WIKI:  Tyhmyyden ylistys (latinaksi Moriae Encomium tai Stultitiae Laus, kreikaksi Morias enkomion, hollanniksi Lof der Zotheid, joskus kutsuttu suomeksi myös nimellä Hulluuden ylistys) on Erasmus Rotterdamilaisen vuonna 1509 kirjoittama essee, joka painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1511. Erasmus kirjoitti teoksen alun perin viikon aikana vieraillessaan Thomas Moren luona Bucklersburyssä, mutta muokkasi ja laajensi sitä myöhemmin. Teos on yksi läntisen kirjallisuuden vaikutusvaltaisimpia ja yksi reformaation katalysaattoreista.

 

Erasmus oli Thomas Moren, toisen uskollisen katolilaisen ja Lutherin vastustajan, hyvä ystävä. Erasmus ja More jakoivat samanlaisen kuivan huumorin ja älylliset päämäärät. Kirjan nimi Moriae Encomium voidaan tulkita myös nimeksi "Ylistys Morelle". Monitulkintaiset merkitykset kulkevat läpi tekstin.

Tyhmyys esiintyy yhtenä jumalista, isänään Plutos ("Rikkaus") ja äitinään Neotes ("Nuorekkuus"), nuorin ja kaunein nymfeistä, hoitajinaan nymfit Methe ("Juopumus", Bacchuksen tytär) ja Apaidia ("Tietämättömyys", Panin tytär), seuranaan Filautia ("Itserakkaus"), Kolakia ("Imartelu"), Lethe ("Huonomuistisuus"), Misoponia ("Työnkaihtaja"), Hedone ("Aistillisuus"), Anoia ("Vähäjärkisyys"), Tryfe ("Ylellisyys"), Komos ("Mässääjä") ja Eegretos Hypnos ("Kuolemankaltainen uni").

Tyhmyyden ylistys oli hyvin suosittu, Erasmuksen hämmästykseksi ja joskus jopa peloksi. Paavi Leo X piti sitä hauskana.

 

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Tyhmyys. Rouva Stultitia

 

ss67-68

Hän on asettanut orvon järjen vastapinoksi kaksi pelottavaa tyrannia, nimittäin vihan, joka valtikoi sydäntä, tuota kaiken elämän lähdettä, sekä irstaan Himon, joka niin paljon säätelee epäjalojen ruumiinosien toimintaa. Se taas, missä määrin järki kykenee pitämään puoliaan näitä tyranneja vastaan, osoittaa riittävästi ihmiselämän normaali meno. Järki saarnaa äänensä käheäksi paheita vastaan ja pauhaa siveellisen kunnon puolesta. Mutta siihen sen valta päättyykin.

 

Sen sijaan nuo kaksi muuta viskaavat silmukan isäntänsä kaulansa ympärille ja tukahduttavat hänen äänensä inhottavalla kiljunnallaan, kunnes järki väsähtäneenä luovuttaa kentän heidän haltuunsa ja antaa kahlita itsensä.

 

Koska mies kuitenkin on syntynyt julkisten tehtävien hoitamista ja johtamista varten, ja niin ollen hänen vähäistä järkeään on hieman kartutettava, Jupiter on tätä epäkohtaa parhaansa mukaan kohentaakseen kysynyt tässä kuten monessa muussakin asiassa minulta neuvoa. Tuota pikaa tein hänelle arvoiseni ehdotuksen. "Anna hänelle nainen", sanoin. "Tosin naisen on typerä ja hassaava luontokappale, mutta hänen mielensä on lempeä ja rakastettava, ja hoitaessaan miehensä taloutta hän luontaisella typeryydellään voi lieventää miehen huolia ja keventää hänen harmejaan".

 

Esittäessään epäröivän kysymyksen, onko nainen sijoitettava järkevien vai järjettömien olentoja luokaan, Platon ilmeisesti halusi vain tähdentää tämän sukupuolen silmiinpistävää typeryyttä. Itse asiassa hupsuus on naisille niin tyypillistä, että ne heistä, jotka haluavat käydä viisaista, vain kaksinkertaistavat typeryytensä, aivan samoin kuin jos härkä haluttaisiin vastoin se koko luontoa voidella samalla öljyllä, jota atleetit käyttävät.

 

Sillä semmoinen, joka vastoin taipumuksiaan kaunistaa itsensä hyveen voiteilla ja yrittää peittää oikean olemuksensa, päätyy vain siihen, että näyttää kaksinkerroin paheellisemmalta. Kreikkalainen toteamus "Apina pysyy apinana, vaikka pukeutuisi purppuraan" sisältää paljon elämänviisautta. Niin myös nainen pysyy aina naisena, siis hupakkona, vaikka naamioisi itsensä miten tahansa.

 

En tosin usko kauniimpaa sukupuolta niin tyhmäksi, että minun mielipiteeni sen tyhmyydestä sitä närkästyttäisivät, minun joka itse olen nainen ja Stultitia (Tyhmyys). Sillä punnitessaan oikeuden ja kohtuuden mukaan näitä asioita naisen on kiittäminen juuri tätä tyhmyyttä siitä, että ne ovat monessa suhteessa miehiä onnellisempia. sillä ensiksikin naisilla on etunaan kauneutensa, jonka he voivat lukea täydellä syyllä tärkeimmäksi kaikista, sillä sen suloisella tyrannialla he hallitsevat julmintakin tyrannia. Sen sijaan miehen olemuksessa on jotakin pelottavaa: karkea iho, tiuha parta, ennenaikaiset vanhuuden merkit; kaikki hänen ikävän viisautensa tulosta.

 

Toisin naiset, joilla aina on sileät posket, sulokas ääni, pehmeä iho; ikään kuin heidän elämänsä olisi ikuista nuoruuden jäljittelyä. Ja onko heille mikään tärkeämpää kuin miesten miellyttäminen kaikin mahdollisin keinoin. Eikö juuri tämä ole kaikkien kasvivoiteiden, kaikkien kampausten, kaikkien maalien, kaikkien silmä- ja ihovoiteiden,  kaikkien simsettien ja pinsettien, hajusteiden ja mehusteiden ja monen muun taidelajin ainoa tarkoitus?

 

Kaivataanko vielä selvempää todistusta siitä, että naisen valta miehiin perustuu juuri tyhmyyteen. Totta tosiaan, on  tuskin sellaista seikkaa, joka ei olisi tässä tarkoituksessa naisille sallittu, ja mikäpä muu vaikutin kuin hekuma, mikäpä muu tekijä kuin tyhmyys heitä johtaa ja houkuttelee. Tätä totuutta ei voi kiistää yksikään, joka on pannut merkille, millaista pötyä mies päästää suustaan naisen seurassa ja kuinka kehnoja sukkeluuksia hän viljelee halutessaan päästä nattimaan hekan kylvöstä.

 

Tällä tavoin olen osoittanut, mikä on elämänilon tärkein ja syvin lähde. Myönnän silti, että eräät ihmiset, eritoten sellaiset ukot, joille kilistely on silittelyä mieluisampaa, näkevät putelissa kaiken hekumanhuipun. Jätän kuitenkin harkittavaksenne, tuntuuko ateria ilman naisseuraa yleensä houkuttelevalta ja ajattelemisen arvoiselta, totean vain, että ellei ateriaa höystä tyhmyys, siitä puuttuu hienoin mauste.

 

Tämä on niin totta, että ellei kukaan pöytäseurueesta kykene loihtimaan aidolla tai teeskennellyllä TYHMYYDELLÄ ilmoille iloa ja naurua, meidän on palkattava joku tyhmyri tai esittävä huvittava norkoilija karkottamaan kaskuillaan ja pilapuheillaan pöydän ympärillä vallitseva kaamea ja painostava hiljaisuus. Sillä mitä hyödyttää ahtaa vatsaansa mitä nautittavampia ja valikoiduimpia herkkuja, ellei silmiä ja korvia, mieltä ja sydäntä samalla ravitse leikki, ilo ja hyväntuulisuus.

 

s.69-

Esikuva (Stoalaisuus)

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Miksi minun, Tyhmyyden, olisi oltava vaiti? Uskon tekeväni hyvän palveluksen, jos huudan avukseni Helikonin muusia, joihin runoilijat vetoavat ylimalkaan vain tyhjänpäiväisissä asioissa. Seisokaa rinnallani, te Juppiterin tyttäret, edes niin kauan että ennätän osoittaa, kuinka väistämättömästi tuo Viisaus, jota ylistetään kaiken onnellisuuden paaluvarustukseksi, on saavutettavissa vain minun, Tyhmyyden, opastuksella.

 

Ennen muuta on myönnettävä, että ainakin kaikki halut ja himot seuraavat Tyhmyyttä. Tyhmyyden ja Viisauden olennainen ero onkin juuri siinä, että ensiksi mainittu tunnustaa vain halut ja intohimot, jälkimmäinen sen sijaan vetoaa vain järkeen.

 

Sillä eivätkö stoalaiset halua pitää kaiken levottomuuden ja mielenliikutuksenviisaista yhtä loitolla kuin pahimmanlaatuisen sairauden? Siitä huolimatta on tunnustettava, etteivät intohimot tyydy ottamaan vain perämiehen paikkaa matkalla kohti viisauden satamaa, vaan myös muuttavat Hyveen edellyttämät velvollisuudet lukemattomiksi pistäviksi okaiksi, jotka kiihottavat tekemään hyvää. Tosin tämän kiistää jyrkästi  arkkistoalainen Seneca, joka epää viisailta kaikki intohimot. Mutta näin tehdessään viisas lakkaa olemasta ihminen, hänestä sukeutuu uusi jumala, joka ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan elävä olento; tai selvemmin sanoen: hän on vain ihmisen muotoinen marmoripatsas, mykkä ja jäykkä ja täysin tunteeton.

 

Herrat stoalaiset iloitkoot mielensä mukaan tuosta viisaastaan ja rakastakoot häntä kenenkään kadehtimatta ja asuttakoot hänen kanssaan Platonin valtiota tai, jos pitävät parempana, Ideain valtiota ja Tantaloksen puutarhoja. Sillä kukapa ei haluaisi paeta sellaista olentoa kuin kummitusta tai hirviötä, kuka ei tuntisi pelkoa sellaisen luomuksen edessä, jonka mieli on aina mykkä, jonka sydämessä ei liiku minkäänlainen intohimo, jota sääli ja myötätunto koskettavat yhtä paljon kuin "piikiven pintaa tai kalliopaasia Marpesian".

 

Mikään ei jää häneltä huomaamatta, hän ei erehdy koskaan, vaan Lynkeuksen tavoin näkee kaikkien lävitse; hän punnitsee jokaisen asian armottoman tarkoin, tietää kaiken, on tyytyväinen vain itseensä, pitää vain itseään rikkaana, katsoo itsensä maailman ainoaksi kuninkaaksi ja vapaaksi mieheksi. Lyhyesti, hän uskoo olevansa yksin kaikki, mutta on ainoa, joka niin uskoo. Ystävistä hän ei yleensä piittaa ollenkaan eikä hänellä niitä olekaan; hän jopa pilkkaa törkeästi jumalia, lopuksi hän väittää, että kaikki mitä maailmassa tapahtuu on typerää ja höperöä ja ansaitsee vain naurua.

 

Tässä sellaisen olennon kuva, joka haluaa käydä täydellisesti viisaasta. Sanokaapa nyt minulle, tehkää hyvin, että jos jokin asia olisi ratkaistava äänestyksellä, mikä kaupunki kenties haluaisi valita tuollaisen ihmisen hallitusmiehekseen, mikä armeija huutaa hänet ylipäällikökseen. Kuka nainen haluaisi tuollaisen luomuksen miehekseen, kuka pitoisäntä tuollaisen filosofin kestivieraakseen, kuka palvelija tuollaisen ärmätin isännäkseen?

 

Kuka ei mieluummin haluaisi etsiä alhaissäätyisempien hölmöjen joukosta jonkun houkkion, joka itse hölmönä osaa komentaa ja totella tyhmyreitä, joka on samoin tuntevien eli melkein kaikkien ihmisten makuun. Hän käyttäytyy somasti vaimoaan ja kohteliaasti ystävään kohtaan, on seurallinen pidoissa ja avulias ihmisten joukossa. Lyhyesti sanoen hän ilmoittaa: olen ihminen eikä mikään inhimillinen ole minulle vierasta. No niin, minulle on ollut jo kylliksi harmia tuosta yrmeästä viisaasta, siksi  haluan ryhtyä puhumaan elämän valoisista puolista.

