Kaminiitton tekstiluonnoksia


* *
KAMINIITTO

 

BA  
USKO  
LAINOJA
  

Luonnoksia: tango

Saa lainata ja muutenkin käyttää vapaasti, kunhan EI mainitse lähdettä



Lähteinä mm. 1) Todo Tango, 2) Tango! S. Collier & al.(ISBN 0- 500-01671-2), 3) Tango and the Political Economy of Passion M. E. Savigliano (ISBN 0- 8133- 1638-3), 4)
Paavi |  Caminito |  La cumparsita |  Eurooppa |  El choclo |  Pugliese |  Nipper  | 


                     Buenos Airesin historiaa


CAMINITO sävel: Filiberti; sanat: Peñaloza
Oscar Juan de Dios Filiberti (F) * 8.3.1885 k.11.11.1964 Säveltäjä ja orkesterin johtaja.

F syntyi Buenos Airesissa La Bocan kaupunginosassa (Pikku-Italia) eräässä vuokra-asunnossa. Hänen isänsä Juan "Mascarilla" (pikku naamio) oli alueensa yksi parhaista tangotanssijoista. Suku oli lähtöisin Italiasta Genovan alueelta.

Huonon käytöksen vuoksi hänen koulunkäyntinsä katkesi 9-vuotiaana. Työura alkoi kengänkiilloittajana ja jatkui sitten katukaupustelijana, päätyen jossakin vaiheessa kauppa-apulaiseksi. Pelätty ja kunnioitettu poikasakin johtaja hän oli siinä 13 -14 vuoden iässä. Myöhemmin hän meni lastaus- ja purkaustöihin satamaan ja sieltä kirvesmieheksi myöhemmin metalliasentajaksi Mihanovichin telakalle. Kirvesmieskaveri oli hänellä ensimmäisenä musiikin opettajana. Hänen aatemaailmansa muuttui samalla anarkistiseen suuntaan sekä siinä sivussa hän oli mukana jätkäbändissä.

Eräs kaveri antoi F:lle lipun oopperaan (Ponchielli: LA GIOCONDA). F:n mielestä laulu ja soitto eivät oikein kohdanneet. Kaveri totesi, ettei F ymmärrä musiikista mitään, mikä totuutena loukkasi F:n itsetuntoa siinä määrin, että se muutti hänen tulevaisuuttaan. Hän meni laiteapumieheksi Colon-teatteriin ja siellä hän tutustui jumaloimaansa Beethovenin 9. sinfoniaan. Teatterista hän meni 25 vuotiaana konservatorioon, missä pääinstrumenttinaan olivat urut. Koskettimien soittaminen työn jäykistämillä ja suurentamilla sormenpökäleillä ei ollut aluksi vallan helppoa.

Telakka purkaamoineen oli niitä saastuneimpia alueita ja sairastuminen muutamassa vuodessa oli lähes vakiota. Terveydellisistä syistä myös F muutti noin 1000 km BA:sta länteen olevaan Guaymallénin kaupunkiin Mendozan maakuntaan Andien juurelle. Ensimmäinen tangosävellyksensä nimeksi tuli siten Guaymallén (1915). Aikanaan kuuluisin lienee kuitenkin "Malevaje" (alamaailma). Aihe oli tuttu poikavuosilta.

Telakalla ollessaan työmatka kulki La Bocassa erään korttelin poikki pitkin kapeaa oikotietä, jonka varrella eräästä talosta tulevat sievän tytön iloiset tervehdykset inspiroivat Caminiton ensi tahdit. Sävellys oli valmis vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin eli1923. Sanat löytyivät vasta kolmen vuoden päästä erässä teehuoneessa Floridankatu 300, missä säveltäjän ystävä vuosien varrelta runoilija Gabino Coria Peñaloza antoi 1903 kirjoittamansa runon sävellyksen sanoiksi ehdolla ettei tekstiin kosketa.

