kiertänyt kaikki maailman merkittävät tieteelliset tutkimuslaitokset, useimmat hyvinkin kaukaa.

Lisensiaatintöitä on ollut työn alla useampia. Yhdysvaltalaiselle MIT:lle Kerpun kerrotaan tehneen tutkimusta maasäteilyn vaikutuksesta Fiskarsin rautakankeen.

Maanjäristystutkimuksissa hän on puolestaan päätynyt tulokseen, jonka mukaan maa järisee ajoittain ja paikoittain.

Kerpun valmistumisen jälkeisinä vuosina vuoriteollisuuden laitos muuttui osaksi materiaaliteknologian laitosta. Olematon opiskelija jäi kuitenkin eloon perimätiedossa. Esimerkiksi laitoksen sisäinen tietoverkko nimettiin Kerpuksi.

Ja keräsipä olemattoman miehen väitös maanantaina kymmenien kiinnostuneiden yleisön, jossa riitti väkeä nykyopiskelijoista Kerpun aikalaisiin. Kustoksena toimi itseoikeutetusti emeritusprofessori Mikkola.

Pitkä taivallus akateemisen maailman laitamilla on käynyt samalla myös kenttätutkimuksesta Kerpun 49-sivuiseen väitöskirjaan Elinkaaren kattavat käyttäytymisohjeet.

Kerpun puhemiehenä toimivan Leskisen mukaan väitös kuuluu vuorimiehen elämän alaan.

Käytännössä kyse on eräänlaisesta kronikasta, jossa dokumentoidaan Kerpun kurssitovereiden muodostaman ylioppilaspoliittisen salaurheiluseura Tosikoiden opiskeluaikaa ja sen jälkeistä elämää.

Anekdootteja on höystetty erikoisilla johtopäätöksillä. Esimerkiksi kierrätyksen Kerppu päättelee olevan kannatettavaa, vaikka valittaa kupari- ja muiden malmien tunkemisen takaisin olevan raskasta.

Väitöstilaisuuden ankarin polemiikki käydään Kerpun tutkimuksen historiattomuudesta. Vastaväittäjänä toiminut muutamaa vuosikurssia Leskistä vanhempi Raimo Vuolio kritisoi Kerpun tutkimuksen keskittyvän vain omaan vuosikurssiinsa, unohtaen edeltäjänsä.

Puutteiden ansiosta hän ehdottaa väitöskirjalle arvosanaa kiitettävä miinus.

"Vaikka sellaista arvosanaa ei ole edes olemassa," Vuolio ilmoittaa.

Kustos ei näe tässä epäkohtaa, ja pian napakka nyrkinisku pöytään päättää väitöksen. Olematon diplomi-insinööri on ylennetty olemattomaksi tohtoriksi.
JUHA MERIMAA


Ihmiskunnan maallistuminen (sekularisaatio)
Reformaatio merkitsi eurooppalaiselle kulttuurille maallistumista, profaani (arkinen, epäkunnioitettava, maallinen) käytännöllisyys, hyödyllisyys, lattea lyhytnäköisyys ja utilitarismi sai vallan. Reformaatio vapautti ihmiset monista asioista: 'luonnonvastaisesta' selibaatista, 'järjettömistä' toivioretkistä, seremoniain 'tarpeettomasta' loistosta, 'hyödyttömistä' luostareista, 'mielettömistä' karnevaaleista, 'aikaa riistävistä' juhlapäivistä, 'taikauskoisista' pyhimysten eli Jumalan alivirkamiesten palvonnasta, 'epäoikeutetusta' köyhäinhoidosta, joka antaa antaaksen kysymättä ”arvokkuutta” ja ”välttämättömyyttä”. Luther lähinnä julkisen mielipiteen painostuksesta sekä omaperäisestä periaatteellisesta vastustuksesta kaikkea katolista kohtaan hyväksyi nämä muutokset tai ainakin antoi näiden tapahtua.