 

Ihmissuku (s.71-)

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Jupiter näkee korkeasta tornistaan ihmissuvun kuolevaisuuden, kurjuuden ja kärsimyksen. Kuinka saastainen ja kivulias heidän maailmaan tulonsa, kuinka hankala heidän kasvamisensa, kuinka piinallinen heidän lapsuutensa, kuinka rasittava ja hikipisaroiden höystämä heidän nuoruutensa, kuinka raskas heidän vanhuutensa, kuinka armoton heidän väistämätön kuolemansa!  Kuinka monet sairaudet heitä vuosien vieriessä koettelevatkaan, kuinka usein heitä uhkaakaan tapaturma, kuinka monesti heitä odottaa epämiellyttävä yllätys! Eikä heillä ole viimein ainoatakaan ilon tai nautinnon hetkeä, joita katkeruus tai suru ei samentaisi. Enkä lainkaan puhu kaikesta siitä pahasta, joita he toinen toisilleen järjestävät, olipa se köyhyyttä, varkautta, häpeää, herjaa, petollisuutta, vehkeilyä, syytteitä, solvauksia, käräjöintiä, konnankoukkuja tai muuta.

 

Mitä tapahtuisi, jos keskivertoihmisen päähän pälkähtäisi viisauden himo; ennen pitkää tarvittaisiin toinen savimöykky Prometheuksen muokattavaksi. Minä kuitenkin estän tämän onnettomuuden osin tietämättömyyden, osin ajattelemattomuuden mutta vielä useammin entisten kärsimysten unohtamisen ja tai tulevien onnenpäivien odotuksen turvin, ja silloin tällöin pirskotanmyös heidän ylleen nautintojen hunajaa. Tällä tavoin autan ihmisiä heidän vaikeuksissaan, niin että he eivät lopulta kuitenkaan halua vapaaehtoisesti luopua elämästä, eivät edes silloin kun elämä on jo luopumassa heistä ja nornat valmistautuvat katkaisemaan heidän elämänsä langan. Mitä vähemmän syytä ihmisillä on pitkittää elinpäiviään sitä halukkaammin he niistä nauttivat; kaukana siitä, että elämä olisi taakka tai rasitus.

 

Vanhat miehet  (s.73)

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

On ilmeisesti minun suopeuteni ansiota, että ikäkulujen ukkojen sallitaan juoksennella missä milloinkin, vaikka heissä tuskin on edes ihmisen näköä; kaljuina, kurttuisina, harmaina, hampaattomina he sammaltavat kaikenlaisia älyttömyyksiä. Tai lainatakseni Aristofaneen vielä osuvampaa ukon kuvausta

 "tuon rääsyisen, köyryn, surkean, hampaitta, kaljun valjun!

 Ja luulen, kautta taivaan, että esinahka puuttuu".

 

Mutta siitä he viis välittävät, he iloitsevat elämästä, jopa leikkivät nuorukaisia. Yksi värjää tukkansa, toinen peittää kaljunsa tekokuontalolla, kolmas lainaa tekohampaat vaikkapa lähimmältä sukulaiseltaan sialta, neljäs rakastuu kuolettavasti nuoreen neitoon ja kosiskelee häntä narrimaisemmin ja naurettavammin kuin yksikään nuorukainen.

 

Niinpä niin, nykyisin on tuiki tavallista, että vanha pattipolvi nai nuoren hempukan vaikkapa ilman myötäjäisiä; puutuu vain, että tästä tämmöisestä ryhdytään sepittämään ylistyslauluja. Tietenkään pikku rouva ei jakele antimiaan yksin ukonrähjälleen.

 

Muinaisten germaanien maailmankuvaan kuului Maailmanpuu, Yggdrasil, jonka latvassa istuu kotka, Odinin symboli. Puun juuria nakertaa käärme, hirvi syö sen lehtiä ja runkoa pitkin juokseva orava yhdistää Puun eri tasot. Voluspan eli Näkijättären ennustuksen mukaan, joka on Eddan jumalrunojen kuuluisin runo, maailmanpuun juurella kolme nornaa vartioivat "kohtalon kaivoa" Urdarbrunnria. Viisaiden nornien nimien merkitys on paljonpuhuva. Urd tarkoittaa kohtaloa ja kuolemaa, Verdandi liittyy nykyhetkeen ja Skuld merkitsee tulevaisuutta, velvollisuutta tai velkaa. Nornat kaivertavat puunpalasiin riimukirjaimia määräten jokaisen ihmisen elämän pituuden. Toisen version mukaan nornat eivät kaiverra, vaan kehräävät.

 

 

 

Vanhat naiset  (s.73 -)

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Kerronpa jotain vielä hauskempaa. On myös rakastuneita akkoja, melkein käveleviä ruumiita, jotka tuntuvat vastikään astuneet ylös tuonelasta mätänevältä lihalta lemuten. Ja kuitenkin myös he etsivät edelleenkin elämän nautintoja yhtä kiimaisina kuin keväiset narttukoirat tai kreikkalaisen taruston pukit. Maksoi mitä maksoi, heidän on saatava käsiinsä joku Fao

 

He tuhrivat alituiseen kasvonsa ties millä korealla värillä, he kurkistavat alinomaa peiliin, he ajelevat pois häpykarvansa ja näyttelevät kuihtuneita ryppyisiä rintojaan. He laulavat lemmenlauluja heikolla, narisevalla äänellään ja yleensä he tekevät kaikkensa pitääkseen sammuvan himonsa jatkuvasti vireänä. He ryypiskelevät nuorukaisten ja tanssivat nuorten neitojen laumassa, jopa kirjoittelevat rakkauskirjeitä.

 

Koko maailma tietystä nauraa heitä ja huutaa: Voi teitä narreja! Ja maailma on oikeassa. Mutta se huvittaa heitä itseäänkin, he jatkavat elämäänsä humussa ja sumussa ja nauttivat rajattomasti sen onnen makeudesta, jonka minä, yksin minä heille suon.

 

Elämän eväät ja Stultitia-jumalattaren alamaiset (s.74-)

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Pyydän siis innokkaimpia pilkkaajia tarkoin harkitsemaan, kumpi on parempi vaihtoehto, jatkaa elämän juhlaa tyhmyyden turvin tai, kuten kansan sanontatapa kuuluu, etsiä lähin oksa ja pujottaa silmukka kaulaansa. Väitätte olevan häpeä, että ikäloput ukkonne ja akkanne elävät siten. Aivan oikein! Mutta nyt nämä minun hölmöläiseni joko itse eivät tajua häpeäänsä, tai jos tajuavat sen, osaavat helposti lohduttautua. Olisi tosi onnetonta, jos kivi putoaisi heidän päähänsä; mutta häpeä, herja, hävyttömyys ja moite loukkaavat vain jos ne kokee loukkaukseksi. Jos tämä tunne puuttuu, ei liioin asianomaiselle mitään pahaa. Mitä haittaa, vaikka koko maailma panettelisi sinua, jos sinä itse jakelisit itsellesi vain kiitosta. Mutta vain minä, Tyhmyys, kykenen kohottamaan sinut tälle täydellisyyden asteelle.

 

Mutta luulenpa kuulevani filosofien vastalausekarjahdukset. Onko , he huutavat, mitään sen surkeampaa kuin tyhmyyden herruus, joka merkitsee harhaa, petosta ja tietämättömyyttä! Erehdys; se merkitsee yksinkertaisesti ihmisenäoloa.

 

En alkuunkaan ymmärrä, miksi te soimaatte minun alamaisiani kurjimuksiksi, vaikka itse olette syntyneet, muovautuneet ja asettuneet asemiin aivan samalla tavalla kuin he ja yleensä kaikki ihmiset!

 

Erehtyminen merkitsee yksinkertaisesti ihmisenäoloa. Typerä ihminen ei ole yhtään sen onnettomampi kuin lukutaidoton hevonen, koska tyhmyys kuuluu ihmisluontoon. Ihmiselle on suotu tieteen ja taiteen harjoittamisen lahja, jotta voisi täydentää älyllään sen minkä luonto on jättänyt vajaaksi torkahtaessaan ihmisen huomenlahjoja jakaessaan.

 

Tieto ja taide ovat muiden ihmiselämän ruttotautien tavoin levinneet yli koko maailman. Tieteen keksijä, ihmisvihaaja Theuth ja hänen daimonista eli tietoviisaat jakelevat ympäriinsä vain oppinutta rihkamaa. Kuitenkin esimerkiksi mitä tietämättömämpi, uskaliaampi ja ripeämpi lääkäri on ammatissaan sitä arvostetumpi hän on. Kaikkein edullisimpia taitoja ovat ne, jotka liittyvät Tyhmyyteen. Aasien mielivallan varassa ovat niin pienet kuin suuret liiketoimet ja riita-asioiden hoitamiset. Näiden asioiden parissa toimivien äveriäisyys kasvaa, kun taas teologi-parka saa järsiä papujaan ahtaassa luukussaan kirppujen ja luteiden keskellä.

 

Luonnon taiteellisesta teennäisyydestä vapaat aikaansaannokset menestyvät parhaiten.

 

 

Hevosen kohtalo

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Hevosella on eräitä inhimillisiä ominaisuuksia, ja siksi sen osana on ollut joutua ihmisen palvelijaksi; niinpä sen on kannettava myös suuri osa hänen onnettomuuksien taakasta. Kilpa-ajoissa se usein juoksee itsensä hengiltä ikään kuin häviötä pelätessään, taistelukentillä voittoa ahnehtiessaan saa osuman ja suistuu yhdessä ratsumiehen kanssa kuolleena maahan.

 

Sivuutan tässä kokonaan piikkikuolaimet, raatelevat kannukset, talliksi nimitetyn vankilan, piiskansivallukset, kepiniskut, valjaat, ratsastajan painon eli lyhyesti kaikki sen katkeran orjuuden seuraukset, johon hevonen on itse alistunut, koska se urheiden sotasankareiden tavoin himoitsee mielipuolisesti saada kostaa viholliselleen.

 

Eikö ole ilman muuta selvää, että kaikista muista luontokappaleista viettävät onnellisinta elämää ne, jotka eivät ole minkään pakon alaisia ja noudattavat vain luonnon ohjausta.

 

 

Pythagoras s.79

(Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Pythagoras sielunvaelluksensa aikana oli ollut filosofi, aviomies, aviovaimo, kuningas, kadunmies, kala, hevonen, sammakko ja kerran jopa sieni. Kaikkien näiden muodonmuutosten jälkeen hän selitti, että onnettominta oli olla ihminen. Muut olomuodot tyytyvät luonnonmukaisuuteensa, mutta ihminen haluaa ylittää kohtalonsa rajat.

 

Niinpä Pythagoras piti paljon suuremmassa arvossa yksinkertaista tylsimystä kuin oppinutta säätyä tai valtakunnan mahtimiehiä. Samaa mieltä on Odysseuksen sioiksi noidutun miehistön edusmies Gryllos, joka halusi mieluummin röhkiä sikana läävässä kuin seurata isäntäänsä onnettomiin seikkailuihin.

 

Ne kuolevaiset, jotka antautuvat viisauden harjoittamiseen, samalla etääntyvät kauaksi onnesta ja ovat siis itse asiassa arkkihölmöjä, sillä ihmisiksi syntyneinä heidän ei pitäisi arvioida edellytyksiään niin väärin, että kuvittelevat olevansa kuolemattomien jumalien kaltaisia ja kohottavat jättiläisten tavoin aseensa luontoa vastaan. Todella onnellisia ovat sen sijaan ne, jotka ovat luonnostaan ja tyhmyydessään eniten eläinten kaltaisia ja tyytyvät toimimaan ihmisille asetetuissa rajoissa.

 

 

 

 

Viisauden harjoittaminen   s.81

Lähde: Tyhmyyden ylistys, Erasmus Rotterdamilainen)

 

Hullut eivät pelkää kuolemaa, heitä eivät vaivaa omantunnontuskat eikä kummituskertomukset (ei euron heikkeneminen eikä tulevat vaalit). He eivät anna tuhansien huolien häiritä itseään. He eivät tunne häpeää, pelkoa, kunnianhimoa, kateutta eikä rakkautta, vaan ovat kuin älyttömät eläimet, jotka eivät teologien mukaan voi tehdä syntiä. Hei eivät saarra öin ja päivin vastoinkäymisten röykkiöt. Itse nämä hullut kokevat pysyvän ilon ja virkeän hyväntuulisuuden. He ovat yhtä hymyä ja minne tahansa he ilmestyvätkään saapuvat suopeat jumalat heidän seurassaan.

 

ss.82-83

Viisaat puhuvat ruhtinaille vain ikävistä asioista, joita ruhtinaiden hienostuneet korvat kuuntelevat vain vastahakoisesti. Narrit tarjoavat odotusten mukaisesti vitsejä, piloja, naurunrähäkkää ja hullutuksia. Tyhmyys voi puhua sekä vapaasti että totuudenmukaisesti. Esimerkiksi Alkibiades salli totuuden vain viininjuojille ja lapsille, ja Euripides sanoi, että avoimesti ilmaisee itsensä vain narri,  viisaalla on kaksi kieltä, toinen ilmaisee totuuden ja toinen myötäilee aikaa ja tilanteita. Hovin kunnian ja tavan vuoksi ruhtinaiden on suvaittava viisaita ukonkuvakkeita, jotka ovat ympärillä liehakoiva joukko eikä suinkaan ystäviä tai totuudenpuhujia.