Gabino Coria Peñaloza (P)*19.2.1881 k.31.10.1975 kirjailija ja runoilija

Ollessaan 21 v vanha P vieraili tuttavansa luona Mendozan maakunnassa. Emäntänsä luona hän tapasi Maria-nimisen nuoren musiikinopettajan ja ihastus oli molemmin puoleinen. Emäntänsä luota Marian asunnolle johti pieni apiloiden reunustama polku, jota nuoripari usein kulki käsi kädessä. Eron hetki koitti aikanaan, kun P:n piti lähteä San Juaniin, mutta hän lupasi tulla pian takaisin. Ero kesti kuitenkin yli vuoden ja ikävöivän Marian vanhemmat lähettivät tämän sillä välin toiselle paikkakunnalle. Kun P palasi Maria oli poissa. Hän ei tiennyt Marian sukunimeä eikä sitä, minne tämä oli mennyt. Oli vuosi 1903 ja P purki surunsa runoksi:

Desde que se fue / nunca más volvió, / seguiré sus pasos, / Caminito, adiós...
(Hän meni pois / eikä koskaan enää palanut / seuraan hänen jalanjälkiään / hyvästi pieni polku)

Caminiton ensiesitys tapahtui kansallisissa laulukilpailuissa 1926 (Concurso de Canciones Nativas del Corso Oficial de Buenos Aires). La Nacion-lehden mukaan tango sai lämpimän vastaanoton, mutta F tulkitsi vihellykset buuaukseksi ja oli hyvin loukkaantunut. Sanojensa mukaan tapahtui sama mitä Bizetin Carmenin ensiesityksessä. Mutta pian tämän jälkeen Caminito alkoi valloittamaan maailmaa ollen nykyisin "La cumparsitan" ja "El choclon" jälkeen menestyksekkäin tango.
Caminito que el tiempo ha borrado,
que juntos un día nos viste pasar,
he venido por última vez,
he venido a contarte mi mal.

Caminito que entonces estabas
bordado de trébol y juncos en flor,
una sombra ya pronto serás,
una sombra lo mismo que yo.

Desde que se fue
triste vivo yo,
caminito amigo,
yo también me voy.

Desde que se fue
nunca más volvió.
Seguiré sus pasos...
Caminito, adiós.

Caminito que todas las tardes
feliz recorría cantando mi amor,
no le digas, si vuelve a pasar,
que mi llanto tu suelo regó.

Caminito cubierto de cardos,
la mano del tiempo tu huella borró...
Yo a tu lado quisiera caer
y que el tiempo nos mate a los dos.


La Cumparsita sanat ja sävel: Rodríguez
Gerardo Hernán Matos Rodríguez ("Becho", 28.3.1897 - 25.4.1948)

Tangon tunkua 1900-luvun alussa
Vuosisadan 10 ensimmäistä vuottaa olivat tangon kannalta kiireistä synnytysaikaa, esimerkkeinä:
Angel Villoldo (1868 - 1919) El Choclo (n. 1903)
Ernesto Ponzio Don Juan (n. 1905)
Enrigue Saborido (1876 - 1941) La Morocha (1905) ja Felica (n. 1910)
Lorenzo Logatti (1872 - 1961) El Irresistible (1907)

La Morocha oli aikansa hitti. Sitä myytiin yli 300 000 levyä, kun muut parhaat jäivät tasolle n. 25 000 kpl. Kun El Choclo ensi kerran esitettiin eräässä La Bocan ravintossa, kuulutettiin se kreolitangona. Ei liene kovin liioiteltua sanoa, että Buenos Airesin eteläinen työläiskaupunginosa La Boca oli 1900-luvun alussa tangomusiikin syntypaikka. Soittopaikat olivat vaatimattomia ja kuuluisimmat soittajat / orkesterijohtajat usein pianisteja, ellei oteta huomioon bandoneonin soittajia Eduardo Arolaa (1892 - 1924) Vicente Grecoa (1888 - 1924). Ensin mainitun lempinimi oli "Bandeontiikeri". Grecolla oli 6-miehinen orquestra típica criolla, myöhemmin sana criolla tipahti orkestereista pois. Häntä voidaan pitää myös tangomusiikin levytyksen pioneerina.