Reformaatio pyhitti 1. työn, 2. ammatin ja siten välillisesti ansion eli rahan, 3. avioliiton ja perheen sekä 4. valtion. Se synnytti uuden ajan ihmiselle vitsauksen: kaikkivoipaisen valtion, joka verojärjestelmällään ottaa valtaansa kansalaisen omaisuuden, kaikkialla läsnä olevalla holhouksellaan hänen vapautensa ja militarismillaan hänen elämänsä. Lutherin piti tehdä uskonto vapaaksi, mutta tulos oli päinvastainen. Paavin tilalle tulivat protestanttiset ruhtinaat, jotka holhosivat alamaisiaan niin uskonnollisissa kuin maallisissakin asioissa, kuten ennen oli tehty Roomasta käsin. Protestanttisuus kehittyi jäykäksi suvaitsemattomuuden järjestelmäksi muun muassa valtiokirkon vuoksi.

Luther ei ilmeisesti arvostanut avioliittoa kovin korkealle. Hän meni naimisiin nimenomaan nunnan kanssa ja yhtenä vaikuttimena oli suututtaa katolisia. Kunnon Käthe oli hänelle ennen muuta palkaton taloudenhoitaja. Naisen arvosta hän sanoo: "Jos ei tätä sukupuolta olisi, niin joutuisi takapajulle talous ja kaikki mitä siihen kuuluu,"

Keskellä kiihkeimpiä uskontotaisteluitaan (1521) hän puhuu innostuneesti aineellisen kulttuurin nousta, joka oli tunnusomaista reformaation aikakaudelle. Hän ylistää maanviljelys- ja kotitarviketuotantoa sekä kauppaa. Protestanttisuudella ja kapitalismilla oli siis alusta alkaen maanalainen yhteys ja samanlainen maailmankatsomus, mikä englantilaisessa puritanismissa tulee avoimena päivänvaloon. Tämän päivän pörssin ja raamatun sekoituksen henkinen isä oli Calvin. Hän tosin vastusti koronottoa, mutta Luther puolestaan salli "pikkuisen koron".

Siihen asti työtä oli pidetty rangaistuksena, parhaimmassa tapauksessa välttämättömänä pahana. Nyt se aateloitiin, jopa julistettiin pyhäksi. Tästä käsityksestä kulkee suora linja Euroopan kahteen suurimpaan synkistäjään: kapitalismiin ja marxismiin jotka molemmat omaavat saman eettisen ja sosiaalisen perustan, vaikka ovat päämääriltään vastakkaisia.

Reformaatio väitti palaavansa puhtaaseen raamatun sanaan, mutta on jyrkässä ristiriidassa raamatun ja erityisesti Jeesuksen sanoman kanssa. Vanhassa Testamentissa (VT) Herra sanoo Aatamille: ”Koska sinä olet kuunnellut vaimosi ääntä ja syönyt puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin kirottu olkoon sinun tähtesi, murheella pitää sinun elättämän itsesi koko ikäsi, otsasi hiessä pitää sinun syömän leipääsi.” Työn pyhyydestä ja siunauksellisuudesta ei puhuta mitään, vaan Aatami kirotaan tekemään työtä, mikä ilmeisesti oli hirvittävin rangaistus, minkä koston Jumala saattoi keksiä ensimmäisten ihmisten rikoksille.

Uusi Testamentti (UT) saarnaa lähes joka rivillä joutilaisuuden autuutta ja otollisuutta. Jeesus ei koskaan tehnyt mitään työtä ja vieroitti opetuslapsensakin siitä. Pietarin ja Matteuksen hän ottaa pois suoraan askareista sanomalla: ”Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihinsa ja taivaallinen Isänne ruokkii ne kaikki. .. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa enemmän teitä, te vähäuskoiset.”