 

Tyhmyrit ovat jumalille ja varsinkin minulle todella pyhiä olentoja, joten heidän kunnioittamisensa on siis oikein ja kohtuullista. Sellaiset sanat, jotka viisaan suusta lausuttuna vievät lausujansa hirteen,  aiheuttavat narriin huulilta lähteneinä vain sydämellistä naurua. Totuus, joka ei loukkaa, ilahduttaa ja tämän totuuden lahjan ovat jumalat antaneet vain narreille. Siksi naiset hakeutuvat kernaasti ilonpitäjien seuraan, sillä viehkeä sukupuoli taipuu yleensä houkutuksiin ja pilailuun.

 

s.84

Tyhmyyden onni

Vailla kuolemanpelkoa ja -tunnetta tyhmät siirtyvät suoraan Elysiumin kentille lohduttamaan siellä vaeltavia hurskaita ja joutilaita sieluja iloisella leikinlaskullaan. Koko lapsuutensa ja nuoruutensa opiskelun alle nääntynyt on tuhlannut suloisimman ajan huolten mietiskelyyn, yövalvontaan ja kaikenlaiseen murehtimiseen työpöydän ääressä. Myöhemminkin elämässään hän on jäänyt vaille tyydytystä, päinvastoin hän on aina kitsas, köyhä, synkkä, nyrpeä, sietämättömän rasittava itselleen ja muille sekä taakka ja kiusa lähimmäisilleen. Siinä hän on kalpea, laiha, heiveröinen, tihrusilmäinen, ennen aikojaan harmaantunut ja vanhentunut ja ennenaikaisen haudan partaalla. Mitäpä sillä vaikka hän kuolee tällä tavoin, sillä hän ei ole koskaan elänytkään. Kas tässä tuollaisen viisaan miehen kuva.

 

Mutta meidän kelpo "sammakkomme",  nuo pinttyneet riitapukarit marmattavat, ettei mikään ole sen surkeampaa kuin sekopäisyys eli mielenhäiriö. Nokkelat stoalaiset ovat viisaan miehen maineen säilyttääkseen jakaneet sekopäisyyden kahteen lajiin. Ensimmäisen lajin ovat raivottaret lähettäneet manalasta vallilleen maan pinnalle lietsomaan kuolevaisten sydämiin sotaisaa kiihkoa, rajatonta kullanhimoa, irstautta ja rikollista rakkautta, isänmurhia, sukurutsaa, jumalanpilkkaa ja muita sen sukukuisia paheita, sekä niiden seurauksena tunnontuskia ja syyllistä mieltä, jotka nekin palvelevat raivottarien tarkoitusta. Toisen lajin jakelen minä, Tyhmyys, ja suosittelen sen kaikkien omaksuttavaksi. Sen olemukseen kuuluu mielen suloinen harhaisuus, joka vapauttaa sydämemme kaikista murheista ja aiheuttaa moninkertaista mielihyvää. Se vapauttaa raskaiden koettelemusten taakan alta. Tällaisia vaarattomia harhamielisiä sanotaan joskus kylähulluiksi.

 

Siitä taas, että joku haluaa nimittää hourupäisyydeksi mitä tahansa mielen ja aistien harhaa, en ole vielä lausunut arvosteluani. Jos jollakulla on niin rähmäiset silmät, että hän pitää muulia aasina tai ihastelee surkeata runosepitettä hengen mestariluomuksena, emme ryhdy heti paikalla nimittämään häntä hourupääksi. Jos sitä vastoin joku aasin kiljahduksessa uskoo kuulevansa ihmeellisen sinfonian säveleitä tai ryysykerjäläisyydetään huolimatta uskoo omistavansa Kroisoksen aarteet, on todella kyse jostakin hourupäisyyden lajista, joka tosin lähentelee hilpeää haaveielisyyttä.

 

(s.88)

Jos joku mies näkee kurpitsan ja kuvittelee sitä vaimokseen, niin hänet vähääkään arvelematta leimataan kaistapäiseksi. Miksi?  Siksi että tämänlaatuinen tapaus on ylen harvinainen. mutta jos aviomies ylistää vaimonsa suuria hyveitä verraten häntä jopa Penelopeen, vaikka vaimo on sadat kerrat sarvettanut häntä, ja samalla kiittää erehdyksensä vallassa kohtaloaan, ei kenenkään päähän pälkähdä moittia häntä tämän johdosta kaistapäiseksi. Miksi? siksi ettei mikään ole tavallisempaa.

 

Aneet  ss. 90-91

Minun alamaisiani ilman epäilyn häivääkään ovat ne ihmistyypit, joiden suurin nautinto on kaikenlaisten kuviteltujen juttujen ja kertominen ja kuunteleminen. He eivät koksaan saa tarpeekseen siitä ilveilystä, jonka sisältönä ovat kummitukset, maahiset, haltijat ja tuhannet muut yhtä mielettömät ilmiöt. Näiden ihmisten lähisukulaisia ovat  ne, jotka pitäytyvät typerään taivaallisesti lohduttavaan uskomukseen. Jos joku sotilas on Pyhän Barbaran patsaan edessä säädetyn rukouksen, hän uskoo palavansa ehjin nahoin taistelusta.  Määräpäivänä kunnioitetaan Pyhää Erasmusta mumisemalla määräkynttiläin edessä määräsanat, joiden odotetaan tuota pikaa tekevän rukoilijasta rikkaan pohatan. Yhä uusilla ja uusilla lahjuksilla jotkut yrittävät Pyhältä Yrjänältä anoa apua vannoen kuninkaanvaloja hänen vaskisen kypäränsä nimeen lyhentääkseen kiirastuliaikaansa.

 

Muutamat taivastelijat sen sijaan perustavat autuutensa pariin lyhykäiseen rukoukseen ja muutamaan ristinmerkkiin, jotka joku hurskasteleva huijari on joskus keksinyt joko omaksi ilokseen tai rahaa saadakseen. Itse asiassa he eivät himoitse muuta kuin rikkauksia, kunniavirkoja, nautintoja, pöydän antimia ja muuta hyvinvointia, pitkää ikää, elinvoimaista vanhuutta ja sen jälkeen huomattavaa asemaa taivaassa Kristuksen ja arkkienkelien läheisyydessä; kunhan vain paikan muutto ei tapahdu liian aikaisin. Toisin sanoen he ovat valmiit taivaan iloihin sen jälkeen kun heidän on ollut pakko vastahakoisesti hylätä äsken mainitut, kynsin hampain halajamansa nautinnot.

 

Minusta näyttääkin, että jokainen pankkiiri tai sotilas tai tuomari luulottelee puhdistaneensa Jernan suon viskattuaan yhden ainoan, rosvoamastaan rahakasasta siepatun lantin kirkon kirstuun ja saaneensa, sopimuksen mukaan, kerralla anteeksi jokaisen valanrikkomisensa, jokaisen irstailunsa, jokaisen hutikkansa, jokaisen riitansa, jokaisen murhatekonsa, jokaisen petoksensa, jokaisen aviorikoksensa, jokaisen kavalluksensa; jopa niin täydellisesti, että katsoo sopivaksi ryhtyä tekemään uusia rikoksia.

 

Taparukoilijat

Onko muuta yhtä kaistapäistä ja myös yhtä onnellista ihmisryhmää kuin ovat nuo hurskaat, joka hokemalla päivästä päivään yksiä ja samoja seitsemän tunnetun psalmin sanoja uskovat pääsevänsä vaivattomasti taivaaseen? Leikkisä paholainen, jonka into oli hänen oveluuttaan suurempi, yritti kerran saada pyhän Bernhardin ansaan näillä poppasanoilla, mutta joutui nolatuksi. Kaikki tämä tällainen ilmentää niin suurta typeryyttä, että minun täytyy melkein hävetä itseäni; saati  kun näitä narrimaisuuksia ei harjoita vain rahvas, vaan jopa jumaluusoppineiden sääty. Osoittaako suurta viisautta, että jokaisella paikkakunnalla on oma erityis- eli suojeluspyhimyksensä. Kaikille asioille on oma suojeluspyhimyksensä oli sitten kyseessä varastettu tavara tai hammassärky.  Myös Pyhän Jumalan Äidin suosio on kansan keskuudessa suurempi kuin Pojan. Saako yksikään näistä kansan palvomista pyhimyksistä voimansa muusta kuin Tyhmyydestä.

 

Tapa tehdä votiivilahjoituksia vaaroissa ja yrityksissä kirkolle ja temppeleille ei ole tuottanut yhtään aihetta siihen, että näin olisi parannuttu tyhmyydestä edes hiuskarvan vertaa. Joku on pelastunut hukkumisesta uimataitonsa ansiosta,  toinen toipunut miekanpistosta, toinen selvinnyt taistelusta luikkimalla onnistuneesti käpälämäkeen, neljäs hirsipuuhun tuomittu selvisi, kun köysi katkesi ja mies saattoi jatkaa ihmisveljien liian painavien kukkaroiden keventämistä.  Viides onnistui murtautumaan vankilasta, kuudes lääkärinsä harmiksi toipui kuumetaudista. Seitsemännelle salaa juotettu myrkky koitui vatsalääkkeeksi eikä siis tappanut, joten aviovaimon kulut ja vaivat olivat menneet hukkaan. Kahdeksannen vuodekumppanin aviomies oli yllättänyt itse teossa, mutta avoin ikkuna oli ollut pelastuksena.  Yksikään uhrilahja ei kerro, että joku olisi pelastunut tyhmyydestä. Tietämättömyys on niin mieluisa asia, että kuolevaiset rukoilevat vapahdusta kaikesta muusta mutta eivät Tyhmyydestä.

s.95-

Viisauden julistajan kehotus:

"Ei yksikään joudu kadotukseen, joka elää hyveellisesti. Älä siis tyydy puhdistautumaan synneistäsi vain almuja jakamalla, vaan todella katumalla kaikkia pahoja tekojasi; murehdi, valvo, paastoa ja muuta koko elämäsi suuntaa.  Seuraa vaelluksessasi pyhimyksen askeleita ja he suovat sinulle siunauksensa!"

 

Hautajaiset

Eräät kaistapäät haluavat jo elinaikanaan valmistautua mahdollisimman juhlavaan lähtöön. He määräävät yksityiskohdittain, kuinka monta tulisoihtua, kuinka monta suruasua, kuinka monta kuoripoikaa, kuinka monta ikijänaista he hautajaisiinsa haluavat, ikään kuin eivät tajuaisi, että kuolema riistää heiltä hetken tullen koko tämän näytelmän seuraamisen mahdollisuuden, tai pitävät häpeänä ruumiin kuoppaamista ilman mahtipontisia menoja. tuntuu kuin pitäisivät hautajaisia ediilin virkatoimena, kuten muitakin julkisia pitoja ja menoja.

 

s.96

Sukupuu

Miehet, jotka halvasta rahvaanomaisuudestaan huolimatta vetoavat hienoon sukupuuhunsa, ovat yhtä arvottomia kuten kerskalemansa sukupuussa olevat nuket. Itserakkautensa turvin nuo tolvanat kuitenkin viettävät onnellista elämää muiden yhtä kaistapäisten kunnioitusten saattelemana.

 

Philautia, itserakkaus

Philautia luo omilla ihmeellisillä keinoillaan kasapäin onnellisia ihmisiä. Niinpä joku apinaa pahempi epäluomus kuvittelee itsensä Nireuksen vertaiseksi. (Nireus oli tunnettu komeudestaan jääden toiseksi ainoastaan Akhilleukselle, mutta taisteluihin hän oli arka.)  Tuo toinen, joka on oppinut harpin avulla piirtämään kolme kaarta, havaitsee tuota pikaa, ettei Eukleides ollut paljonkaan taitavampi. kolmas kiljuu kuin harppu kuunteleva aasi, mikä kuulostaa osapuilleen yhtä kauniilta kuin kukon nokkiman kanan kaakatus; ja kuitenkin tuo laulaja on ihastunut ääneensä ja uskoo olevansa uusi Hermogenes (?).

 

Ominen

Hupaisia kaistapäisyyden osoitus on seuraava:  muuan mies, jolla oli liuta palvelijoita, ylisteli ominaan heidän kaikkien ansioitaan. Sencalla oli vieressään joukko orjia palauttamassa hänen mieleensä erisnimet. Hän oli hanakka ilmoittautumaan nyrkkitappeluun, vaikka oli niin hento, että tuskin pysyi pystyssä tuulen puhaltaessa, sillä hänellä oli talossaan joukko vankkoja ja lujanyrkkisiä palvelijoita.