BA:n yläluokka torjui jyrkästi tangon, vaikkakin mm. hienostobordelleissa tangoa tanssittiin. Vuosina 1913 - 1914 vanhalla mantereella tapahtui kummia. Pariisissa ja Lontoossa syttyi tangobuumi juuri ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista (syy / seuraus ?!). Sieltä tango sitten kulkeutui takaisin Argentiinaan rikkaiden lomalaisten mukana hyväksyttynä juttuna. Tuohon aikaan Euroopassa upporikkaista sanottiin, että rikas kuin argentiinalainen. Jäähdyslaittein varustetut höyrylaivat kun kuljettivat ylihintaista lihaa ja äveriäitä turisteja ylikansoitettuun Eurooppaan. Jotta käteisessä löytyi ja tarinanaihetta kertyi!

Tuohon aikaan ehkä BA:n tunnetuin orkesterinjohtaja oli Roberto Firpo. Hän vieraili 1917 Montevideossa (Uruguay). Ko. soittokahvilaan tuli joukko nuoria miehiä, jotka tauolla toivat Firpolle erään marssin nuotit. Säveltäjä itse ei kehdannut tulla maestron luo vaan jäi nujuamaan ovenpieleen. Joukko oli paikallisia opiskelijoita, jotka karnevaalikulkueessa olivat ajatelleet esittää ko. marssin. Tällaisesta ryhmästä, joka esittää karnevaalikulkueessa tanssia ja laulua, käytetn sanaa la comparsa. Marssin säveltäjä Gerardo Hernán Matos Rodríguez ("Becho", 28.3.1897 - 25.4.1948) oli antanut kappaleelle nimeksi La Cumparsita, jonka Firpo ensi kerran ehti soittamaan vasta viikon päästä. Silloin käännettiin uusi lehti tangon historiassa eikä Becho koskaan valmstunut yliopistosta.

Tarkennuksia:
Rodríguez sävelsi ja sanoitti kappaleen jo 1 - 2 vuotta aiemmin. Myös on mahdollista, että Firpon keikka oli jo vuotta aiemmin (huhtikuussa 1916). Eri lähteissä on eri lukuja. Rodríguez oli arkkitehtiopiskelija ei lääkisläinen ja meni näyttämään sävellystä Firpolle toisen kaverinsa kanssa, joka hoiti homman Rodríguezin nujutessa ovensuussa. Joka tapauksessa opinnot jäivät musiikin jalkoihin.

Firpon mukaan alkuperäinen sävellys oli niin alkeellinen ja vajaa, että hänen piti täydentää sitä ottamalla paloja omasta tangostaan La gaucha Manuelasta ja Verdin oopperasta Miserere. Ts. La Cumparsita oli ainakin aluksi Rodiguezin, Firpon ja Verdin musiikkia.

Se La Cumparsita, joka on meille tuttu, ei ole alkuperäinen, vaan Contursin ja Maronin sanoittama ja parantelema versio vuodelta 1924. Oikeutta käytiinkin sitten R:n kuolemaan asti.

La Cumparsitan eri versiot alkavat seuraavasti:
Rodríguez :
La Cumparsa / de miserias sin fin / desfila, / en torno de aquel ser / enfermo,
Contursi & Maroni :
Si supieras, / que aún dentro de mi alma, / conservo aquel cariño / que tuve para ti...

Tarinaa tangon rantautumisesta Eurooppaan ja tangomania
Kunniaa tangomanian leviämisestä Eurooppaan on vaatinut syystä itselleen moni, mutta aihetta ainakin olisi ollut Ricardo Güiraldes'lla (1887 - 1927, kirjailija, runoilija, play boy ja varakas juppi). G (lyh.)
[huom: ü ääntyy u:na g:n ja i:n välissä]

G:n isä oli Buenos Airesin pormestari, jonka tehtävänä oli 25.5.1910 ottaa vastaan Espanjan prinsessa Isabel, joka tuli Argentiinan itsenäisyyden 100-v juhliin. G ei osallistunut isänsä mielipahaksi ko. juhliin, koska oli aloittanut maailmanympärysmatkan, mikä katkesi aikanaan Pariisiin 1910. G kuului BA:n varakkaisiin juppeihin, jotka olivat ilotaloissa ja conventilloissa oppineet yläluokan halveksiman tangon tanssimisen taidon.