Sosiaalisissa kysymyksissä Jeesus asettaa köyhät rikkaiden edelle, koska ensin mainitut ovat kääntyneet pois mammonasta. Köyhä on siinä onnellisessa asemassa, ettei hänellä ole Jumalasta poissulkevia asioita. Sosialismi tahtoo, että niin köyhät kuin rikkaat tekisivät työtä ja olisivat rikkaita, Jeesus asettaa kukat ja varpuset esikuviksi. Hän tietää, että 'työn siunaukseen' on kätketty salainen kirous: kullan, vallan ja materian himo. Jeesus tahtoo tehdä rikkaat köyhiksi sosialismi päinvastoin. Jeesuksen ihanneyhteiskunnassa kukaan ei tee työtä eikä omista. Jeesus siis yksikertaisesti torjuu luotaan sosiaalisen kysymyksen. Suurin herjaus Jeesuksesta on, että hän tahtoo pelastaa ihmiskunnan kansataloudellista tietä. Hänen hyvät työnsä olivat henkisiä eivät aineellisia.

Jeesus ei koskaan suoranaisesti taistellut porvaristoa, byrokratiaa kapitalismia eikä muita nykyajan mahteja vastaan, ne olivat hänelle yhdentekeviä. Hän taisteli silmittömästi ihmisessä olevaa saatanaa eli materialismia vastaan. Me emme enää usko saatanaan, koska olemme samaistuneet tähän materialismin henkeen, joka hallitsee kaikkia oli hänellä sitten omaisuutta tai ei (vielä). Tänä päivänä Jeesus ei enää sanoisi: "Autuaita ovat köyhät." Sosialististen teorioiden ansiosta köyhistä on tullut yhtä epäautuaita kuin rikkaistakin.

Valtiosta Jeesus on sanonut: "Antakaa keisarille, mikä keisarin on", mutta lähtee kuitenkin maallisten laitosten ja säädösten syvästä halveksimisesta, koska ei maksa vaivaa kieltäytyä suorittamasta esimerkiksi veroja. Ainoastaan ihminen, jolta puuttuu korva vaistota vivahduksia ja alaääniä, voi olla huomaamatta sitä ironiaa, millä Jeesus puhuu näitä asioita sivutessaan. Esimerkki ironiastaan on vastaus Pilatuksen kysymykseen hänen juutalaisten kuninkuudestaan: "Sinäpä sen sanoit". Jeesus piti ilmeisesti arvolleen sopimattomana ylipäänsä puuttua sellaisiin väärinkäsitysten latteuksiin.

Jeesus piti kaikkea ihmisten maallista aikaansaannosta aina naurettavuuteen asti yhdentekevänä. Tämä on myös hänen mielipiteensä avioliitosta ja perheestä, hän jopa hylkää ne omalla lempeällä ja suvaitsevaisella tavallaan. Jeesuksen lause äidilleen: ”Vaimo, mitä minulla on sinun kanssasi tekemistä?” antaa osviittaa hänen suhtautumisestaan. Kun Jeesuksen äiti ja veli halusivat puhua Jeesukselle, niin Matteuksen mukaan Jeesus vastasi: "Kuka on minun äitini ja ketkä ovat minun veljiäni?" Jeesuksen seuraavanlainen kehotus puhuu selvää kieltään: "Joka tulee minun luokseni eikä vihaa isäänsä, äitiänsä, vaimoansa, lapsiansa, veljiänsä, sisariansa, vieläpä omaa elämäänsä, hän ei ole minun opetuslapseni." Papit ovat kautta aikojen yrittäneet vääntää edellä olevia lauseita päinvastaisiksi eikä näitä ajatuksia liiemmin joka käänteessä korosteta. Onhan kuuluisa strategi kenraali von Bernhard lainannut Jeesuksen lausetta (Matt. 10:34): ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle, en tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan”. (Luukas käyttää miekan sijasta sanaa eripura; Luuk.12:51.) Tämän käsityksen kumoaminen lienee turhaa.