 

s.97

Fanittajat

Philautian erityissuojeluksessa ovat kunniansa perään kuuluttavat taiteenharjoittajat varsinkin näyttelijät, laulajat, puhujat ja runoilijat. Mitä suurempi houkka sitä suurempi ihailijain parvi, mitä kehnommat sukkeluudet sitä enemmän nauraa höröttäjiä. Tietämättömyydellä on kaksi etua: se sekä mairii itserakkautta että herättää enemmän julkista ihailua. Todellinen viisaus aiheuttaa kaikissa muissa ihmisissä vastahankaisuutta ja torjuntaa, niin että viisas lopulta tuskin löytää ainoatakaan ymmärtäjää ja ystävää.

 

s.98

Imartelu

Että rehellisyys ja mielistely eivät muka sovi yhteen? Nurinkurista. Otetaan esimerkiksi koira. Kuinka mielistelynhaluinen se onkaan ja samalla uskollinen ja luotettava. Onko ihmisellä parempaa ystävää? Minun harjoittamani imartelu puhkeaa sydämen auliudesta, versoo mielen vilpittömyydestä ja on paljon lähempänä ystävällisyyden hyvettä kuin sen vastakohtaa. Se opettaa lapsia, ilahduttaa vanhuksia, varoittaa ruhtinaita mairesanojen suojassa heitä loukkaamatta. Se saa jokaisen mieltymään itseensä äskeistä enemmän ja syvemmin, ja juuri siinä piilee onnellisuuden ydin. Voiko kukaan liikutuksetta katsella kahta muulia, jotka puremalla kyhnyttävät toisiaan? Tämä palvelutoimi edustaa melkoisessa määrin ylistettyä kaunopuheisuutta, tai lääkintätaitoa tai jopa runoutta. Juuri tällainen imartelu on kaiken inhimillisen kanssakäymisen hunaja ja pippuri.

 

s. 100

Valheen viehätys    

On mieletön ajatus, että onni rakentuisi vain tosiasioiden varaan. Elämänpiiri on niin hämärä ja ristiriitainen, että kiistattomien totuuksien löytäminen on mahdotonta. Kuinka häiritseviä selkeät totuudet olisivatkaan elämän nautinnoille ja rauhalliselle kululle! Ihmistä kiehtoo valhe sanomattoman paljon enemmän kuin totuus. Esimerkiksi kirkossa vakavan ja juhlallisen saarnan aikana kansa nukkuu, haukottelee tai nieleskelee inhon ja ikävystymisen tunteitaan. Mutta kun puheenpaukuttaja alkaa lukea jotain ikikulua, älytöntä loppulitaniaa, koko seurakunta havahtuu, nostaa päätään ja heristää korviaan ja havahtuu osallistumaan palvontaan.

 

s.101

Onni

Mitä löyhemmällä perustalla onni on sitä täydellisempänä sen kokee. Asioiden perusteellinen selvittäminen aiheuttaa sietämätöntä vaivaa. Nauttikaamme siis helposti omaksutuista mielipiteistä. niiden aiheuttama onni on vähintään yhtä suuri tai jopa suurempi kuin todellisen tiedon.

 

Jos joku pistelee poskeensa mädäntynyttä suolakalaa ja kuvittelee sen tuoksua niin hienoksi vaikka muita se kuvottaa, niin häiritseekö mikään hänen onneaan. Jos joku mies on nainut todellisen akankuvatuksen ja luulottelee siitä huolimatta, että itse Venus olisi hänen vaimonsa rinnalla hätää kärsimässä; eikö nainen ole tosiasiassa todellinen kaunotar? Jos joku houkkio omistaa kehnosti töherretyn taulun luulotellen katselevan maailmankuulun taiteilijan tasoista teosta, niin eikö hän ole onnellisempi kuin se, joka kalliilla hinnalla on ostanut aitoja taideteoksia, mutta nauttii niiden katselemisesta paljon vähemmän. Mies antoi nuorikolleen huomenlahjaksi lasihelmiä uskotellen tälle niiden olevan aitoja jalokiviä. Vaimo hypisteli kiitollisena onnessaan arvottomia lasinpalasia ja mies oli säästänyt suuren menoerän hyötyen vaimonsa väärinkäsityksestä.

 

Moni voisi viettää lopun elämäänsä kukon herättämättä kullan ja ylellisyyden unelmissa, he tuskin kaipaisivat muunlaista onnea. On samantekevää, onko typerä tai viisas; ainoa ero on , että typerykset ovat osaansa tyytyväisempiä, sillä heidän onnensa ei maksa mitään, vaan pelkkä mielentila riittää. Lisäksi he jakavat onnensa lukemattomien muiden kanssa. Sillä onnen yksinomistus ei tuota iloa.

 

s. 103

Viisaiden määrä

Antiikin kreikkalaiset laskivat, että heidän valtakunnassaan kertyi monen vuosisadan ajalta kaikkiaan seitsemän viisasta.

 

Onni (jatkuu)

Bacchusta ylistävien sanojen joukosta muistetaan ensi sijassa ne, joissa kiitellään hänen ansioitaan huolten karkottajana; mutta kauanko tämä lääke vaikuttaa. Tuski olet herännyt hiprakkaunestasi, kun jo huolten "valkea nelivaljakko" palaa takaisin ja alkaa takoa kavioillaan päätäsi. Myös minä, Stultitia,  suon kuolevaiselle päihtymyksen, mutta tämä hutikka on pysyväistä, se tuottaa mielihyvää, onnea ja nautintoa aiheuttamatta mitään kuluja tai minkäänlaista vaivaa. Jumalat jakelevat antimiaan milloin yhdelle, milloin toiselle eikä kaikissa paikoissa viljellä vahvistavaa viiniä, joka haihduttaa surut ja lietsoo ihania toiveita.

 

Venus suo vain harvoille kauneuden lahjan, Merkurius vielä harvemmille kaunopuheisuuden kyvyn. Herkules ei jakele kovin monille rikkautta. Jupiter kohottaa kuninkaanistuimelle vain aniharvan. Kahden sotajoukon iskiessä yhteen Mars epää monesti apunsa molemmilta. Apollon luota lähtevät surullisina monet neuvonkysyjät. Saturnuksen poika (Zeus, Jupiter oli Kronoksen, Saturnuksen poika)  sinkauttaa salamoitaan milloin haluaa. Foibos (Apollon, auringon jumala) levittää tämän tästä nuolillaan ruttoa. Neptunus hukuttaa paljon useammin kuin vetää kuiville.  Ja mitä tulee manalaisiin, kuten Vejovikseen, Plutoon, Ateen, kostottariin, kuumeensynnyttäjiin, ovat he pikemminkin pyöveleitä kuin jumalia.

s. 104

Sen sijaan minä, Tyhmyys, olen olemassa yhtä lailla kaikkia varten ja suljen suopeuteni silmukoihin koko maailman. En pyydä uhrilahjoja, enkä vihastu ja vaadi hyvitystä kiukkuisen jumalattaren tavoin, silloin kun hänen alamaisensa laiminlyövät jotakin palvonnan kaavassa. Myös muut jumalat ovat hämmästyttävän äreitä, jos heitä ei ole kutsuttu haistelemaan uhrisavun tuoksua. Onhan myös ihmisten joukossa monia hanakalia yksilöitä, joita on parempi pitää selvinä vihollisina kuin yrittää saada heistä ystäviä. Kuitenkaan kenenkään päähän ei ole pälkähtänyt kanta uhrilahjoja tai rakentaa temppeleitä Tyhmyydelle! Hämmästyttää tällainen kiittämättömyys!

 

s.105

Palvonta

Pyhän Neitsyen jalkojen juuressa tungeksii sekasortoinen lauma pystytellen kynttilöitä. Kuinka harvat pyrkivät vilpittömin mielin seuraamaan hänen esimerkkiään puhtaudessa, siveydessä ja taivaankaipuussa! Minulta, Stultitialta ei puutu pappeja, paitsi jos puuttuu ihmisiä. En kaipaa eduskuvikseni tauluja tai patsaita, sillä kuinka usein veltostuneet ja typerät yksilöt kunnioittavat todellisena jumalana pelkkää kuvaa.

 

s.106

Ihmisen elämä   

On syytä muistaa, että jumalat pysyvät raittiina puoleenpäivään asti kuluttaen aikana neuvotteluissa, tai sitten he kuuntelevat kuolevaisten rukouksia. Voideltuaan sen jälkeen pöydän ääressä kurkkunsa ja päänsä nektarilla vakavat asiat eivät enää heitä huvita ja he kokoontuvat tähystystorneihinsa seuraamaan, mitä ihmiset maan pinnalla puuhailevat.

 

s.107

Tuossa joku nuorimies on hullaantunut johonkin tytönhempukkaan, ja mitä vähemmän vastalempeä hän saa osakseen sitä mielettömämmäksihän yltyy.  Toinen nai myötäjäiset, ei naista. Kolmas myyskentelee vaimoaan rahasta., neljäs, jota vaivaa mustasukkaisuuden paholainen, vahtii taas aviopuolisoaan Arguksen silmin. (Argus-silmä on maailman ensimmäinen keinotekoinen silmä. .. tarkkasilmäinen, valpas vartija ..  Odysseuksella oli vanha uskollinen koira, Argus, joka tunnisti isäntänsä tämän palatessa kotiin pitkien aikojen jälkeen. .. Jättiläinen, jota oli siunattu 4-100 silmällä, saattoi olla hyvinkin hyödyllinen. Tarkkasilmäinen mies, joka soveltui hyvin valppaaksi vartijaksi. Legendoissa Argus vahti Zeuksen ihastusta Ioa, koska Zeuksen puoliso Hera oli sitä pyytänyt. Zeushan siitä taas ei pitänyt ja tilanne johti eräiden tarinoiden mukaan jopa Arguksen kuolemaan mutta se on jo eri tarina se. )

 

Suruaikana näkee kaikenlaista ilveilyä peijaisnäyttelijöiltä. Tuossa joku nyyhkii äitipuolensa haudalla. Toinen haalii pöydästä kaiken, minkä voi lahjottaa vatsalleen siltä varalta, että joutuisi tuonnempana näkemään nälkää.

 

Jotkut pitävät suurimpana onnenaan kelpo unta ja laiskottelua. Muutamat sotkeutuvat hanakasti toisten liiketoimiin jopa siinä märin, että omat liiketoimet jäävät hunningolle. Moni ottaa suuria lainoja ja pitää itseään upporikkaana, vaikka on vararikon partaalla. Toisten nautintona on säästäminen ja perinnön kartuttaminen. Joku lähtee purjehtimaan maailman merille vähäisen ja epävarman voiton toivossa. Joku haluaa kernaammin kerätä rikkauksia sotaisilla puuhilla kuin nauttia elämästä kotona kaikessa rauhassa. Joku laskeskelee saavansa kelpo perinnön kutittamalla jonkun lapsettoman ukon partaa. Toinen taasen pyrkii saamaan liehakoimalla jotakuta vanhaa akkaa. Ja  sittenpä jumalat vasta oikein riemuitsevatkin, kun nämä saalistajat eksyvät omiin pyydyksiinsä saaliinsa ovelasti pettäminä.

 

s.108

Kauppiaat ja muut taloudenhoitajat

Typerin ja halveksittavin yhtymissääty on kuitenkin kauppiaat. Ei ole itään niin alhaista kuin heidän ammattinsa., jota he harjoittavat lisäksi alhaisella tavalla. Sillä jokainen heistä on valehtelija, valapatto, varas, kavaltaja ja huijari; ja kuitenkin he uskovat olevansa yhteiskunnan kermaa, koska heillä on jokaisessa sormessaan kultasormus. Ja juuri heitä liehakoivat veijariveljet sanovat "kunnianarvoisiksi herroiksi", ja vain siksi että hyötyvät edes jotakin näistä petoksilla hankituista rikkauksista.

 

Toisaalta ovat sitten Pythagoraan oppilaat (kommunistit), joiden mielestä kaikki omaisuus on yhteistä, ja nähdessään mitä tahansa vartioimatonta tavaraa he pitävät sitä muitta mutkitta perintöomaisuutena ja vievät mennessään.

 

On myös semmoisia, jotka anelevat taivaalta yhtä mittaa suuria rikkauksia ja maalaavat eteensä suuria unikuvia ja tuntevat täten elävänsä onnellisessa yltäkylläisyydessä. Eräät iloitsevat toreilla ja turuilla herättämästään huomiosta, mutta näkevät kotona nälkää. Yksi kiirehtii suin päin perikatoon, toinen kaapii kokoon kaiken mahdollisen. Yksi tavoittelee turhamaisuudessaan julkisia virkoja ja asemia, toinen viihtyy parhaiten kotilieden ääressä. Monet sotkeutuvat loputtomiin käräjäkiistoihin, eikä kummallakaan osapuolella tunnu olevan muuta tarkoitusta kuin tahlaan hidastelevan ja juonikkaan asianajajan rikastuttaminen. Monet lähtevät toivioretkelle Jerusalemiin, Roomaan ja Pyhän Jaakobin haudalle Espanjaan, missä heillä ei ole mitään tekemistä, ja kotona vaimo ja lapset puolestaan kärsivät kurjuutta.