BA-lainen juppinelikko, G etunenässä ja muina sankareina R. Leveller, H. A. Camarrassa ja A. L. Buchardo rymysivät yhdessä ja erikseen Pariisin yöelämässä koluten tarkkaan niin oopperat kuin ilotalot. Juppiporukan matkatavaroiden seassa oli myös tango, joka pääsi irti Pariisissa seuraavalla tavalla. Eräänä vuoden 1912 iltana oltiin taas kerran paikallisen tuttavan ylläpitämässä salongissa ja vieraat pyysivät esittämään jotain tyypillistä argentiinalaiseen kulttuuriin liittyvää musiikkia ja tanssia.

Buchardo istui pianon ääreen ja alkoi soittamaan R. Mendizábalin tangoa El entrerriano (säv. 1887). G tarttui kädestä vierasta nimeltä Yvette Gueté ja veti hänet rintaansa vasten. Salista kuului hämmästyksen voihkaisu. Gueté havaitsi tanssivansa asiantuntijan sylissä. Hän osasi seurata helposti, vaikka musiikki ja tanssi olivat hänelle täysin vieraita. G veti koko repertuaarin katsojien seuratessa mykkänä ihastuksesta.

Eo. esitys muokkasi voimakkaasti maaperää tangonmanian syntyyn Pariisissa, missä juonittelu ja korruptio oli yläluokan pääelinkeino. Yksinkertainen Pampan maalaiselämä puri kummasti I maailmasotaa odotellessa. (.."takaisin luontoon" -mentaliteetti oli taas suosiossa)

Paritanssissa aina korostuvat miehen maskuliinisuus ja naisen feminiinisyys, mutta tango toi siihen vahvan seksuaalisen latauksen. Tangon kuviot peittävät paljon huonon tanssijan virheitä ja dramaattisuus korostaa hyvän tanssijan piirteitä.

Tangomania saavutti Ranskassa huippunsa 1913 ja vaikutti shokkiaallon tavoin koko yhteiskuntaan. Tangon nimissä tarjoiltiin teetä, kahvia, voileipiä ja oli jopa tangojuna Pariisista Deauvilleen. Tango sanana liitettiin myös muihin kaupallisiin tuotteisiin. Tangon opetus oli nuorille naisille tietenkin tuomittavaa. Tältä ajalta lienee peräisin käsitys latinorakastajien ylivertaisuudesta naismaailmassa.

Paavi
Myös paavi Pius X sai oman tangoesityksensä vuoden 1914 alkupuolella. Hänen mukaansa se oli barbaarista vääntelehtimistä ja mm. sillä perusteella hän tuomitsi tangon synniksi. Myös Ranskan presidentti yhtyi paavin kantaan.






Tango El Choclon historia   on hiukkasen monismutkallinen.
Tangon isä, Villoldo sävelsi sen tiettävästi 1903 tienoilla ja levytti sen omalla sanoituksellaan 1907 Pariisissa.
Julio Iglesias laulaa sen ("Con este tango, que es burlón y compadrito,") Enrique Santos Discepolon (s. 1901 k. 1951) ja Juan Carlos Marambio Catanin sanoituksella v:lta 1947.

El choclo tarkoittanee maissin tähkää. Tällaisessa kypsässä tähkässä on punertavia karvoja, minkä vuoksi miespuolinen punapää sai helposti lempinimekseen El Choclo, ja näin kävi naisten suosimalle Villoldon soittokaverille, joka lienee punatukkaisena vaikuttanut osaltaan laulun nimeen. Oman lisänsä antanee myös se, että arkikielessä maissintähkäksi kutsuttiin myös miehistä juhlakalua.

Raaka, sanamukaisuuteen pyrkivä käännöskyhäelmä Discepolon 1. säkeestä voisi olla jotain seuraavaa:
"Tällä tangolla, joka on (täynnä) ivaa ja ystävyyttä, /
sidotaan kaupunginosani kunnianhimoiset siivet; /
tämän tangon myötä syntyi tango, kuin huuto /
hypähti se saastaisesta korttelista etsien taivasta; /
outo rakkauden taika, joka on tehty rytmistä /
ja joka avasi tiet omavaltaisesti kuin odotus / vsekoittui raivoon, tuskaan, uskoon (ja) /
poissaolon itkuun leikitellen rytmin viattomuudella"