Jeesuksen ilosanoman ajatus on, että Jumala ja sielu ovat ainoat todellisuudet, maailma on epätodellinen. Todellinen kristinusko ei tahdo tehdä maailmaa täydelliseksi, ei sosiaalisesti, ei poliittisesti, ei taloudellisesti eikä edes moraalisesti. Kristinusko ei anna maailman merkitä mitään eikä se ylipäätään edes huomaa maailmaa. Oikeudenmukaisella ja menestyvällä yhteiskunnalla ei ole mitään tekemistä sielun autuuden kanssa. Juutalaisuus puolestaan on maailmaa järjestävä siveysoppi ja islamilaisuus barbaarisen maailman valloittaja. Kristinusko ei paranna maailmaa joidenkin periaatteiden mukaan, vaan vapauttaa yksittäisen sielun ei yhteisöä tai lajia. Reformaation piti palata kristinuskon juurille, mutta luterilaisuudesta tuli mooseslaista moralismia ja puritaanisuudesta muhamettilaista imperialismia. Siten Kristuksen alkuperäinen ajatus täydellisesti käännettiin päinvastaiseksi ja kiellettiin. Reformaatio ei ole muuta kuin syvästi epäuskonnollinen yritys uudistaa uskonto.

Reformaatio pyhitti maallisen olemassaolon vapauttamalla jotain, mutta julistamalla arkipäivä jumalalliseksi pyhistä katosi hurskaus. Jumalan nimessä ja hänen mielihyväkseen viljellään maata, käydään töissä, kasvatetaan lapsia ja tehdään veroilmoituksia. Jeesuksen julistama totuus on, että valtio, talous, ammatti, ansio, yhteiskunta ja perhe ovat epäpyhiä asioita. Reformaatio teki niistä pyhiä asioita, mikä todellisuudessa johti pois Jumalasta. Kristityn piti elää lusmuillen joutilaassa mietiskelyssä eikä työn touhussa. Tästä antaa Jeesus selkeän ohjeen (Luuk. 10: 41,42): "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet. Mutta vähä on tarpeen tahi yksi vain. Maria on valinnut hyvän osan, ja sitä ei oteta häneltä pois."

Työllä on varjopuolensa. Se suuntaa toisaalle, hajottaa ihmisen ja loitontaa hänet omasta itsestään. Kaikki pyhimykset ja uskontojen perustajat ovat vetäytyneet yksinäisyyteen. Mitä he ovat siellä tehneet? Ei mitään. Mutta tähän toimettomuuteen sisältyy enemmän elämää ja sisäistä aktiivisuutta kuin kaikkien muiden arkiseen toimintaan. Autuaita ovat joutilaat, sillä he tulevat näkemään Jumalan ihanuuden; autuaita ovat toimettomuuden hetket, sillä silloin työskentelee sielumme.