 

s.109

Ihmiset ovat tyhmyyksissään kuin sääski- tai kärpäsparvi. He riitelevät, tappelevat, juonittelevat toisiaan vastaan, ryöstävät toisiaan, leikkivät, irstailevat, syntyvät, häviävät näkyvistä ja lopulta kuolevat.

 

s.110

Opettajat

Viisaat, Vergiliuksen kuvailemat Kultaisen Lehvän Tavoittelijat eli opettajat, kuinka nälkäisinä ja ryysyisinä he juoksentelevat luokissaan eli "huolimoissaan" eli kidustuskammioissaan,  marttyyriluolissaan eli teloituskopeissaan. Poikalauman ympäröiminä he viettävät päivänsä alituisessa uurastuksessa, menettäen omista huudoistaan kuulonsa menehtyen lopulta likaan ja saastaan. Kuinka he imartelevatkaan itseään onnistuessaan herättämään salamoivilla katseilla ja jyrisevällä äänellä pelkoa oppilaissaan, piestessään raipan, vitsan ja patukan iskuilla noita onnettomia, raivotessaan täysin oman mielensä mukaan, kuten Kymeen tunnettu aasi. siivottomuuttaan he pitävät koristeellisuutena. Heidän orjanammantinsa he kuvittelevat olevan hallitsijantoimen arvoista, eivätkä suurin surminkaan vaihtaisi tyranninvaltikkaansa Falariksen ja Dionysioksen valtikkaan.

 

 Erityisen onnelliseksi heidät tekee ylevä käsitys omasta oppineisuudestaan. Ja vaikka he ahtavat oppilaiden päähän pelkkää pötyä, niin kuinka halveksivasti he suhtautuvatkaan syvässä viisaudessaan Donatukseen ja Palaemoniin. (Aelius Donatus (300-luku) oli roomalainen grammatiikan opettaja. Vielä uudella ajallakin käytettiin Donatuksen kielioppia Ars minor latinan alkeisopetuksessa. Palaemon oli erään naisen orja, opetteli kutojan ammatin ja toimi samalla ..)  Ja ties minkä arvovallan lamaannuttamina  myös oppilaiden yksikertaiset äidit ja hölmöt isät pitävät heitä yhtä erinomaisina kuin he itse itseään pitävät.

 

s.111

Kaikkein parasta on se, että saa vastata kehuun kehulla, ihasteluun ihastelulla, jalanraapaisuun jalanraapaisulla. Mikä metakka siitä syntyykään, jos joku on tehnyt jokin lauseopillisen virheen. Mikä herjojen ja haukkumasanojen heittely, jos tässä valehtelen, niin käykööt kaikki grammaatikot kimppuuni. Kielitieteilijä kadehtii jokaista joka on saanut jotain tällä alalla aikaan.

 

s.112

Runojen kirjoittajan velka on minulle Tyhmyydelle vähäisempi, koska kaistapäisyys kuuluu heidän ammattinsa kiistattomiin etuoikeuksiin. Hehän ovat sananparren mukaan "vapaan hengen veljiä", joiden ainoa tarkoitus on typerillä sukkeluuksilla ja hassuilla jutuilla huvittaa toisia kaistapäitä. Kaiken lisäksi he ovat kyllin röyhkeitä luvatakseen tästä ilveilystä itselleen ja muille kuolemattomuutta ja jumalankaltaisuutta.. Itserakkaus ja liehakointi seisovat uskollisina neuvonantajina heidän vierellään. Näin he ovat minun Tyhmyyden uskollisimpia opetuslapsiani.

s.113

Puhujat ja kirjailijat

Reettorit eivät ole minun, Tyhmyyden kaikkein alttiimpia alamaisiani, koska he harjoittavat yhteispeliä filosofien kanssa, mutta siitä huolimatta kannattavat meitä. . Kaistapäisyytensä lisäksi he ovat laatineet kirjallisia kuvauksia, joissa pitkävetisesti ja perusteellisesti selvittävät leikinlaskun taitoa.

 

s.114

Reettoreiden lähisukulaisia ovat ne, jotka odottavat teoksia julkaisemalla saavuttavansa kuolemattoman maineen. Jotka pitävät kunnia-asianaan kirjoittaa vain hienostunutta, vähälukuisten oppineiden makua tyydyttävää tekstiä ja ottavat auliisti vaarin Persiuksen ja Laeliuksen ohjeista, ovat mielestäni pikemmin säälittäviä kuin kadehdittavia. (P. ja L. vaikuttivat ylioppineilta; Aulus Persius Flaccus (34–62) oli roomalainen runoilija ja satiirikko, stoalainen; Persius käyttää runoissaan taitavasti sarkasmia ja kekseliäitä kielikuvia, ja roomalaisen satiirin perinteitä noudattaen runojen lopussa on aina moraalinen opetus. Laelius de Amicitia, a philosophical dialog by Cicero on friendship.. Teosta piti hioa 9 vuotta, ennen kuin se pistettiin painoon)    Kirjailijan palkkio on tilapäinen maine, kiitos suppealta lukijakunnalta, jonka hyväksi he ovat uhranneet päiviensä rauha ja öittensä levon, tuon suloisimman kaikista asioista, ja kärsineet lukemattomat vaivat ja vastukset. Lisäksi nämä epäilyttävät kuolemattomuuden kokelaat ovat tärvänneet  terveytensä, he ovat muuttuneet kalvoiksi, laihoiksi, tihrusilmäisiksi, jopa sokeiksi, varattomiksi, monien kadehtimiksi, kaikille elämännautinnoille vieraiksi, ja he ovat myös jouduttaneet vanhenemistaan ja kuolemaansa. Mutta siitä huolimatta tuo viisas ei katso maksaneensa liian korkeaa hintaa, kunhan vain pari kolme hänen kaltaistaan kiittää häntä.

 

Paljon onnellisempi on sen sijaan kirjailijatyperys, joka asettuu minun, Stultitian, suojelukseeni. häntä ei päänsärky eikä unettomuus vaivaa, hän kirjoittaa kaiken, mikä mieleen tai sulan kärkeen tulee, paperia säästämättä, koska tietää, että enemmistö, toisin sanoen tyhmyrien ja tietämättömien lauma joka tapauksessa osoittaa hänelle suosiotaan, sitä suurempaa mitä älyttömämmin hän kirjoittaa. Nuo harvalukuiset oppinet voi ohittaa olankohautuksella, sillä muutaman älypään moittivan arvostelun ei merkitse mitään muun maailman meluisan ylistyksen rinnalla.

 

s.115

Puhetaiturit

Puhetaiturit ja dialektikot voivat vaivatta kilpailla kahdenkymmenen suulaan akan kanssa. Heidän kerkeää kieltään liikuttaa yleensä riitaisia sappi. He voivat nostaa koska tahansa jupakan mistä tahansa vuohenkarvasta ja alituinen käräjöinti totuuden puolesta sumentaa tavallisesti Totuuden itsensä heidän mielessään. Mutta heidät pelastaa kuiville Philautia, Itserakkaus. Jääräpäinen omahyväisyys tekee heidät voittamattomiksi, vaikka vastassa olisi itse Stentor. (S. airut, jonka ääni voitti huudossa 50 miestä.) 

 

s.117

Filosofit

Filosofeille parta ja vaatetus antaa kunnianarvoisan ulkonäön, vaikka he tarjoilevat vain hölynpölyä. He ylvästelevät sillä, että omistavat kaiken viisauden ja kaikki muut ovat vain häilyviä varjoja. Heillä on aina vastaus valmiina, että luulisi heidän ollen maailman luomistyön salaisia arkkitehteja ja juuri pistäytyneet maan päälle jumalien neuvottelukunnasta. Maailma nauraa heidän mietiskelyilleen. Sen ettei heidän sepitelmissään ole hiventäkään tosipohjaista tietoa osoittaa enemmän kun sitovasti heidän oma alituinen riitelynsä jokaisesta pienemmästäkin yksityiskohdasta.. Itse asiassa he eivät tiedä mitään, vaikka kerskailevat tietävänsä kaiken. Ja aina he keksivät joukon raharikkaita, jotka heidän onnistuu saada uskomaan taitoihinsa.

 

s.119

Jumaluusoppineet  

Teologit  julistavat kerettiläisiksi ne, jotka eivät suhtaudu heihin kunnioittavasti. Vaikka teologit totta puhuen ovat kaikkein vastahakoisimmat myöntämään minun , Tyhmyyden, ansioni, he itse asiassa saavat olla useammassa kuin yhdessä asiassa minulle kiitollisia. Onnekkaan Philautiansa (Itserakkautensa) turvin he oleilevat kolmannessa taivaassa ja sieltä korkeudessaan tarkkailevat kaikkia muita kuolevaisia kuin maan matosia, joskus jopa myötämieltä tuntien. Heitä ympäröivä yleismääritelmien, johtopäätösten, väittämien, perustelmien, selitysten ja selittämättömyyksien armeija tarjoaa heille niin monta pakotietä, että itsensä Vulcanuksen olisi turha viskellä verkkojaan heidän tielleen. Sillä he livahtavat aina määritelmiinsä, joiden turvin he ratkovat jokaisen solmun paljon helpommin kuin Tenedoksen kaksiteräinen kirves, sillä heidän aseensa on taottu mitä hienompien ilmaisujen , mitä pelottavimpien äänenpainojen pajassa. (Tenedoksen kuningas Tenes käski aina syyttäjän taakse pyövelin niin että väärä syytös voitiin heti rangaista.)

 

Tämän kaiken havaitsette heti kun teologit ryhtyvät selvittämään syvimpiä salaisuuksiaan. Kuinka maailma luotiin ja järjestettiin, kuinka perisynti on välittynyt jälkimaailmalle, miten, minkä kokoisena ja kuinka lyhyessä ajassa Kristus syntyi Neitsyen kohdusta tai missä määrin hänen  olemuksestaan irralliset ominaisuudet sisältyvät ehtoolliseen ohitetaan luovasti.

 

s.120

Sen sijan kirkkoviisaita kiinnostavat eräät toiset kysymykset, joiden kimppuun he intohimoisesti ja toistuvasti syöksyvät. Onko jumalallisessa siitoksessa jokin ratkaiseva hetki? Polveutuuko Kristus useammista avioliitoista? Onko väite "Jumala, Isä  vihaa Poikaansa" mahdollinen? Onko mahdollista, että Jumala on ilmoittanut itsestään naiselle tai paholaiselle tai aasille tai kurpitsalle tai kivelle? Millä tavoin tuollainen kurpitsa julistaisi evankeliumia? Kuinka se hoitelisi ihmetyön? Millä tavoin se naulittaisiin ristiin? Millä sanoilla Pietari siunaisi maailman, jos Jeesuksen ruumis vielä riippuisi ristillä? Voisiko tuolla samalla hetkellä ilmoittaa, että  Vapahtaja on vielä tässä vaiheessa ihminen? Olisiko soveliasta, että joku vielä ylösnousemuksen jälkeen söisi ja joisi vielä samalla tavalla kuin ennenkin? uka- ja juomakysymykseen kirkkviisaat osaavat kyllä edeltä käsin varautua.

 

Kuinka monia muita hienoja sanansaivarteluja he taitavatkaan. He puhuvat järjellisyydestä, ykseydestä, moneudesta, formaliteetista, nominalismista, realismista ja muista valikoiduista ilmiöistä, joiden eroa kenenkään silmä ei pysty erottamaan. Eräskin ilmoittaa, että on pienempi synti tappaa tuhat ihmistä kuin pohjata pyhäpäivänä jonkun ryysyläisen kengät, ja toinen, että on parempi antaa koko maailman kaikkinensa tuhoutua kuin päästää suustaan pieni hätävalhe.

 

s.122

Apostolit tunsivat Jumalan äidin, mutta oliko kenelläkään heistä riittävästi filosofista kykyä osatakseen meidän teologimme tavoin päätellä, kuinka hän oli Aatamin perisynnistä vapaa?  Pietari sai Vapahtajan omasta kädestä Taivaan avaimet, joita Jeesus ei varmaankaan antanut kenellekään arvottomalle; minulla on kuitenkin syytä epäillä, ettei Pietari alkuunkaan käsittänyt, miten hienostunut toimitus tiedon avaimen antaminen tietämättömän käteen oli: ainakaan hän ei asiasta mainitse.