Suuri sääli oli, ettei T. Kansan levy saanut sen suurempaa huomiota osakseen. Johtuiko se sitten siitä, että levyformaatti muistutti liiaksi Iglesiaksen levyä. Mene ja tiedä!
**
Eräs tangosivusto, jossa on monipuolista tarinaa tangosta ja johon tässä olevat tangotarinat suurelta osin pohjaavat, löytyy osoitteesta
Todo Tango

Maailman kuuluisin koira (Todo Tango)
Englantilaisella taidemaalarilla Francis Barraud’lla oli gramofonin edeltäjä - fonografi. Ääni tallennettiin sylintereille. Hänen veljensä oli kuollut jokin aika sitten ja tämän kettuterrieri "Nipper" oli siirtynyt taidemaalarin kotiin. Yhdellä sylinterillä oli hänen edesmenneen veljensä ääntä, jolloin Nipper kuullessaan tutun isännän äänen oli kävellyt äänitorven eteen ihmettelemään. Taiteilija ikuisti hetken öljyväreillä kankaalle v. 1895. Tilanne on niin aito kuin olla voi ja maalaus sai nimekseen "His Master´s Voice".

Taiteilija tarjosi maalaustaan v. 1895 fonografin keksijäyritykselle Edison Bell Co:lle, mutta tämä ei sitä ostanut. 11 vuotta fonografin keksimisen jälkeen eli v.1888 Emile Berliner kehitti levygramofonin ja yhtiön mainosmies William B. Owen sattui lukemaan v. 1899 Barraud'n maalauksesta ja sai oivalluksen. Maalausta korjattiin siten, että fonografi korvattiin gramofonilla ja loppu onkin sitten historiaa.


Kun tango istui vankilassa - Osvaldo Pugliese (2.12.1905 – 25.7.1995)
Eräänä sumuisena marraskuun yönä vuonna 1955 joukko miehiä oli Buenos Airesin telakka-alueella poliisien piirittäminä ennen kuin heidät sullottiin laivaan. Vartijat pakottivat heidät kulkemaan säkkipimeässä kapeaa kävelysiltaa pitkin kannelle. Vaarana oli, että putosi mereen, jolloin vartijat olisivat saaneet tekosyyn ampua veteen pudonneen paon yrittäjän. Ahtaassa ruumassa oli vettä nilkkoihin asti, mutta vartijat pakottivat heidät istumaan ja kolme automaattiasein varustettua miestä asettui heidän eteensä vartiomaan. Kaksi kuukautta aiemmin Peron oli lähtenyt maanpakoon sotilasvallankaappauksen jälkeen ja juntta oli muuttanut Paris-nimisen laivan kelluvaksi vankilaksi poliittisille vastustajilleen. Kun huhu, että laiva aiotaan upottaa vankeineen tuli näiden korviin, istuutui eräs heistä ruokasalin painon ääreen ja soitti Argentiinan kansallishymnin. Tämä mies oli Osvaldo Pugliese. Huhu oli perätön ja jonkin ajan kuluttua vangit vapautettiin.

Runsaan viiden kilometrin päässä Buenos Airesin keskustasta aukesi laaja pampas, jota halkoivat rautatie ja pieni Maldonado-joki. Vuodesta 1871 täällä oli 'kuolemanjunan' pääteasema, jonne tuotiin keltakuumeen uhrit ja ne haudattiin tänne Chacaritan hautausmaalle. Vuonna 1888 hautaamiset lopetettiin ja eräs kaukokatseinen yrittäjä perusti tänne kenkätehtaan. Buenos Airesin pormestari Antonio Crespo määräsi alueen kaavoitettavaksi ja palstat huutokaupattiin. Jalkinetehtaan työntekijät, suutarit, olivat siten ainoita asukkaita alueella, joka sai nimekseen Villa Crespo. Vain kurjat, epämääräisesti kyhätyt hökkelit ympäröivät tehdasta, kunnes ensimmäiset vuokra-asunnot nousivat sinne.

Tästä laitakaupungista kehittyi yksi Buenos Airesin pahamaineisimmasta slummista, jonne aristokraatit häätivät rutiköyhät siirtolaiset, halveksitun työväestön, pikkurikolliset sekä rappiolle joutuneet. Villa Crespo oli siten työväestön ja konnien sulatusuuni, jossa väki asui kelvottomissa oloissa, monesti yhteismajoituksessa. Asukasjätteet laskettiin suoraan Maldonado-jokeen, joka saastui perinpohjin haisevaksi ja kuvottavaksi viemäriksi.