Lähde: Egon Friedell, Uuden ajan kulttuurihistoria 1, ss. 370 - 379




Paavien luettelo
1. Pyhä Pietari
2. Pyhä Linus (68-79)
3. Pyhä Anacletus (Cletus) (80-92)
4. Pyhä Klemens I (92-99)
5. Pyhä Evaristus (99-108)
6. Pyhä Aleksanteri I (105-116)
7. Pyhä Sixtus I (117-126)
8. Pyhä Telesforus (127-137)
9. Pyhä Hyginus (138-142)
10. Pyhä Pius I (142-157)
11. Pyhä Anicetus (157-168)
12. Pyhä Soter (168-170)
13. Pyhä Eleutherius (171-185)
14. Pyhä Viktor I (186-197)
15. Pyhä Zephyrinus (198-217)
16. Pyhä Calixtus I (218-222)
17. Pyhä Urbanus I (222-230)
18. Pyhä Pontain (230-235)
19. Pyhä Anterus (235-236)
20. Pyhä Fabianus (236-250)
21. Pyhä Cornelius (251-253)
22. Pyhä Lucius I (253-254)
23. Pyhä Stefanus I (254-257)
24. Pyhä Sixtus II (257-258)
25. Pyhä Dionysius (259-268)
26. Pyhä Felix I (269-274)
27. Pyhä Eutychian (275-283)
28. Pyhä Caius (Gaius) (283-296)
29. Pyhä Marcellinus (296-304)
30. Pyhä Marcellus I (306-309)
31. Pyhä Eusebius (309)
32. Pyhä Miltiades (311-314)
33. Pyhä Sylvester I (314-335)
34. Pyhä Markus (336)
35. Pyhä Julius I (337-352)
36. Liberius (352-366)
37. Pyhä Damasus I (366-384)
38. Pyhä Siricius (384-399)
39. Pyhä Anastasius I (399-401)
40. Pyhä Innocentius I (401-417)
41. Pyhä Zosimus (417-418)
42. Pyhä Bonifacius I (418-422)
43. Pyhä Celestinus I (422-432)
44. Pyhä Sixtus III (432-440)
45. Pyhä Leo I (Suuri) (440-461)
46. Pyhä Hilarius (461-468)
47. Pyhä Simplicius (468-483)
48. Pyhä Felix III (II) (483-492)
49. Pyhä Gelasius I (492-496)
50. Anastasius II (496-498)
51. Pyhä Symmachus (498-514)
52. Pyhä Hormisdas (514-523)
53. Pyhä Johannes I (523-526)
54. Pyhä Felix IV (III) (526-530)
55. Bonifacius II (530-532)
56. Johannes II (533-535)
57. Pyhä Agapetus (Agapitus) I (535-536)
58. Pyhä Silverius (536-537)
59. Vigilius (537-555)
60. Pelagius I (556-561)
61. Johannes III (561-574)
62. Benedictus I (575-579)
63. Pelagius II (579-590)
64. Pyhä Gregorius I (Suuri) (590-604)
65. Sabinianus (604-606)
66. Bonifacius III (607)
67. Pyhä Bonifacius IV (608-615)
68. Pyhä Deusdedit (Adeodatus I) (615-618)
69. Bonifacius V (619-625)
70. Honorius I (625-638)
71. Severinus (640)
72. Johannes IV (640-642)
73. Theodorus I (642-649)
74. Pyhä Martinus I (649-654)
75. Pyhä Eugenius I (654-657)
76. Pyhä Vitalianus (657-672)
77. Adeodatus (II) (672-676)
78. Donus (676-678)
79. Pyhä Agathon (678-681)
80. Pyhä Leo II (682-683)
81. Pyhä Benedictus II (684-685)
82. Johannes V (685-686)
83. Conon (686-687)
84. Pyhä Sergius I (687-701)
85. Johannes VI (701-705)
86. Johannes VII (705-707)
87. Sisinnius (708)
88. Konstantinus (708-715)
89. Pyhä Gregorius II (715-731)
90. Pyhä Gregorius III (731-741)
91. Pyhä Sakarias (741-752)
92. Stefanus II  (III) (752-757)
93. Pyhä Paavali I (757-767)
94. Stefanus III (IV) (768-772)
95. Hadrianus I (772-795)
96. Pyhä Leo III (795-816)
97. Stefanus IV (V) (816-817)
98. Pyhä Paschal I (817-824)
99. Eugenius II (824-827)
100. Valentinus (827)
101. Gregorius IV (828-844)
102. Sergius II (844-847)
103. Pyhä Leo IV (847-855)
104. Benedictus III (855-858)
105. Pyhä Nikolaus I (Suuri) (858-867)
106. Hadrianus II (867-872)
107. Johannes VIII (872-882)
108. Marinus I (882-884)
109. Pyhä Hadrianus III (884-885)
110. Stefanus V (VI) (885-891)
111. Formosus (891-896)
112. Bonifacius VI (896)
113. Stefanus VI (VII) (896-897)
114. Romanus (897)
115. Theodorus II (897)
116. Johannes IX (897-900)
117. Benedictus IV (900-903)
118. Leo V (903)
119. Sergius III (904-911)
120. Anastasius III (911-913)
121. Lando (913-914)
122. Johannes X (914-928)
123. Leo VI (928)
124. Stefanus VII (VIII) (929-931)
125. Johannes XI (931-936)
126. Leo VII (936-939)
127. Stefanus XIII (IX) (939-942)
128. Marinus II (942-946)
129. Agapetus II (946-955)
130. Johannes XII (955-963)
131. Leo VIII (963-964)
132. Benedictus V (964)
133. Johannes XIII (965-972)
134. Benedictus VI (972-974)
135. Benedictus VII (974-983)
136. Johannes XIV (983-984)