 

s.123

Apostolit puhuvat armosta, mutta eivät erota täydellistä ja ehdollista armoa. He kehottavat hyviin tekoihin, mutta eivät erota toisistaan hyödytöntä ja hyvää tuottavaa hyväätyötä. He vihaavat syntiä, mutta eivät kykene sanomaan mikä on syntiä. Paavali, jonka sivistystasosta voi päätellä muiden apostolien sivistyksen, kiivaili kaikkia 'tyhmiä ja taitamattomia kyselyitä'.  Kaikki noiden aikojen ristiriidat ja kiistat olivat vain rahvaan metakkaa meidän mestareidemme hienostuneiden viisastelujen rinnalla.

 

s.126

Kukapa olisi koskaan tullut ajatelleeksi, ettei kristityksi voida hyväksyä semmoista, jonka väittämät yöastia löyhkää ja yöastia lemua tai pata kiehuu ja padassa kiehuu  oat samanarvoiset huolimatta ettei ole kuullut oppineiden teologian maistereiden ennakkomielipidettä asiasta. Toden totta, millä ihmeen tavalla kirkko olisi voinut vapautua niin monien pimeiden vuosien erheistä, joita tavallinen ihminen lukiessaan ei edes huomaa, elleivät nuo mainiot miehet olisi niitä paljaastaneet ja leimanneet juhlavalla yliopistollisella sinetillään.

 

s.127

Kuinka osuvasti nämä teologian maisterit kuvailevatkaan Helvetin kaikki ominaisuudet, ikään kuin olisivat nauttineet vuosikausia tämän valtakunnan kansalaisoikeuksia. He tehtailevat itselleen sopivia paratiiseja, joissa autuaitten sielujen sopii kuluttaa aikaansa miten parhaaksi näkevät, he tekevät kävelyretkiä, järjestävät pitoja tai juoksentelevat pullon perässä.

 

He käärivät pääkoppansa ympärille jos jonkinlaisia nyörejä ja siteitä, sillä ilman niitä heidän pääkoppansa hajoaisi tuusan nuuskaksi. Teologit kuvittelevat olevansa sitä täydellisempiä mitä täydellisemmin he hallitsevat kapulakielensä ja sanovat käsitteiksi sellaista mitä kansa ei missään tapauksessa saata käsittää.

 

s. 128 - 132 Munkit

Teologien onneksi heidän välittömässä läheisyydessään tungeksivat juuri ne ihmiset, joita sanotaan uskovaisiksi tai munkeiksi, niin harhaanjohtavia kuin nämä nimitykset ovatkin. Siivottomuudellaan, tietämättömyydellään ja raakuudellaan nämä 'pyhiinvaeltajat' ja munkit pyrkivät antamaan kuvan "apostolisesta elämästä". Huvittavinta on heidän toimissaan osoittamansa pikkutarkka ja piinallinen järjestyksensä. Niin ja niin monta solmua sen ja sen värisissä vanhoissa jalkineissa, niin ja niin monta tilkkua viitassa, niin ja niin monesta osasta ja siitä ja siitä aineesta vyö. Määrämittainen ja määräompeleinen huppu, määrälaajuinen tonsuuri, määräaikaiset lepohetket.

 

Kenen tahansa on helppo ymmärtää, ettei näin suuri yhdenmukaisuus voi mitenkään vastata heidän ajatustapojensa ja olemuksensa loputonta erilaisuutta. Ja kuitenkin nämä metkut saavat aikaan sen, että ensiksikin munkit katsovat olevansa korkealla maallikoiden yläpuolella ja toiseksi halveksivat riidanhaluisesti toisiaan, ja niinpä nämä rakkauden edustajat repisivät halukkaasti toisensa kappaleiksi jonkin vaatekappaleen vuoksi, koska sen vyö ei ole säädösten mukainen, tai jonkin värin vuoksi, koska sen sävy on liian tumma.

 

Heidän joukossaan on niin ankaria hurskauden harjoittajia, että me näemme heidän yllään kilikialaisen vuohenkarvamekon, mutta emme hienon hienoa milestoslaista villavuorta sen sisäpuolella; toisilla taasen on villa alla, pellava päällä. Kolmas laji torjuu rahan kuin myrkyllisen yrtin, mutta ei suinkaan säiky viinipikaria tai naisen kosketusta. Nämä elämäntapaponnistukset eivät merkiksi pyrkimystä Kristuksen kaltaiseksi vaan erilaiseksi kuin muut.

 

Heidän hurskautensa tunnusmerkkejä ovat myös heidän omaksumansa lisänimet: fransiskaanit, benediktiinit, augustinolaiset, birgittalaiset, jakobiinit, karmeliitat jne. Useimmat uskovat niin järkähtämättömästi sääntöihinsä ja haalistuneisiin perinteisiinsä, etteivät yhden ja saman taivaan ilot tunnu voivan korvata heidän kristillisiä ansioitaan.

 

Viimeisen tuomion päivänä yksi osoittaa vatsaansa, jonka on täyttänyt kaiken maailman kaloilla. Toinen pudistaa hihastaan satoja virsiä. Kolmas kerskailee lukemattomilla paastoillaan, että hänen vatsansa on melkeinpä kääntynyt nurin jokaisen pikku aamiaisen jälkeen. Neljäs esittää sellaisen kasan hartaudenharjoituksia, että niillä voisi lastata täyteen seitsemän purjelaivaa. Viides ehkä kerskailisi sillä, ettei ole kuuteenkymmeneen vuoteen sormellaankaan koskettanut rahaa, koska on aina käyttänyt kaksikertaista hansikasta. Kuudes näyttää kaapuaan, joka on niin likainen, ettei edes alhainen merimies voisi verhota itseään sellaiseen. Seitsemäs huomauttaa, että on yli kuusikymmentäviisi vuotta elänyt samassa luostarissa kun pesusieni kallionkolossa. Kahdeksas todistaa, että hänen äänensä on käynyt käheäksi ylenpalttisesta virrenveisuusta, yhdeksäs, että suuri yksinäisyys on täydellisesti lamauttanut hänen elinvoimansa. Kymmenes ilmoittaa, että pitkäaikainen puhumattomuus on kangistanut hänen kielensä.

 

Kristus kuitenkin keskeyttää nämä lörpöttely, joista ei muuten tulisi loppua, esittääkseen kysymyksen. "Mistä ihmeestä tämä uusi juutalaisheimo on ilmestynyt? Minä tunnustan yhden ainoan lain omakseni, eikä yksikään teistä mainitse siitä sanallakaan?!  Minä olen kerran kaikkien kuullen ja peittelemättä tehnyt teidät isäni perillisiksi, mutta en kantaaksenne munkinkaapua, en kiistelläksenne rukouksen kaavasta, en kiduttaaksenne itseänne, vaan harjoittaaksenne kristillistä rakkautta. Minä en tunne sellaisia ihmisiä, jotka kerskailevat pelkästään tekojensa ansioilla, jotka haluavat hurskaudessa jopa voittaa minut, jotka pyrkivät heille itselleen sopivalla tavalla pujahtamaan taivaaseen tai rakentamaan uuden paratiisin joidenkin henkilöiden varaan, joiden haalistuneet muistot kohotetaan minun pyhän opetukseni yläpuolelle.

 

Kun he kuulevat tämän tuomion ja huomaavat, että tavalliset merimiehet ja ajurit asetetaan paljon heitä korkeammalle, niin voitte vain kuvitella, millaisin ilmein he töllistelevät toisiaan. Kuitenkin he ovat sillä välin autuaita uskossaan, ja siitä he saavat kiittää ensi sijassa minun, Tyhmyyden, suopeuttani.

 

s.132

Vaikkakaan munkit eivät kuulu valtiolliseen järjestelmään, kukaan ei kuitenkaan rohkene halveksia heitä,  Tämä pätee erityisesti kerjäläismunkkeihin, joilla niin sanottujen synnintunnustusten välityksellä on kaikista salaisuuksista kaikkein paras tietämys. Tosin he pitävät niiden paljastamista syntinä, mutta unohtavat sen kuitenkin tämän tästä, varsinkin jos ovat kallistaneet lasillisen tai kaksi liikaa ja haluavat hauskutella hupaisilla jutuilla. Mutta heidän juttunsa ovat tietysti vain varauksellisia eikä nimiä mainita. Jos joku vihastuu näihin herhiläisiin, he kostavat puolestaan kansanomaisissa saarnoissaan viljelemällä vastustajistaan yhtä röyhkeitä kuin kieroja vihjeitä, niin että vain täysin älytön voi  olla älyämättä ketä tarkoitetaan. Ja uskokaapa mitä sanon, tuo elukka ei lopeta, ennen kuin hänen kitaansa on työnnetty mehukas luu.

 

Kuinka paljon kernaammin katselisimmekaan jotakuta ilveilijää tai taikatemppuilijaa, kuin noita naurettavia puhetaitureita, jotka saarnastuolista käsin nokkelasti ja somasti apinoivat vanhojen reettoreiden puhetaidollisia ohjeita? Oi, kuolemattomat jumalat! Kuinka he huitovatkaan, kuinka he alentavat tai korottavat ääntään, kuinka he laulavatkaan, kuinka he nytkyttelevät ruumistaan, kuinka he ilmehtivätkään ja täyttävät karjaisuillaan koko pyhäkön!

 

s.133

Runoilijoita apinoiden he aloittavat juhlallisella vetoomuksella suuntaan tai toiseen: jos sitten päivän tekstinä on lähimmäisenrakkaus, he lähtevät liikkeelle Niilin suistosta; jos he haluavat selvittää ristiinnaulitsemisen mysteeriota, he keksivät vertauskohdaksi Balylonin epäjumalan Baalin; jos he tarinoivat paastonajasta, saarnan johdantona ovat eläinradan kaksitoista tähtikuviota; jos he käsittelevät uskoa, he aloittavat ympyrän neliöimisestä. Olen itse kerran kuunnellut tällaisen verrattoman taulapään puhetta - ei, valitsinpa väärän sanan, tarkoitan: tällaisen verrattoman oppineen puhetta, jonka aiheena oli Pyhä Kolminaisuus.

 

s.134

Tämän puheen parissa tuo teologikunnan kynttilä oli askaroinut kahdeksan täyttä kuukautta ja oli siitä syystä nyttemmin myyrääkin sokeampi, sillä hänen oman hengensä loisto on luonnollisesti kokonaan hämärtänyt hänen silmiensä näön. Sokeus ei kuitenkaan hänessä minkäänlaista katumusta, ei, päinvaston hän katsoo saavuttaneensa mainetta ja kunniaa puoli-ilmaiseksi.

 

Myös erään toisen kynttilän puhetta jouduin kuuntelemaan. Olisi voinut luulla, että itse Scotus oli herännyt henkiin, kun  tämä 80-vuotias kunnianarvoisa, mutta teologiselta tietämykseltään niin terävä ja avara herra selvitteli IESUS-nimeen liittyviä pyhiä salaisuuksia.

 

s.135

.. saarnamies saattoi muitta mutkitta päätellä, että Vapahtaja "pois ottaa maailman synnit". Tämä arvaamaton johdanto sai kaikki kuulijat, varsinkin teologit, aukomaan suutaan ja sitten jähmettymään kiveksi sanoisinko antiikin Nioben tavoin. (Niobe, Theban kuningatar menetti kerskailun vuoksi kaikki lapsensa ja muutettiin kiveksi. Priamoksen hämmingistä kertoo Horatiuksen satiiri 18.) Mitä minuun, Tyhmyyteen tulee, naurunhaluani hillitsi osapuilleen samanlainen säädyllisyyden kuin muinoin Priapusta, joka punasteli häpeästä jouduttuaan vahingossa katselemaan Canidian ja Saganan öisiä juhlamenoja. Ja syytä olikin, sillä olisiko Kreikan Demosthenes tai Rooman Cicero käyttänyt koksaan moista kiertotietä? Heidän käsityksensä mukaan oli hylättävä sellaiset johdannot, jonka veivät sivuun varsinaisesta aiheesta, koska kerran sikopaimen ei alkanut koskaan puhettaan niin, vaan seurasi luonnollista tunnettaan. Meidän oppineet munkkimme sen sijaan kuvittelevat, että tämä paeambulum (kuten he sanovat) on puhetaidollisesti sitä hienompi, mitä kauempana se on puheen muusta sisällöstä, niin että kuulijan on pakko mykistyneenä kysyä itseltään Vergiliuksen tavoin: "Mihin ihmeeseen on matkalla tuo?"