Joten tämä työläisten, varkaitten, parittajien, vedonvälittäjien ja kiristäjien sekalainen seurakunta löysi identiteettinsä tangosta. Koska aristokraatit kuitenkin asuivat melko lähellä tätä slummialuetta, uhkasi alaluokan tango heidän salonkeitaan ja he alkoivat suunnitella yläkulttuurilleen mahtavaa suojabunkkeria, oopperataloa. Teatro Colónin seinät alkoivat nousta keväällä 1904, jolloin Villa Crespossa vietettiin ensimmäisen kerran kansainvälistä työläisten päivää ja sinä vuonna työväki yritti jopa kaataa hallitustakin. Vuotta myöhemmin Angel Villoldo julkaisi tangonsa El Choclo päivä oli 2. joulukuuta ja samana päivänä syntyi Osvaldo Pugliese köyhään työläisperheeseen Villa Crespossa.

La Chancha (emakko) oli lempinimeltään eräs lihava mies, jolla oli tapana käydä eräässä Villa Crespon lukuisista kapakoista soittamassa kitaraa ja jonka ympärille kokoontui monta pöytäkuntaa 'musiikinystäviä' kuuntelemaan ja laulamaan mukana. Yhtenä kauniina iltana karnevaaleissa hän kuolla kupsahti 'työnsä' ääreen ja siitä lähtien (1919) kapakkaa kutsuttiin La Chanchaksi. Teinipoikana Pugliese kävi joskus täällä soittamassa pianoa konservatoriotuntiensa jälkeen ystävystyen Torcuatoon ja tämän serkkuihin (Amadeo, Domingo, Alfredo ja Rogelio). Puliese oli koulumatkallaan raitovaunussa kirjoittanut alun tangolle, jonka hän sai lopullisesti valmiiksi 1924 ja soitteli La Chanchassa tätä nimeä vailla olevaa tangoa serkuksille. Myöhemmin Pugliese oli soittamassa naapurikapassa ABC:ssä ja kun serkukset tämän kuulivat, he menivät tietysti sinne ja sanoivat, että muistatko vielä meitä ja että soita SE tango. Tällöin maestro sanoi, että vanhan ystävyyden muistoksi hän omistaa tangon heille ja sen nimeksi tulee Recuerdo (muisto). Näin syntyi ehkä hänen kuuluisin tangonsa.

Pugliesen taiteiljan ura juontaa juurensa Julio de Caron johtamaan 1920-luvun uudistusaikaan, jossa ABC-kahvila näytteli lähes 'päämajan' osaa. Carolta lähtöisin olevaa tyyliä suosivat myös Arola, Bardi ja cobian. Arolan musiikissa oli syvää melodiaa, Bardi yhdisti säveliinsä kaupungin ja pampaksen sykkeen ja Cobian toi tangoon eleganssin. Näihin aikoihin vielä lähes tuntematon Pugliese eli heidän mukanaan tätä kehityksen kautta, mikä myöhemmin heijastui vahvasti hänen ensimmäisen orkesterinsa ohjelmistossa. De Caron, Pedro Maffian ja Pedro Laurenzin sävellykset muodostivat perustan sille ehdottomalle kansansuosiolle, mitä Pugliese sai osakseen aina kuolemaansa (1995) asti.

Hänen uransa työläismuusikkona, mitä nimitystä hän nöyränä ammatistaan käytti, alkoi 14-vuotiaana. Hän katseli ja kuunteli ajan soittajia. Hän soitti monissa orkestereissa muun muassa seuraavien kuuluisien taiteilijoiden kanssa: Roberto Firpo, Francisco Canaro, Elvino Vardaro, Anibal Troilo, Pedro Maffia, Pedro Laurenz ja monet monet muut.