137. Johannes XV (985-996)
138. Gregorius V (996-999)
139. Sylvester II (999-1003)
140. Johannes XVII (1003)
141. Johannes XVIII (1003-1009)
142. Sergius IV (1009-1012)
143. Benedictus VIII (1012-1024)
144. Johannes XIX (1024-1032)
145. Benedictus IX (1032-1044)
146. Sylvester III (1045)
147. Benedictus IX (1045) (toisen kerran)
148. Gregorius VI (1045-1046)
149. Klemens II (1046-1047)
150. Benedictus IX (1047-1048) (kolmannen kerran)
151. Damasus II (1048-1049)
152. Pyhä Leo IX (1049-1054)
153. Victor II (1055-1057)
154. Stefanus IX (X) (1057-1058)
155. Nikolaus II (1058-1061)
156. Aleksanteri II (1061-1073)
157. Pyhä Gregorius VII (1073-1085)
158. Autuas Victor III (1086-1087)
159. Autuas Urbanus II (1088-1099)
160. Paschal II (1099-1118)
161. Gelasius II (1118-1119)
162. Calixtus II (1119-1124)
163. Honorius II (1124-1130)
164. Innocentius II (1130-1143)
165. Celestinus II (1143-1144)
166. Lucius II (1144-1145)
167. Autuas Eugenius III (1145-1153)
168. Anastasius IV (1153-1154)
169. Hadrianus IV (1154-1159)
170. Aleksanteri III (1159-1181)
171. Lucius III (1181-1185)
172. Urbanus III (1185-1187)
173. Gregorius VIII (1187)
174. Klemens III (1187-1191)
175. Celestinus III (1191-1198)
176. Innocentius III (1198-1216)
177. Honorius III (1216-1227)
178. Gregorius IX (1227-1241)
179. Celestinus IV (1241)
180. Innocentius IV (1243-1254)
181. Aleksanteri IV (1254-1261)
182. Urbanus IV (1261-1264)
183. Klemens IV (1265-1268)
184. Autuas Gregorius X (1271-1276)
185. Autuas Innocentius V (1276)
186. Hadrianus V (1276)
187. Johannes XXI (1276-1277)
188. Nikolaus III (1277-1280)
189. Martinus IV (1281-1285)
190. Honorius IV (1285-1287)
191. Nikolaus IV (1288-1292)
192. Pyhä Celestinus V (1294)
193. Bonifacius VIII (1295-1303)
194. Autuas Benedictus XI (1303-1304)
195. Klemens V (1305-1314)
196. Johannes XXII (1316-1334)
197. Benedictus XII (1335-1342)
198. Klemens VI (1342-1352)
199. Innocentius VI (1352-1362)
200. Autuas Urbanus V (1362-1370)
201. Gregorius XI (1370-1378)
202. Urbanus VI (1378-1389)
203. Bonifacius IX (1389-1404)
204. Innocentius VII (1404-1406)
205. Gregorius XII (1406-1415)
206. Martinus V (1417-1431)
207. Eugenius IV (1431-1447)
208. Nikolaus V (1447-1455)
209. Calixtus III (1455-1458)
210. Pius II (1458-1464)
211. Paavali II (1464-1471)
212. Sixtus IV (1471-1484)
213. Innocentius VIII (1484-1492)
214. Alexanteri VI (1492-1503)
215. Pius III (1503)
216. Julius II (1503-1513)
217. Leo X (1513-1521)
218. Hadrianus VI (1522-1523)
219. Klemens VII (1523-1534)
220. Paavali III (1534-1549)
221. Julius III (1550-1555)
222. Marcellus II (1555)
223. Paavali IV (1555-1559)
224. Pius IV (1559-1565)
225. Pyhä Pius V (1566-1572)
226. Gregorius XIII (1572-1585)
227. Sixtus V (1585-1590)
228. Urbanus VII (1590)
229. Gregorius XIV (1590-1591)
230. Innocentius IX (1591)
231. Klemens VIII (1592-1605)
232. Leo XI (1605)
233. Paavali V (1605-1621)
234. Gregorius XV (1621-1623)
235. Urbanus VIII (1623-1644)
236. Innocentius X (1644-1655)
237. Aleksanteri VII (1655-1667)
238. Klemens IX (1667-1669)
239. Klemens X (1670-1676)
240. Autuas Innocentius XI (1676-1689)
241. Aleksanteri VIII (1689-1691)
242. Innocentius XII (1691-1700)
243. Klemens XI (1700-1721)
244. Innocentius XIII (1721-1724)
245. Benedictus XIII (1724-1730)
246. Klemens XII (1730-1740)
247. Benedictus XIV (1740-1758)
248. Klemens XIII (1758-1769)
249. Klemens XIV (1769-1774)
250. Pius VI (1775-1799)
251. Pius VII (1800-1823)
252. Leo XII (1823-1829)
253. Pius VIII (1829-1830)
254. Gregorius XVI (1831-1846)
255. Autuas Pius IX (1846-1878)
256. Leo XIII (1878-1903)
257. Pyhä Pius X (1903-1914)
258. Benedictus XV (1914-1922)
259. Pius XI (1922-1939)
260. Pius XII (1939-1958)
261. Autuas Johannes XXIII (1958-1963)
262. Paavali VI (1963-1978)
263. Johannes Paavali I (1978)
264. Johannes Paavali II (1978-2005)
265. Benedictus XVI (2005-2013)
266. Fansiscus (2013- )