 

s.136

Sen jälkeen he loihtivat teologinkasvoilleen ylevän ilmeen ja hukuttavat kuulijat suurilta mestareilta lainaamiinsa mairesanoihin: kunnianarvoisat, älykkäät, voittamattoman älykkäät, serafiimiset, pyhät, kumoamattomat jne. Tohtorit. Viimein he viskaavat vasten oppimattoman kuulijakunnan kasvoja kokonaisen käsitteiden kuuron:; siinä vilisee syllogismeja, ylälauseita, alalauseita, päätöslauseita, johtolauseita, olettamuksia ja jos jonkinlaisia skolastisia koiruuksia.

 

Viimeisessä näytöksessä puhujat alkavat suoltaa suustaan kaiken maailman typeryyksiä, jotka he ovat lainanneet historiallisista kronikoista tai Roomalaisista sankariteoista ja joita he käsittelevät muka 'allegorisesti', 'tropologisesti' tai 'anagogisesti' tai niin edelleen. ( Roomalaisten sankarityöt, n. 1300 syntynyt pilailukokoelma moralisoivine selityksineen. Khimaira, tulta syöksevä taruolento; edestä leijona, takaa käärme, keskeltä vuohi.) Niin päättyy tämä puhepainajainen, joka muistuttaa olemukseltaan Khimairaa.

 

Munkkimme ovat kuulleet jostakin, että puheen johdanto on esitettävä hillitysti ja siksi he madaltava äänensä niin, etteivät edes itse sitä kuule. Kuulijan mieltä järkyttääkseen he silloin tällöin kesken puheen karjahtelevat tai intohimoja herättääkseen he ensimmäiset virkkeet lausuvat rauhallisesti ja neljänteen päästyään kiljuvat jo täyttä kurkkua. Sitä menoa he puheen lopussa vaipuisivat voimattomina kasaan.

 

Pikku pila tai hupaisia päähänpälkähdys on puheessa silloin tällöin paikallaan. Voi taivas sitä maun ja tunteen hienostuksen tasoa! Aivan kuin aasi yrittäisi soittaa harppua. Julkeimmillaan puhe on silloin, kun he ryhtyvät kaikkein tietoisimmin viljelemään puheissaan näennäisiä vapauksia. Käytöksestään päätellen heidän opettajinaan ovat olleet markkinailveilijät.

 

Minun, Tyhmyyden, ansiostani saarnamiesten kuulijoiden joukossa on aina satoja taulapäitä, jotka uskovat heitä kuunnellessaan kuuntelevansa todellista Demosthenesta tai todellista Ciceroa. Näitä tällaisia ovat nimenomaan kauppamiehet ja aviovaimot, joiden molempien suosiota saarnamiehet yrittävät kalastella.  Kauppamiehet saattavat lohkaista, oikean käsittelyn jälkeen, vääryydellä kokoamistaan varoista pienen osana puhujalle. Aviovaimoilla on monen muun vaikuttimen ohella aivan erityinen syy osoittaa suopeutta munkeille. nämä näet tarjoavat heille enemmän kuin halukkaasti lievitystä ja lohtua aviollisen ikeen aiheuttamissa vaivoissa.

 

Tonsuurinkantajat saavat siis kiittää minua, Tyhmyyttä, siitä että saavat yksinvaltaisesti hallita suurta osaa ihmiskunnasta viljelemällä hurskahtelevia eleitä, uskovaisia silmänkääntötemppuja sekä selkäpiitä karmivia karjahduksia; he asettavat itsensä Paavalin ja Antoniuksen tasolle.

 

Keventynein mielin jätän munkit, nämä teeskentelijät, jotka ovat yhtä vastahakoisia osoittamaan minulle, Tyhmyydelle, kiitollisuuttaan heidän hyväkseen suorittamistani teoista, kuin kärkkäitä hyötymään uskonnosta hurskahtelevin, valheellisin keinoin.

 

s.139

Ruhtinas

Ruhtinaat ja hovilaiset kunnioittavat minua, Tyhmyyttä, avoimesti ja vilpittömästi, korkean säätynsä edellyttämällä arvokkaalla tavalla. Jos heissä olisi edes puolen unssin verran sydämen viisautta, heidän elämänsä olisi mitä surkuteltavinta ja kadehdittavinta.

 

Miehen, joka on ryhtynyt hallitsemaan kansakuntaa, ei sovi koskaan ajatella omaa etuaan, ei, päivin ja öin hänen on ajateltava vain yhteistä  hyvää ja yleistä etua. Hänen ei ole lupa tinkiä tuumaakaan lain määräyksistä, joiden esikuva ja toimeenpanija hän on. Hänen on joka hetki valvottava käskynalaistensa ja virkamiestensä nuhteettomuutta muistaen, että kaikki katseet kohdistuvat häneen ja että jos hänen oma elämänvaelluksensa on hyveellistä, hän voi säteilevän tähden tavoin opastaa alamaisiaan yhteisissä pyrinnöissä. Mutta hän voi olla myös tuhoisan pyrstötähden kaltainen ja aiheuttaa mitä suurinta onnettomuutta.

 

Alamaisten erheet eivät koskaan vaikuta yhtä turmiollisesti ja laaja-alaisesti kuin hänen. Hallitsija-asema on ikään kuin kukkula, joten vähäisinkin horjahdus kunniallisuuden tieltä tartuttaa ruton tavoin ihmismielet ja aiheuttaa arvaamatonta tuhoa. Onnettaren suoma asema tarjoaa ruhtinaalle tuhansia tilaisuuksia poiketa oikealta tieltä huvitusten, mielitekojen. imartelun, ylellisyyden ja loiston pariin. Hänen on heltymättä ponnisteltava ja huolekkaasti valvottava, ettei viettelysten tähden lyö laimin velvollisuuksiaan. Hänen on muistettava, että hetken päästä Kuninkaiden Kuningas panee hänet tilille haltuunsa uskomastaan valtakunnasta ja paljosta muusta.

 

s.140

Onneksi minun, Tyhmyyden, ansiosta ruhtinaat jättävät kaikki nämä surut hyvän Jumalan huoleksi ja viettävät huoletonta elämää seurustellen vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden puhe mairii heidän mieltään, eikä heidän henkensä taivasta himmennä pieninkään pilvi. He uskovat täysin määrin täyttävänsä hyvän ruhtinaan velvollisuudet lähtiessään tämän tästä metsästysretkelle, hoidellessaan rotuhevosiaan, myydessään arvonimiä ja virkoja omaksi edukseen ja keksiessään joka päivä uuden verotuskohteen, jonka turvin he tyhjentävät kansalaisten kukkarot ja täyttävät oman yksityisen kassansa.

 

Tällä tiellä he tosin etenevät hitaasti ja keksivät jos jonkinlaisia nimikkeitä antaakseen tälle tosiasiassa täysin epäoikeudenmukaiselle laillisen toimen harhaleiman. Kansa puolestaan saa vastineeksi muutaman imartelevan sanan, joiden tarkoituksena on ruhtinaan suosion lisääminen.

 

s.141

Kuvailkaa nyt minulle joku tuollainen ruhtinas oikeassa karvassaan; mies jolla ei ole aavistustakaan oikeudenmukaisuudesta, joka suhtautuu yhteiseen hyvään melkein vihamielisesti ja kohdistaa ajatuksensa vain omiin itsekkäisiin etuihinsa, joka on nautintojensa orja ja sivistyksen, vapauden ja totuuden vastustaja, jonka sydämelle hänen alamaistensa onni  on kaikkein vierain, jonka tavoitteena on vain hänen omien himojensa ja tarpeittensa tyydyttäminen.

 

Ripustakaa tämän ruhtinaan kaulaan upea ketju tai koru, joka edustaa yhdessä ja samassa rivissä kaikkia mahdollisia hyveitä, painakaa hänen päähänsä jalokivin koristettu kruunu, joka velvoittaa häntä kohoamaan urheudessa kaikkien muiden yläpuolelle. Työntäkää hänen käteensä valtikka, oikeuden ja lahjomattomuuden vertauskuva. Pukekaa hänen ylleen purppuraviitta, tuo valtioon ja kansaan kohdistuvan hehkuvan kiintymyksen tunnusmerkki, ja kuva on valmis.

 

Mutta jos ruhtinas vertaisi tätä kuninkaallista loistoa todelliseen elämänuraansa, otaksuisitteko yhä edelleen, että hän todella häpeäisi koreuttaan ja pelkäsi sitä, että joku pilkkakirves ryhtyisi naureskelemaan ja ivailemaan näitä sinänsä arvokkaita vallanmerkkejä.

 

s. 142

Hovi

(esp.  la curtisana, hovinainen; el curtisano, hovimies)

Vaikka useimmat hoviylimystön edustajat ovatkin mitä alamaisimpia, liehakoivimpia, typerimpiä ja merkityksettömimpiä, he pyrkivät kaikissa asioissa olemaan päällepäsmäreinä. He tyytyvät koristelemaan itsensä kullalla, jalokivillä ja purppuralla sekä muilla viisauden ja hyveen tunnuskuvilla, mutta vaatimattomuudessaan jättävät itse viisauden ja hyveen muiden huoleksi.

 

He hykertelevät ilosta saadessaan puhutella kuningasta nimityksellä "herrani ja hallitsijani". Samoin he pirskottelevat kasvoilleen hajusteita tehostaakseen liehakointinsa imelyyttä. Sillä tällaiset taidot vaatettavat aatelisia ja hoviylimystöä. Lähempi tarkastelu osoittaa heidän elämäntapojensa muistuttavan aitoja faiaakkialaisia tai Odysseuksen vaimon Penelopen kosijoita.  ( Faiaakit tai faieekit ovat kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä merenkulkijakansa, jonka nimi juontuu Faiaksista, Poseidonin ja nymfi Kerkyran pojasta. Kansa asui kaukana ihmisten ilmoilta Skherian saarella, mahdollisesti nykyisellä Korfulla. Argonautit vierailivat faiaakien saarella ja Odysseiassa se on Odysseuksen harharetkien viimeinen välietappi. Tunnetuimpia faiaakeja ovat heidän kuninkaansa Alkinoos ja hänen tyttärensä Nausikaa.)

Ekho ('Kaiku', vuorinymfi joka onnettomasta rakkaudesta Narkissokseen riutui pelkäksi ääneksi) kykenee kuitenkin palauttamaan tämän kaiken teidän mieleenne paljon minua paremmin.

 

Hieno hoviherra ( esp.   el curtisano, hovimies ) nukkuu puoleen päivään asti ja kuuntelee sitten silmät lupsahdellen vuoteen vieressä odottelevan kaikkein alamaisimman palkkapapin hätäistä aamumessua. Sitten aamupala, ja töin tuskin sen hotkaistuaan hoviherra istahtaa aamiaispöydän ääreen. sen jälkeen alkavat päivän velvollisuudet: nopat, arpakuutiot, lautapelit, tempuntekijät, narrit, ilotytöt sekä kevytmieliset ja mauttomat kujeet. Ne eivät tietystikään suju ilman suun kostuketta silloin tällöin. Sitten onkin iltasyömisten aika.

 

s.143

Tuo keimailija kuvittelee astuneensa jumalaisten nymfien joukkoon heilutellessaan pitkää laahustaan pyrstön tavoin. Tämä tässä sysää naapuriaan syrjään kyynärpäällään kuvitellen olevansa Jupiterin kaltainen. Joka ainoa uskoo olevansa sitä onnellisempi mitä raskaampi on hänen kaulassaan roikkuva kääty, joka ei ole vain hänen äveriäisyytensä todiste, vaan osoittaa myös hänen lihaskuntonsa.

 

Kirkon johto

Paavit, kardinaalit ja piispat ovat kautta aikojen apinoineet ruhtinaiden ja hovilaisten elämäntapoja ja ovat melkeinpä ylittäneet esikuvansa. Pysähtyköön siis joku heistä tarkemmin tutkimaan vaateparttaan, kuten hienon pellavaista, vitivalkoista messupaitaansa, joka edustaa siveää, nuhteetonta elämänvaellusta. Entä kaksijakoinen hiippa, jonka etu- ja takakupua yhdistää yksi solmu todistuksena vanhan ja uuden testamentin perusteellisesta tuntemuksesta. Entä hansikkaiden verhoamat kädet, jotka palauttavat mieleen kaikkea maallista kosketusta karttavan, tiukan sidonnaisen sakramenttiharjoituksen. Entä käyräsauva, oka kertoo, ettei paimen voi koskaan vartioida laumaansa kyllin valppaasti. Ja viimein papillinen risti, joka kuvaa maailman kaikkien kiusausten voittamista.

 

Jos meidän prelaattimme syventyisivät harkitsemaan näiden ja monien muiden esineiden käyttöä ja merkitystä, niin luulisinpa heidän huomaavan, kuinka vaivalloista ja ilotonta elämää he itse asiassa viettävät. Muta hepä osaavatkin järjestää kaiken parhain päin ja nauttia elämästä. Laumastaan he antavat Kristuksen huolehtia yksinään. Piispat tuntevat vastuunsa vain silloin, kun on kalastettavissa rahaa eikä silloin heidän silmälläpidossaan ole moitteen sijaa.