Tango oli 1930-luvun kabaree musiikkia. Moulin Rougessa Pugliese soitti pianoa Pedro Maffian orkesterissa ja kuuluisa Ovidio José Bianquet (14.2.1885 - 7.2.1942) eli El Cachafaz (hunsvotti) esiintyi tanssijana. Kerran esitysten jälkeen Pugliese ja El Cachafaz olivat drinkillä, ensin mainitu kysyi, mikä tekee tästä niin hyvän tanssijan. El Cachafaz vastasi tähän, että hän vain kävelee ympäri lattiaa. Vain ne jotka olivat ja elivät mukana noissa tangotilaisuuksissa osaavat kertoa, miten tangoa tuli tanssia kaikkine hienouksineen. Tanssijat osasivat korostaa rytmin rakenteita liikkeillään ja seurata sävellajimuutoksia täynnä tangon kaunista 'svengiä'.

Vuoteen 1940 mennessä D'Arienzo ja Di Sarli lähtien omista persoonallisuuksistaan ja tuntemuksistaan olivat määritelleet koko tangomaailman rytmin ja tunnelman. Monet ovat halveksien verranneet D'Arienzon käyttämää sointia peltiseppien työskentelyksi. Pugliese muisteli, että Cabaret Chanteclerissä ja El Mundo -radiossa 'rytmin kuninkaan' D'Arienzon soittamat tangot olivat kuin atomipommi olisi pudotettu kuulijoiden mieliin.

Tästä kansainvälisestä ilmapiiristä Pugliese sai inspiraationsa. Kaupungin elämänrytmi oli se lyömäsoitin, joka saneli hänelle rytmin; kansanmusiikki toi siihen laahaavan ja venyvän makunsa; De Caro oli alkanut korostaa tangon 4/4 -tahdin 1- ja 3- iskuja. Niistä aineksista syntyi Pugliesen säveltyyli: korostetut 1- ja 3- iskut, laahaava lyömäsoitin. Kun tähän lisätään vielä El Cachafazin tanssin kävelytyyli, niin yhdessä nämä ravistivat pohjiaan myöten silloisia totuttuja tyylejä. Puglieseltä syntyi näissä olosuhteissa La yumba.

Vanha nainen seisoi hiljaa nurkassa silmät loistaen rakkautta ja ylpeyttä. Hän oli yksinkertainen, vaatimaton työläisluokan äiti ja vaimo, joka kuten kaikki köyhyydessä elävät tietävät, mitä merkitsee kun pääsee huipulle ja nousee tähdeksi. Kun isän hankkimasta pianosta kaikuivat Recuerdon (muisto) sävelet ja täyttivät vaatimattoman huoneen, oli äiti kannustanut poikaansa opiskelemaan pianonsoittoa tavoitteenaan päästä joskus soittamaan Colon -oopperassa. Tämä toteutui vasta paljon paljon myöhemmin, mutta tätä ennen hän sai kärsiä sortoa, vankeutta, vainoa, ihmisoikeuksien loukkauksia, työnteon estämistä ja olemista radion, televisoin ja klubien mustilla listoilla. Ja kaikki tämä vain hänen oman henkilökohtaisen vakaumuksensa johdosta, koska hän taisteli työläisten ja taiteilijoiden oikeuksien puolesta.

Siitä, että Pugliese säilytti kunniansa ja etiikkansa puhtaana, hän sai maksaa korkean hinnan. Totalitaristinen sortohallitus teki parhaansa, jotta hänen elämänsä olisi ollut mahdollisimman vaikeaa. Pugliese uskoi argentiinalaiseen kommunistiseen ideologiaan ja sen mukaisesti hän eli uhrautuvasti ja epäitsekkäästi asettuen työtätekevän väestön palvelijaksi. Hänen mielestään kommunistisella ideologialla varustettu ihminen pystyy toimimaan humaanisti, korjaamaan porvarillisten likaisten käsien tekemät rötökset sekä vetämään vastuuseen hallitsevan yläluokan valheellisista lupauksistaan. Hän omaksui nöyrästi tämän kärsimyksiä tuovan elämäntavan ja hänestä taisteleminen omien vakaumustensa puolesta oli elämän korkein arvo. Hänen orkesterinsa oli alusta lähtien organisoitu yhteistoimintaperiaatteella. Jokainen osallistui säveltämiseen, sovittamiseen, päätösten tekoon sekä järjestelyihin, ja jokainen sai orkesterin palkkioista sen osan, mitä tämän työpanos edellytti.