1 Mä että täältä erkanen, Sen katson voitokseni, Sil´ ilon, Jeesus, iäisen Suot luonas sielulleni. Myös ruumis, joka lahomaan, Kuin siemen maahan mullataan,
2 Pois riisun katoavaisuuden, Pois syntipuvun heitän. Päälleni puen autuuden, Alastomuuden peitän.Elämän kruunun siellä saan, Jonk` ompi rakkaudessaan Mull`Jeesus valmistanut.
3 Mä pääsen tyyneen rantahan Myrskyistä, jotka pauhaa; Kiusausista maailman Saan ijäks kaiken rauhaa, Vaivoista pääsen lepohon, Pimeydestä valohon, Itkusta taivaan riemuun.
4 Vaihtuupi majan` riutuva Tähdellisehen uuteen. Tää elo kurja, katoova Ikuiseen kirkkauteen. Silmäni siell` selkenee, Erehys kaikki erkanee 5 Eloa tätä eloksi Ei sanoakkaan saata; Mut kurjuudenhan viimeksi Haudassa pitää saada. Jok`ainoo silmänräpäys On meille matkan lyhennys, Lähennys lepohomme.
6 Voi elämäämme katalaa, Sen turhaa hyörinätä. Sen hehkuvaista hekumaa Iloa häilyvätä! Kuolossa vasta voitto on, Se pääsy ompi ilohon, Surusta riemuun suureen.
7 Oi kuolo, toivo hurskasten, Mut hirmu ynsei`tten, Sä rohkaisija hiljaisten, Mut pelko ylpei`tten! Köyhille taivaan avajat, Mut vääriltä sen avarat Sä rikkaudet suljet.
8 Ah, Jeesus, turvani, Mua viemään maalle sille, Jonk` avasi sun voittosi Perinnöks uskoville. Suo niin mun päättää juoksuni, Ett` tulis sieluni luoksesi Valittujen pyhäis seuraan.