 

s.144

Kardinaalit

Ja jospa myös kardinaalit syventyisivät ajattelemaan, että he itse asiassa ovat apostolien sijaisia, ja että heiltä niin muodoin samaa kuin apostoleilta. He eivät ole "hengellisten lahjojen herroja vaan hoivaajia, ja heidän on tarkoin ja vitkastelematta tehtävä tili leivisköistään. Mihin muuhun hohtavan valkoinen messukasukka  heidät velvoittaa kuin puhtaaseen elämänvaellukseen? Purppurainen messukasukka ilmentää palavaa rakkautta Jumalaan; poimukas ja avara hartiaviitta taasen verhoaa Hänen  Korkea-arvoisuutensa muulin ja se merkitsee rajatonta, kaikkialle ulottuvaa, yhtymätöntä kristillistä laupeutta, joka on valmis tarjoamaan lääkiten ja hoivaten opastusta, neuvoa ja lohdutusta, rakentamaan kansojen välistä sopua, vastustamaan kelvottomia ruhtinaita ja uhraamaan ilomielin laumansa hyväksi sekä varansa että verensä. Miksi juuri näiden kardinaalien pitäisi nauttia rikkauksista, vaikka tässä ajassa ovat köyhien ja huolten täyttämien apostolien edustajia.

 

s145

Paavit

Kristuksen sijaisten, paavien, olisi pyrittävä tuleman elämässään hänen kaltaisekseen, alistumaan hänen köyhyyteensä, kantamaan hänen vaivansa, tutkimaan hänen opetustaan harteilleen hänen ristinsä halveksien hänen laillaan kaikkea maailmallista. Jos he syventyisivät iettimään yhden ainoan kerranarvonimensä Paavi, toisin sanoen isä, ja lisänimensä "Hänen Pyhyytensä" -  jolla heitä puhutellaan - todellista merkitystä, niin olisiko kenenkään muu asema maan päällä surkuteltavampi kuin hänen?

 

Kukapa siis haluaisikaan käyttää koko omaisuutensa tämän viran ostamiseen ja turvautua sen säilyttämiseen myrkkyyn, tikariin ja muihin murhakeinoihin? Millaisia aarteita nämä miehet menettäisivätkään, jos viisaus pääsisi yhden ainoan kerran heitä hallitsemaan? Tuhansien ihmisten lauma rasittaa Pyhää istunta turvatakseen paavin leipähuolilta. Hänen ei tarvitse ottaa selkäänsä kerjuupussia ja käteensä kerjuusauvaa, vaan on jättänyt nuo rasittavat tehtävät Pietarille ja Paavalille, joilla on enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä.

 

Minä, Tyhmyys, olen siis osannut järjestää asiat niin, että paavit viettävät miellyttävämpää ja huolettomampaa elämää kuin tuskin mikään muu ihmisryhmä. He katsovat toteuttavan Kristuksen oppia esittäessään sielujen pelastajan osaa komeissa, melkeinpä teatraalisissa kulkueissa ja juhlissa, kuullessaan itseään nimitettävän Jumalan voidelluksi, Teidän Korkea-arvoisuuteen, Teidän Pyhyytenne ja jakaessaan yhtä avokätisesti siunauksia kuin pannanjulistuksia.

 

s.147

Sen sijaan ihmetyöt ovat ylen vanhanaikaisia, ja epämuodikkaita, kansan opettaminen rasittavaa, Pyhän Kirjan selittäminen alkeiskoulumaista, rukoileminen ajanhukkaa, kyynelten vuodattaminen naisellista itkuisuutta, köyhyydessä eläminen halvan rahvaanomaista, armon aneleminen häpeällistä ja arvotonta miehelle, joka hädin tuskin suo kaikkein mahtavimmalle hallitsijalle oikeuden suudella pyhää jalkaansa. Mitä vihdoin kuolemaan tulee, se on tympäisevintä maailmassa, ja ristinkuolema erikseen otettuna loukkaus ja häpeä. Heidän ainoaksi jäävät Paavalin kirjoittamat kauniit sanat, joita he eivät säästele, kuin eivät myöskään viraltapanoja, pannavaroituksia, kerettiläisjulistuksia, peloitustauluja eikä viimein myöskään pannajulistuksiaan, joka suistaa kuolevaiset sielut helvetin syvyyteen niin voimakkaasti, että ne monesti pulpahtavat takaisin maan päälle Tartaroksen takapuolelta.

 

Heramme Jeesuksen Kristuksen sijaiset maan päällä kohdistavat nämä rangaistustoimensa kaikkein ankarimmin niihin, jotka yrittävät Saatanan vietteleminä pienentää tai nakertaa Pietarin perintöä. Evankeliumissa apostolista sanotaan: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua."  Kuitenkin nämä laskevat nyttemmin tähän perintöön kaupunkeja, maa-alueita, vero- ja tullituloja sekä muita omaisuuksia.

 

Kun paavit sitten hehkuvassa Vapahtajan palvelemisen innossaan taistelevat tulella ja miekalla näiden etujen puolesta ja vuodattavat virtanaan kristittyjen verta ja ovat menestyneet kiivaissa taisteluissa vihollisiaan vastaan, vasta silloin he  uskovat suojaavansa aidon apostolisessa hengessä Kirkkoa, Kristuksen morsianta.

 

s. 148

Onko kirkolla itse asiassa pahempaa vihollista kun nämä jumalattomat paavit, jotka hautaavat Kristuksen hiljaisuuteen, koska eivät enää julista saarnoissaan hänen sanojaan, jotka kahlehtivat hänet koronkiskurilakiensa pykäliin, jotka väärentävät pakkoselityksillään hänen oppiaan, ja jotka viimein häpäisevät Hänet elämäntavoillaan.

 

Kristuksella ei ole mitään tekemistä sotien kanssa, ja kuitenkin monet kirkkoruhtinaat antavat palttua muulle paitsi sapelinkalistelulle. Tällaiselle sairaanloiselle pyhän innon riehunnalle annetaan hurskauden ja urheuden nimi ja nokkelasti selitetään, ettei miekan vetäisy ja ihmisveljen sisälmysten puhkominen merkitsee iskua Kristukseen uskovien pyhintä ja korkeinta velvollisuutta, kristillistä lähimmäisenrakkautta vastaan.

 

s.149

 Paavit piispat ja alemmat papit sotivat intohimoisesti miekoin, keihäin, kivenmukuloin ja ties minkälaisin asein kymmenyksiensä puolesta. He eivät kertaakaan ajattele sitä, mitä on kirjoitettu heidän velvollisuuksistaan. Ainakin heidän olisi muistettava paljaaksi ajetun päälakensa merkitys, toisin sanoen se, että kirkon mies ei ole maallisten pyyteiden vanki vaan elää tuonpuoleista varten. Mutta kevytmielisyydessään he uskovat täydellisesti täyttävänsä velvollisuutensa, kun mäkättävät loppuun lausepartensa, joita tuskin Jumalan saati sitten he itse ymmärtävät. Kuitenkin papit muistuttavat juuri siinä maallikoita, että ovat joukolla valvomassa syömisiään ja saamisiaan sekä tuntevat kaikki tämän puolen säädökset. Eritasoinen löyhäuskoisuus vallitsee kirkon piireissä ja hurskaus hautautuu niin syvälle, ettei enää koskaan nouse esiin.

 

s. 151

Ihmissuvun hyvä haltijatar, Nemesis, on minun , Tyhmyyden, kaltaiseni. Tyhmyreille hän jakeli unessakin ihania lahjoja, mutta viisaat häntä vihasivat.  Onnellinen Timotheus antoi aiheen siivekkäälle sanonnalle: " Nukkuvan kalastajan verkkoon uivat suurimmat kalat". Kaistapäistä sanotaan, että "heidän luokseen lentää pöllö". Viisaista taasen: "Hän on syntynyt alakuulla." tai  "Hänellä on Sejanuksen hevonen." tai "Hänellä on Tolosan temppelin kultaa."

 

Onnetar rakastaa myös rohkeita ja kursailemattomia, jotka kakistelematta sanovat: "Arpo on heitetty".  Viisas sen sijaan lietsoo pelkurimaisuutta. siksi viisaat elävät köyhyyden, nälän ja lian keskellä halveksittuina, maineettomina ja vihattuina. Tyhmyrit sen sijaan kiereskelevät rahoissa, istuvat valtiolaivan peräsimessä, sanalla sanoen menestyvät ja paisuvat joka tavalla.

 

Se joka haluaa luoda uransa mielistelemällä "ruhtinaita ja hoviherroja", pokkuroimalla jalokivin koristeltujen jumalankuvien edessä, karttakoon kaikin mokomin viisautta, jota näissä piireissä vihataan kuin ruttoa. Jos joku kauppamies haluaa haalia rahaa, niin sanokaapa, sujuvatko hänen liiketoimensa hyvin, jos hän viisauden velvoitusten mukaisesti viero väärää vala, jos hän valheesta kiinni jouduttuaan punastuu, jos hän hetkeksikään kallistaa korvansa filosofisille mietteille varkauden ja ja koronkiskonnan epäilyttävyydestä?

 

Oletteko hekuman ystäviä? Tämän huvinäytelmän pääosia esittävät hempukat myötäilevät sydämensä halusta kaistapäistä ja karttavat ja kauhistelevat viisaita kuin skorpioneja. Joka halajaa elämässään nautintoja, on hänen ensi sijassa katkaistava kaikki suhteensa viisaaseen ja etsittävä yhteyttä mihin tahansa muuhun olentoon.

 

s. 153

Kirjailijat

"Ellei syytä ole, on paras käyttää tekosyytä." "Tyhmäksi heittäytyminen sopivalla hetkellä on viisauden huippu." Epikuroksen lauman pieni pullea porsas yhdistää Tyhmyyden Viisauteen. Tyhmyyden on oltava vain tilapäistä.  "On ihanaa hullutella oikeassa kohdassa." "Mieluummin hän vaikuttaa hyväntuuliselta hölmöltä kuin surun vaivaamalta viisaalta". Cicero: "Kaikki on täynnä typeryyttä." Hyve on sitä arvokkaampi mitä suurempi on sen levinneisyys.

 

Ensi alkuun minun on pyydettävä kaikkein alhaisemmin osakseni teologien suopeutta käydessäni käsiksi näin hankalaan tehtävään. ..  On ehkä hukan vilpillistä kutsua avukseen toistamiseen kaukaisen Helikonin runottaria, varsinkin kun aiheeni on varsin epäapollomainen, ja niinpä lienee paikallaan, kun nyt ryhdyn esittämään vaihteeksi jumaluusoppinutta, ja kuljen ohdakkeisia polkuja toivoen, että Duns Scotuksen henki muuttaa tilapäisesti sorbonnealaisesta tyyssijastaan minun sisikuntaani. Tämä henki, joka pistävämpi kuin yksikään piikkisika tai siili, sen jälkeen häipyköön sinne mihin haluaa.

 

s.155

Salomon Saarnaaja mainitsee ensimmäisessä luvussaan: "Loputon on typeryyksien määrä". "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta".  Jaremia (10. luku) "Järjetön on jokainen ihminen, tietoa vailla " "Älköön viisas kerskuko viisaudestansa."  Salomo: "Hulluus on ilo sille, joka on mieltä vailla."  "Sillä, missä on paljon viisautta, siellä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää." "Viisaitten sydän on surutalossa, tyhmien sydän ilotalossa". Aristoteles: "Oven pielessä on saviruukun paikka."

 

s.158

Pyhä Kirja katsoo, että tyhmyyden ansioluetteloon kuulu kaikkea teeskentelyä karttava häveliäisyys, sen sijaan viisas pitää itseään aina muita parempana. 

Paavali piiloutuu tyhmyyden verhon taakse. Hän puhui 'kuin mieltä vailla'. koska tiesi hyvin, että kaistapäisille on oikeus sanoa totuuksia kaunistelematta ja kainostelematta".

 

s.160

Etevillä Raamatun selittäjällämme, teologeilla, on oikeus muokata taivasta, siis Pyhän Kirjan tektiä kuin muokataan turkisnahkaa. Niin teki Paavali Ateenassa nähdessään erään kirjoituksen. Hän käänsi sen kristinuskon eduksi jättämällä pois kaiken, mikä ei sopinut hänen tarkoituksiinsa ja kiinnittämällä huomion vain viimeisiin sanoihin: Tuntemattomalle jumalalle. nekin hän muokkasi uudelleen.

 

Kristuksen koko oppi perustuu laupeuteen, pitkämielisyyteen ja maallisen halveksuntaan.

 

Tunnen toisenkin tohtorin, jonka nimeä en kunniallisuussyistä halua mainita, sillä hän ei kuulu tieteen roskaväkeen ..