Epäilemättä 1930-luku oli Argentiinassa tangon historian synkintä aikaa. Sotilasvallankaappaus oli tälle alkusoittoa. Monet muusikot joutuivat työttömiksi, kun tangon esityspaikkojen lukumäärää väheni radikaalisesti. Pugliese oli valmis ottamaan minkä tahansa orkesterin pianistin tehtävät. Samaan aikaan Colonin oopperatalossa Tito Schipa ja Lily Pons vetivät tosi rahakkaita esityksiä, vaikka maan talous ei noissa oloissa olisi sellaisia sopimuksia mahdollistanutkaan.

Vuonna 1936 Pugliese ja eräät muut muusikot perustivat oman ammattiyhdistyksen tavoitteenaan taata taiteilijoille kohtuulliset korvaukset työstään. Vähän tämän jälkeen Pugliese liittyi kommunistiseen puolueen jäseneksi. Seuraavan 20 vuoden aikana hän istui kymmenen eri kertaa vankilassa, koska ei suostunut luopumaan vakaumuksestaan ja ideologiastaan, jotka olivat ristiriidassa hallitusten ja kulttuuripiirien etujen kanssa. On käsittämätöntä, kuinka häneltä ja hänen orkesterinsa jäseniltä evättiin oikeus työskennellä radiossa, televisiossa ja klubeissa, vaikka he olivat tehneet asianmukaiset sopimukset näiden tahojen kanssa.

Joskus harvoin orkesteri onnistui puijaamaan poliisia yleisön tuella. Eräässä tällaisessa tilaisuudessa soitettiin todennäköisesti maailman pisin La cumparsita. Pugliese oli soittamassa eräässä tangoklubissa, joka oli tavan mukaan ääriään myöten täynnä tanssijoita ja kuuntelijoita. Juuri kun he olivat soittamassa La cumparsitaa, poliisi astui sisään ja määräsi, että soitto oli lopetettva heti, koska Pugliesella ei ollut työlupaa. Järjestäjä astui poliisin eteen sanoen, ettei mikään eikä kukaan saanut keskeyttää tanssia ennen kuin kappale oli loppu ja tanssijat poistuneet paikoilleen. Sana kulki Puglieselle, orkesterille ja tanssijoille, että kappaleen jälkeen seuraisi välittömästi pidätys. La cumpasitan soittaminen ja sen tahtiin tanssiminen jatkui tunnista toiseen, kunnes lopulta poliisin kärsivällisyys loppui ja hän poistui vihaisena paikalta. Kun kappale vihdoin lopetettiin väki puhkesi aplodeihin, Pugliese nuosi, kumarsi vaatimattomasti ja osoitti suosionosoitukset orkesterille.

Pugliesen inspiroivasta neroudesta on sanottu paljon. Hän kirjoitti mahtavan trilogian: La yumba, Negracha ja Malandraca jo vuosia ennen kuin oli mitään puhetta uudesta tangosta (nuevo tango). Sotilashallitusten ja kulttuurieliitin turhautumiset ja Pugliesen kieltäytyminen poliittisesta yhteistyöstä vähitellen rohkaisivat muitakin etsimään tangon sielua ja säveltä ilman aristokraattista ohjausta. Vasta viimeisen kymmen elinvuotensa ajan Pugliese ja hänen orkesterinsa saivat vapaasti ja sortajilta rauhassa työskennellä. Lista niistä kuuluisista muusikoista, jotka työskentelivät hänen orkesterissaan on pitkä ja vakuuttava. Kuten niin monesti - tunnustus ja kunnianosoitukset tulevat vasta kuoleman jälkeen.

Oasvaldo Pugliesen orkesteri oli soittamassa Radio Splendidin suorassa lähetyksessä 1950-luvun puolivälissä. Pianotuoli oli tyhjä ja koskettimien päällä oli yksi punainen ruusu. Asiasta ei kukaan puhunut, mutta lähistön Obeliskin, Buenos Airesin maamerkkin, kaikille neljä sivulle oli ilmestynyt graffiitti 'Tango on vankilassa'. Kenellekään ei ollut epäselvää, mitä se tarkoitti.